Harhauduin eilen lukemaan demarivaikuttaja Arja Alhon kirjaa "Kafka kävi meillä". Kirja oli kirjoitettu vuonna 1997 lyhyen ajanjakson aikana. Siinä hän päiväkirjanomaisesti tilittää vaiheita, joita joutui kokemaan kolmen vuoden aikana ja joiden johdosta joutui sitten eroamaan ministerin tehtävistä.
Sinänsä tekstissä ei ollut mitään uutta. Olin lukenut kirjan jo silloin kymmenen vuotta sitten ihan tuoreeltaan. Nyt mielenkiintoni oli kuitenkin toisenlainen, olivathan tapahtumapaikat ja ihmiset nyt eri tavalla tuttuja. Ahdistuin tekstistä.
Ymmärrän toki, että kirjan kirjoittaminen on ollut eräänlainen tapa selviytyä hankalista vaiheista. Oman näkemyksen esiintuominen muutoin on voinut olla vaikeaa. Itse kirjoittamalla voi ainakin varmistaa sen, että juuri oma näkökulma tulee haluamallaan tavalla kerrottua.
Mitenkään yllättynyt en myöskään ollut niistä huomioista, joita Alho toveriporukoista teki. Kuvaus Helsingin sos.dem piirin piirikokouksesta on valitettavan tuttua jokaiselle meistä pitkäaikaisista puolueen jäsenistä. Eduskuntaryhmän jäseniä Alho kuvaa hyvin osuvasti. Onnekseni en kaikkein inhottavimmilta kuulostavia henkilöitä ole päässyt tuntemaankaan.
Kommentit Tarja Filatovilta ja Liisa Jaakonsaarelta osoittivat sen, että omakin ihmistuntemukseni on osunut kohdalleen. Monta kertaa sitä muodostaa käsityksensä joistakin ihmisistä hyvin subjektiivisesti ja on mukavaa, että käsitys saa vahvistusta muualtakin. Vaikeina hetkinä ihmisten suuruus (tai pienuus) näytetään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti