Nyt on Keskusta saanut paistatella julkisuudessa tauotta jo kohta kuukauden päivät. Kuviot käyvät yhä kummalisimmiksi ja jos tätä menoa jatketaan kesäkuuhun asti, herää aiheellinen epäilys maan hallituksen toimintakyvystä ja päähallituspuolueen osallisuudesta asioiden tekemiseen. Pelottavaa, jos tästä syystä Kokoomus saa jatkaa kansalaisten ja maaseudun kurjistamisohjelmaansa ilman, että hallituskumppani huomaa mitään.
Lehtomäen ratkaisua pidetään yllätyksenä. Sitä se varmasti suurimmalle osalle meistä olikin, kun ottaa huomioon hänen pitkään jatkuneen "flirttailunsa" puheenjohtaja-kysymyksen ympärillä. Yllättävää se ei ole sikäli, että vaativan pääministerin tehtävän ottaminen näin yhtä äkkiä, ei ole helppo nakki kenellekään. Ei varsinkaan tässä vaikeassa taloustilanteessa ja tilanteessa, jossa Kepu on hävinnyt monet vaalit tätä ennenkin. Arvostamani päätoimittaja Tuomo Yli-Huttula (kok) Itä-Savosta osui asian ytimeen eilisessä lehdessään: "Mitä Paula pelkää?"
Omituista minusta kuitenkin on se, että kepulaiset johtajat eivät tunnu keskustelevan keskenään. Jokainen ilmoittelee omista aikeistaan yksitellen ja aina ratkaisut tuntuvat tulevan kaikille yllätyksenä. Kestokommentaattorina virkansa puolesta toimii puoluesihteeri Korhonen, joka vakiolausunnoillaan villitsee kepulaista kenttää ennennäkemättömään junttapeliin, korostaessaan puoluekokousväen valtaa johdon valinnassa. Jos olisin kepulainen, vaatisin puoluesihteeriltä itseltäänkin joitakin näkemyksiä puolueen suunnasta ja sen johtamisesta. Jälleen kerran voin todeta, että onneksi en ole.
Tutkija Jaana Kuusipalo puki sanoiksi tämän päivän lehdissä sen, kuinka naiset käyttävät perhettä syynä kieltäytyä/pyrkiä vaativiin poliittisiin tehtäviin. Olen ennenkin purkanut harmistustani siitä, kuinka näin menettelemällä naiset tekevät meille kaikille karhunpalveluksen. Naiseus tai äitiys ei voi olla sellainen tekijä, joka heikentää järkeä, toimintakykyä tai uskottavuutta toimia yhteiskunnassa merkittävissä tehtävissä.
Suurimmalla osalla lapsista on sekä isä että äiti. Näiden vanhempien keskinäisillä ajatuksilla ja arvoilla on merkitystä siinä, kuinka työ ja perhe voidaan hyvin yhdistää ilman, että toinen puolisoista kokee "uhrautuvansa" enemmän kuin toinen tai että uran tekeminen on vain toiselle mahdollista. En ymmärrä ajatusta siitä, että äiti ja hänen läsnäolonsa kotona olisi ainut toimiva malli ja lapsen parhaaksi. Huonon äidin myytti on vallitseva tosiasia ja sitä meidän tämän päivän työläisnaisten tulee rikkoa eikä ainakaan pitää itse yllä!
Enkä myöskään hyväksy sitä ajatusta, että ainoastaan pienet lapset tarvitsevat vanhempiaan. Lapsi tarvitsee molempia vanhempiaan kaikissa kehitysvaiheissa ja liian usein kuvitellaan, että toisella kymmenellä oleva lapsi olisi jotenkin iso ja pärjäisi hyvin yksinkin. On vanhempien tehtävä järjestää asiansa siten, että aina toinen vanhemmista on lapsen arkipäivissä läsnä, riippumatta lapsen iästä.
Toistan itseäni, kun sanon, että suurimman osan meistä naisista on käytävä töissä pystyäksemme elättämään perheemme. Tämä on ollut asia, jonka mahdollisuutta olemme vaatineet ja peräänkuuluttaneet Suomessakin jo yli sadan vuoden ajan. Toivoakseni tästä joidenkin naispoliitiikojen linjauksista ei tule sellaista trendiä, joka ajaa naiset takaisin alemman luokan kansalaisiksi ja takaisin puolisoidensa määräysvallan alle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti