keskiviikkona, tammikuuta 06, 2010

Brändi-ryhmälle töitä

Suomessa on ollut joitakin vuosia pystyssä ns. Brändi-työryhmä, jonka tarkoituksena on ollut keksiä toimenpiteitä Suomi-kuvan kirkastamiseksi maailmalla. Ryhmän jäsenet ovat arvostettuja suomalaisia ja heidän viisaudellaan on ollut käyttöä, vaikkakaan en ihan tarkalleen tiedä rymän tuloksista.

Uudenvuodenaaton tapahtumat Espoossa uutisoitiin laajasti maailmallakin. Useissa jutuissa mainittiin viime vuosien koulusurmat ja se, kuinka Suomessa on käsiaseita paljon suhteessa väkilukuun. Brändi-ryhmältä eivät siis työt lopu.

Näitä vakavia ongelmia ei kuitenkaan ratkaista ulkoisen kuvamme kiillottamisella. Ongelmat ovat yhteiskunnassamme sisäpuolella. Laittomille aseille emme mahda mitään, emmekä sille, että joku haluaa riistää hengen toiselta. Käsiaseiden hallussapidolle sen sijaan on olemassa keinot.

Tiukentamalla ns. tavallisten ihmisten mahdollisuuksia pitää hallussaan järeitä käsiaseita, voimme hillitä myös niiden joutumista vääriin käsiin. En ole vielä keksinyt yhtään syytä, minkä takia ihmisellä tulee Suomessa olla tappamiseen tarkoitettu käsiase kotonaan.

Ampumaharrastajien ja metsästäjien tilanne on tietenkin aivan toinen. Järkevällä lainsäädännöllä voitaisiin saada pienennettyä mielestäni tarpeettomien aseiden liikkuminen ihmisten keskuudessa, kuitenkaan vaikeuttamalla esim. metsästysharrastusta. Toivottavasti eduskunnassa viimeistään nyt löytyisi selkärankaa aselain kunnolliseen tiukentamiseen.

Ei kommentteja: