keskiviikkona, elokuuta 04, 2010

Kiskot kunniaan

Lehdet ja tv:n uutiset ovat nyt täyttyneet järkyttyneistä porilaisista, joiden kohtaloksi tullee lentoliikenteen loppuminen. Samassa koneessa näyttävät olevan myös Seinäjoki ja Jyväskylä. Ymmärrän harmistuksen.

Sama kohtalo on käynyt Mikkelissäkin jo vuosia sitten; lentoliikenne tänne lopetettiin kannattamattomana sen jälkeen, kun kaupunki oli sitä rahoittanut liian monta vuotta. Tähän ei pitäisi siskojen em. kaupungeissa lankaantua. Kannattamattoman lentoliikenteen ylläpitäminen on elinkeino- ja aluepoliittisista syistä valtion tehtävä, ei kuntien tai maakuntien.

Kokonaan toinen kysymys on se, että minkälaisten etäisyyksien päästä Helsinkiin tulee lentoliikennettä järjestää. Mikkelistä se ei enää ollut järkevää, sillä meidän yhteytemme Helsinkiin ja etenkin lentokentälle ovat maanteitse nopeat, 2,5 tuntia. Junallakin pääsemme Helsingin keskustaan (hyvällä tuurilla) alle kolmen tunnin.

Liikenneministeriön tulisikin mielestäni monesta eri syystä keskittyä parantamaan rataliikenteen edellytyksiä. Alati myöhässä olevat epävarmat junat vähentävät matkustajia sen sijaan, että kiskot, välineet ja henkilöstö tulisi pitää siinä kunnossa, että homma toimii ja että ihmiset voisivat siirtyä käyttämään enemmän junia maantieliikenteen sijaan. Matkustajamäärien kasvaminen voisi mahdollistaa lippujenkin hintojenkin halventamista.

Ei kommentteja: