maanantaina, tammikuuta 18, 2010

Kannustavia tutkimuksia

Viime viikolla julkaistiin kaksi mielenkiintoista ja rohkaisevaa tutkimustulosta. Toisessa kerrottiin suomalaisesta keksinnöstä, jossa led-valoja on käytetty hyväksi masennuksen hoidossa. Suomalaisten kansantauti vaatii kaikki keinot otettavaksi käyttöön ilman ennakkoluuloja. Näen jo itseni kulkevan ensi marraskuussa pitkin mustia ja märkiä Helsingin katuja led-lamput korvissa roikkuen. Tervetuloa marraskuu!

Toisessa tutkimuksessa kerrottiin siitä, kuinka poliitikkonaisten äänen korkeudella ja mataluudella on merkitystä poliittisen uskottavuuden kannalta. En huomannut, oliko tutkimuksessa arvioitu myös miespoliitikkojen äänenaloja, tuskin.

Nämä tutkimukset ovat kiinnostavia ja tulenkin seuraamaan sitä, kuinka niitä voi soveltaa käytännössä. Kaiken lisäksi oma ääneni on tällä hetkellä tosi uskottava, sillä olen onnistunut palelluttamaan kurkkuni ja ääni laahaa matalalla. Testailen äänen tehoa tänään pitkin kaupunkia:)

Ei kommentteja: