maanantaina, joulukuuta 15, 2008

Pulinaa budjetista

Tänään on eduskunnassa aloitettu ensi vuoden budjetin lopullinen ruotiminen. Istunto pidetään siis poikkeuksellisesti myös tänään maanantaina. Harmittavaa sinänsä, sillä jouduin jäämään pois aamun Ammattikorkeakouluyhtymän hallituksen kokouksesta, maakuntahallituksesta sekä Mikkelin kaupunginhallituksesta. Onneksi varamiesjärjestelmä näissä toimii, eduskunnassahan sellaista ei ole.

Budjetin käsittely etenee entiseen tapaan. Hallitus (valtiovarainministeri) esittelee laatimaansa loistavaa ja historiallista talousarviota. Oppositiolla on mahdollisuus esittää asiasta kysymyksiä ja kritiikkiä. Sitä on kosolti tullutkin ja tietenkin ihan aiheesta. Puhetta budjetista siis riittää yötä myöten.

Hallitus on oikeasti vitkastellut sen suhteen, että olisi tarttunut talouden taantumaan ajoissa eikä olisi syyttänyt demareita paniikin lietsomisesta tai ihmisten pelottelusta. Myös muut kuin sosialidemokraatit ovat olleet pitkin syksyä huolestuneita tilanteesta, hallituksen olisi ollut syytä kuunnella edes heitä.

Vieläkään ei ole liian myöhäistä! Nyt hallitus voisi ottaa ohjeista vaarin ja lisätä kuntatalouteen rahaa välittömästi, sekä aikaistaa isojen väylähankkeiden aloittamista, kuntien investointia voitaisi vauhdittaa järjestämällä kuntiin mahdollisuuksia saada edullista rahoitusta jne, jne. Keinoja kyllä on, mutta tahto hallitukselta nyt puuttuu.

Ei kommentteja: