tiistaina, joulukuuta 09, 2008

Naisjuttuja

Lueskelen usein junassa Kanava- nimistä julkaisua. Kanava on "lehti", jossa erityyppiset ihmiset pohdiskelevat maailmanmenoa artikkeleiden muodossa. Aiheet liippaavat useimmiten historiaa, yhteiskuntaa, politiikkaa tai kirjallisuutta. Todella mielenkiintoista siis.

Uusimmassa numerossa Maijaliisa Mattila kuvailee Väinö Linnan Pohjantähden naisia. Hän ihmettelee sitä, kuinka naisista on tehty niin "ohuita ja lammasmaisia", että he mukautuvat ja suostuvat sumeilematta täyttämään miestensä toiveet asiassa kuin asiassa. Kiletämättä samasta asiasta ärsyynnyin itsekin silloin, kun ensimmäistä kertaa Pohjantähteni ahmin joskus kauan sitten. Varsinkin, kun tiedämme, kuinka etenkin sata vuotta sitten naisten merkitys perheiden ja yhteisöjen koossapitelijänä oli kiistaton.

Eilenillalla kohtasin toisenlaisia ja vielä vanhempia naisia; lueskelimme Onnin kanssa koulun uskonnonkirjaa. Kirjassa käsitellään Raamatun kertomuksia ja pysähdyin oikein miettimään Saaran ja Rebekan elämänvaiheita. Onnille toki riittää se, että muistaa tänään kokeessa, miksi Saara nauroi ja sen, että kenen lapsi ja vaimo Rebekka oli. Itselläni heräsi kiinnostus lukea stooreja vähän enemmän nimenomaan siksi, että selviää ovatko Raamatun naiset kaikki olleet joko nynnyjä tai koviksia.

Sivistysvaliokunnassa ollaan pitkin syksyä käsitelty Valtioneuvoston selontekoa maahanmuuttajien kotouttamisesta. Asiantuntijoita on käynyt kertomassa näkemyksiään monelta eri kantilta. Tänään kuultavana oli erään maahanmuuttajanaisten järjestön toiminnanjohtaja. Hänen viestinsä kotouttamisasiaan oli selkeä; naisten ja tyttöjen saaminen osaksi suomalaista yhteiskuntaa on ehdoton edellytys sille, että perhe pystyy kotoutumaan vieraaseen maahan. Naisilla on muissakin kulttuureissa taito, halu ja velvollisuuskin huolehtia koko perheestä. Ilman kielitaitoa tai ystäviä yhteiskuntaan sopeutuminen on mahdotonta.

Ei kommentteja: