sunnuntaina, tammikuuta 24, 2010

Sosiaalinen media

Eilisissä Ilta-Sanomissa oli tehty hyvä juttu uusimmasta sosiaalisesta mediasta eli Twitteristä. Jutussa kerrottiin vain kymmenen kansanedustajan käyttävän Twitteriä ja esimerkkinä oli kollega Heli Paasio (sd.).

Kuulun myös näiden Twitteriin jämähtäneiden ryhmään. Se toimii yksinkertaisesti siten, että joko kännykästä tai koneelta kirjoitetaan yhden tekstiviestin mittaisia selostuksia siitä, mitä juuri nyt olet tekemässä (what are you doing?). Yhtä lailla viestissä voi olla ajatuksia, kommentteja kannanottoja.

Toiset voivat päästä lukemaan twiittejä joko rekisteröitymällä itse Twitteriin tai seuraamalla vain sivusta. Omien kotisivujeni kautta on suora yhteys minun Twitteriini. Olen saanut paljon palautetta siitä, että on mukava nähdä pitkin päivää se, missä ja millä mielellä kulloinkin olen. Itselleni twiittaus on mukava tapa viestittää päivien kulkua tutuille (ja tietysti tuntemattomille) ja toisaalta, tiedän missä muutkin menevät. Helppoa ja vaivatonta siis!

Ennenkin olen pähkäillyt täällä sitä, että liittyisinkö osaksi laajempaa ja tunnetumpaa sosiaalista mediaa, Facebookia. Päivittäin saan postiini kyselyjä siitä, kuinka joku haluaisi liittää minut "kaverikseen" Facebookissa. Tähän asti olen ollut sitä mieltä, että se formaatti ei ole minun juttuni, mutta painostuksen alla olen joutumassa toisenlaiseen tilanteeseen.

Harkitsen vielä hetken ja kerron sitten kirjautumisestani täällä. Sen kuitenkin vannon, että en ala viljellä mitään virtuaalista maatilaa verkossa, niinkuin olen kuullut monien ihan järkevienkin ihmisten tekevän. Rajansa kaikella:)

Ei kommentteja: