maanantaina, tammikuuta 18, 2010

Onnistunut retki

Olimme viime viikolla myös eduskunnan ympäristövaliokunnan demarijäsenten kanssa maakuntamatkalla Etelä-Savossa. Matka sujui kaikin puolin hyvin ja sain olla ylpeä paitsi ammattikorkeakoulumme osaamisesta ympäristöteknologiassa, niin myös jätehuoltomme näkemyksistä tulevaisuuteen.

Kohtaaminen illalla Rantasalmen Rinssi Everstissä sosialidemokraattien kanssa, ei jättänyt vieraita kylmäksi. Totuttuun tapaan, puhuimme paljon asiaa ja terveisiä Susannan välityksellä puoluehallitukseen tuli rutkasti. Ilmapiiri Rantasalmella on aina välitön ja rohkaiseva.

Lomakeskus Järvisydän sai uudet ihailijansa; meidän delegaation kolme muuta jäsentä olivat aivan myytyjä paikan tyylikkyydestä ja tarjonnasta ympärivuoden. Tällaista pientä markkinointitoimintaa voimme me kansanedustajat omilla kulmillamme tehdä.

Keskustelu norpasta oli erittäin rakentavaa ja ehkä vähän odottamattomankin sovinnollista. Itse olin tyytyväinen siitä, että meidän maakunnan ulkopuolisille toimijoille välittyy tieto paikalliselta tasolta ja että sitäkin tulisi tarkasti kuunnella.

Ei kommentteja: