sunnuntaina, joulukuuta 21, 2008

"Kello löi jo viisi"

Mikkelin kaupungin koululaisilla päättyi syyslukukausi eilen. Urpolan koulun joulujuhlaa vietettiin aamutuimaan Tuomiokirkossa. Vanhemmat olivat juhlaan tervetulleita ja täynnä ihmisiä kirkonpenkit olivatkin.

Kieltämättä vanhan joululaulun sanat tulivat mieleen, kun eilen aamulla (väsyneenä) heräsin ja läksimme ennen kahdeksaa tarpomaan lumisateessa kirkkoon. Lapset olivat innoissaan ja esittelivät todistuksiaan. Onnikin sai ensimmäisen numerollisen todistuksensa ja oli asiaa etukäteen jännittänyt kaikenlaisten syksyisten vaiheiden jälkeen.

Äitinä ja tätinä olin kolmesta pienestä pojasta (Onni, Eino, Elias) ylpeä. Kaikkien todistukset olivat tosi hyvät ja mikä tärkeintä, pojat osasivat käyttäytyä kirkossa mallikkaasti. Olen näet allerginen sille nykyiselle kulttuurille, että mitä erilaisemmat päähineet päässä lojutaan sisätiloissa ja osa mieslajin edustajista jopa ruokailee myssyt tai lippikset päässä. Meidän pienet pojat ymmärsivät tempaista pipot pois ilman eri kehotusta ja olivat muutenkin ihan hyvin.

Ei kommentteja: