lauantaina, elokuuta 28, 2010

Reissunainen

Hiljaisuus tällä rintamalla on johtunut siitä, että olen jatkuvasti ollut jossakin lietsussa ja päivät Mikkelissäkin ovat olleet niin vauhdikkaita ettei koneelle ole moneksi minuutiksi ehtinyt pysähtyä. Ympäristövaliokunta oli pari viikkoa sitten kierroksella Etelä-Savossa (Mäntyharjulla ja Mikkelissä) ja Etelä-Karjalassa.

Tällä viikolla olin kaksi päivää Tampereella eduskuntaryhmän ryhmäkokouksessa ja ensi viikolla kaksi päivää menee Kuopiossa Itä-Suomen maakuntaliittojen yhteiskokouksessa. Seuraavalla viikolla alkaa sitten normaali päivärytmi Helsingissä, lukuunottamatta sivistysvaliokunnan maakuntamatkaa Lappeenrantaan.

Eilen illalla demaripiirijärjestömme kokousti Sulkavalla, jossa puhetta piisasi. Käsittelimme muun ohessa myös eduskuntavaalien ehdokasasettelua, joka vaikuttaa olevan meidän kannalta hyvä. Alueellisuus, ammatillisuus ja ikäjakauma näyttävät olevan tasapainossa. Tärkeintä on saada kuitenkin ihmiset liikkeelle sitten, kun varsinaisen äänestyksen aika huhtikuussa koittaa.

Huomenna reissaan vielä Pieksämäelle, jossa kulttuurikeskus Poleenissa ovat juhlaseminaarin muodossa koolla kylien ihmiset yhdessä meidän kaupunkilaisten kanssa. Mielenkiintoinen tilaisuus ja monipuolinen ohjelma luvassa.

Ei kommentteja: