Tänään sain olla mukana entisen opinahjoni Mikkelin Lyseon Lucia-juhlassa. Perinteitä vaalivassa koulussa on aina osattu järjestää juhlat, niin tälläkin kertaa. Juontaja esitteli minut, puheenpitäjän, vanhana oppilaana. Sanat Lyseon seniori ei kuulosta kyllä yhtään paremmalta.
Näin se vaan on. Kaksikymmentä vuotta on kulunut siitä, kun pääsin Lyskalta ylioppilaaksi. Aika on mennyt hujauksessa, enkä olisi silloin arvannut olevani vielä joskus samassa salissa puhetta pitämässä. Eipä silti, en olisi montaa muutakaan asiaa osannut omasta elämänkulustani arvata, onneksi.
Mikkeliläiset lukiolaiset olivat kauniita ja komeita. Niinkuin vain elämänintoa täynnä olevat nuoret voivat olla. Puheessani halusin muistuttaa heitä siitä, kuinka tärkeää on tiedostaa juurensa ja kuinka tärkeä perusta elämälle juuri kouluvuosien aikana rakentuu.
Kaupungin kahden lukion yhdistäminen muutaman vuoden kuluessa on asia, joka täytyy hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. Prosessi vaatii kaikilta paljon, eikä vähiten henkilökunnalta. Vanha ja kunniakas Lyseo lakkaa olemasta, mutta sen perinteet ja arvot on mahdollista juurruttaa osaksi uutta isoa lukiota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti