Haasteellinen reissu

Nyt aloitan vajaan viikon mittaisen paussin tällä palstalla. Onni lähti viettämään loppua joululomaa isänsä kanssa ja itse pakenen tyhjää kotia ystävättäreni Sailan luokse Egyptiin. Olen toki iloinen Onnin puolesta; loma isän kanssa on tärkeää ja varsinkin siksi, kun se ei ole ollut aina mitenkään itsestäänselvää.

Olen saanut omaa reissuani varten kilokaupalla ohjeita siitä, kuinka arabimaassa tulee toimia ja käyttäytyä. Lukemieni oppaiden ja romaanien perusteella epäilen, että oleskelusta maassa tulee haastava. Yritän lamauttaa savolaisuuteni näiksi viideksi päiväksi ja koettaa käyttäytyä varsinaissuomalaisen pidättyvästi.

Palaan siis kotimaahan ensi viikon maanantaina ja jo tiistaina olen Wanhojen Tovereiden lounastilaisuudessa Mikkelissä yhdessä kollega Jouko Skinnarin kanssa. Eläkeläistyöryhmän palaveri on myös tiistaina, joten pääsen heti toimintaan mukaan.

Kalliita päätöksiä

Eilen illalla Ylen uutisissa oli juttu, jossa kerrottiin monen vanhuksen kokevan joulunpyhät hankalina. Jutussa haastateltiin hurmaavaa 89-vuotiasta Lilja Asikaista, joka kertoi omien päiviensä kulusta niin arkena aikaisemmin, kuin näinä joulunpyhinäkin.

Aikaisemmin tämä hyväkuntoinen ja täysissä järjissään oleva rouva, vietti aikaa läheisellä vanhustentalolla. Iloisena Lilja Asikainen kertoi, kuinka sinne aina oli mukava mennä syömään ja seurustelemaan muiden kanssa. Jopa televisiotakin katsottiin yhdessä.

Toiminta on nyttemmin säästösyistä lopetettu ja ateriapalvelu toimittaa ruuan iltapäivällä tällekin hyväkuntoiselle, joskin liikuntarajoitteiselle rouvalle kotiin. Pois on nyt siis jäänyt jokapäiväinen ulos lähteminen, tuttujen tapaaminen ja mutkaton yhdessäolo toisten kanssa.

Kaupunki varmaankin säästää lyhyellä aikavälillä, mutta enemmän säästäisi, kun hyväkuntoiset vanhukset pystyisivät asumaan kotonaan virkeinä ja toimintakykyisinä mahdollisimman pitkään. Henkisellä vireydellä tiedetään olevan yhteys fyysiseen jaksamiseen ja se pätee myös vanhuksiin.

Samankaltaista lyhytnäköistä säästämistä on tehty omassa kaupungissani. Tämän päivän Länkkärissä pääkirjoituksessa otettiin voimakkaasti kantaa nuorten päihdepysäkki Mixstopin uudelleen avaamiseksi. Pysäkki lakkautettiin pari vuotta sitten ja itse palvelun vakuutettiin järjestyvän toisella tavalla. Epäilyjä toki tunnettiin, mutta siitä huolimatta teimme budjetin tasapainottamiseksi tämänkin tyhmän teon.

Nyt budjettimme on kaikkien noiden vuosina 2007 ja 2008 tekemiemme vaikeiden ratkaisujen vuoksi tasapainoinen, mutta revittelyyn ei vieläkään ole varaa. Yhdessä yksittäisten säästötoimenpiteiden kanssa tehdyt rakenteelliset muutokset ovat saaneet taloutemme oikeaan kurssiin. Nyt olisikin hyvä aika tehdä laskelmat siitä, kuinka paljon Mixstopin avaaminen tulisi seuraavien viiden vuoden aikana aiheuttamaan säästöjä, kun nuorten päihteidenkäytön aikaansaamat ongelmat jäisivät kunnalta pois. Kasvavan nuorisotyöttömyyden aikana päihteidenkäyttö ei ainakaan tule vähenemään.

Ajoituksen mestari

Pääministeri Vanhasen neuvonantajat osaavat hommansa. Julkisilla ulostuloilla ja ajankohdilla on merkitystä.Muistaakseni viimeksi jokin naishässäkkä piilotettiin kihlautumisuutisen alle ja nyt ilmoitus Kepun pj:n paikalta luopumisesta haluttiin tuoda julki juuri ennen joulunpyhien rauhoittumista.


Nyt jälkikäteen kun asiaa ajattelee, ei muuta ajankohtaa olisi voinut ollakaan. Koko kuluneen vuoden Matti I on uhonnut, kuinka hän on vahvempi kuin koskaan ja kuinka hän tulee jatkamaan pääministerinä seuraavallakin vaalikaudella. Faktat vaan toisenlaisesta yleisestä mielipiteestä ovat vihdoin kantautumassa Kesärannankin seinien sisäpuolelle.


Tosiasiassa hänen ykköshaastajansa, ministeri Paula Lehtomäki on ilmoittanut jo ajat sitten, että tulee ilmoittamaan puheenjohtaja-aikeistansa heti tammikuun alussa. Ja toisekseen, pari viikkoa sitten tuli ilmi kysely, jonka mukaan juuri pääministeri Vanhanen on kansan mielestä Suomen epäluotettavin poliitikko. Nämä kaksi asiaa huomioon ottaen, luopumisilmoitukselle ja sen ajankohdalle ei muita vaihtoehtoja olisi voinut ollakaan. Sen jälkeen, kun istuvalle puheenjohtajalle on ilmaantunut haastajia, ei vetäytyminen kilpailusta enää olisi ollut mahdollista.


Perustelut puolueen puheenjohtajan paikalta luopumiselle olisi avustajakunta voinut miettiä paremmin. Miehekkäämpää olisi ollut sanoa suoraan, että hävityt vaalit, kannatuksen lasku, oman uskottavuuden menettäminen ovat omiaan heikentämään hänen mahdollisuuksiaan tulla puoluekokouksessa enää valituksi ja siksi olisi ollut rehellistä antaa pelikenttä toisille suosiolla. "Matti on työnsä tehnyt, Matti saa mennä".


Näinhän esimerkiksi Heinäluoma teki, vaikka tilanteensa ei ollut läheskään yhtä ankea eikä epäuskottava kuin Vanhasella. Mutta toisaalta, kaikkine käräjäkuvioineen, naiskohtaamisineen, Nuorisosäätiö -ja lautakasaepäselvyyksineen ei ainakaan minulle ole muodostunut kuvaa suoraselkäisestä ja rehellisestä miehestä. Kun tekee vilunkia jossakin asiassa, voi sitä perustellusti epäillä tehtävän muissakin asioissa.


Luopuminen terveydellisistä syistä olisi ihan ymmärrettävä, mikäli ei samanaikaisesti olisi tullut ilmoitusta, että pääministerin tehtävät kyllä hoituvat jalkaoperaatiosta huolimatta. Oman käsitykseni mukaan, ei Suomessa vaativampaa postia ole kuin juuri pääministerin. En tietenkään tiedä sen enempää ministerin kuin kepulaistenkaan elämästä, mutta yleisen ymmärryksen nojalla, uskallan väittää näin.


Pääministerin vaihto tai vaihtamatta jättäminen ei todellakaan ole pelkästään kepulaisten asia. Hallitus muodostetaan vaalien jälkeen tietyillä perusteilla siten, että suurimman puolueen puheenjohtajasta tulee (yleensä) pääministeri. En usko, että hallituskumppani Kokoomus tulee sallimaan sitä, että kilpaileva puolue Keskusta pääsee lähtemään eduskuntavaaleihin kaksilla rattailla ravaten, heidän joutuessa olemaan hankalassa tilanteessa puheenjohtajan ollessa samalla valtiovarainministeri.

Ministerinkierrätys tullee olemaan yksi vaihtoehto, mutta luoja meitä varjelkoon kepulaiselta valtiovarainministeriltä. Parasta kaikkien kannalta olisi, että joku pääministerin avustajaremmistä vihdoin kertoisi Matti I:lle keisarin uusista vaatteista totuuden ja saisi hänet jäämään arvokkaasti pois pääministerin paikalta. Keskustan oma väki sen sijaan kyllä osaa valita puolueelleen sellaisen puheenjohtajan, joka pystyy hoitamaan pääministerin tehtävät lyhyen ylimenokauden ajan.

Rahiksen joululahja

Jokin aika sitten oli Länkkärissä juttu siitä, kuinka Mikkelissäkin tullaan järjestämään Joulu yksinäisille ihmisille. Tilaisuudet muualla maassa ovat olleet kovin suosittuja ja niin tulee varmasti käymään meilläkin. Järjestäjätahoina ovat useat kolmannen sektorin toimijat.

Ihmiset ovat yksinäisiä eri syistä. Jotkut jopa ihan omasta halustaankin. Kuitenkin suurin osa kokee yksinäisyyden ongelmana ja etenkin juhlapyhien aikaan se tuntuu pahalta. Yksinäisyyden pitkittyminen aiheuttaa kansantaudeistamme pahinta, masennusta.

Kolmannella sektorilla on ollut yhteiskunnassamme paikka. Sen merkitys on korostunut aina silloin, kun taloudessa menee huonosti. Nyt on kuitenkin nähtävissä merkkejä siitä, että erilaisilla toimilla ollaan ajamassa alas koko kolmatta sektoria. Siinä tullaan tekemään vuosisadan tyhmyys.

Tuhannet suomalaiset järjestöt tekevät tahoillaan työtä niin ihmisten liikuttamiseksi, vanhusten kunnon ylläpitämiseksi, mielenterveyspotilaiden kuntouttamiseksi kuin väkivallan vähentämiseksi. Nämä järjestöt ovat korvaamattomia sadoille tuhansille suomalaisille.

Näin joulun alla suurin järjestöjen toiminnan rahoittaja, Raha-automaattiyhdistys on antanut jokavuotiset avustuspäätöksensä. "Omat" kaksi järjestöäni, Viola-väkivallasta vapaaksi ry ja Mikkelin Setlementti ry saivat myös päätöksensä. Tilanne on osaltani fifti-sixti. Viola sai hakemansa ja tarvitsemansa, mutta Setlementti jäi ilman. Tilanne on siis siltä osin surkea.

Olemmekin nyt viime päivät Setlementin porukoiden kanssa järkyttyneinä sulatelleet tilannetta ja samalla miettineet muita rahoituslähteitä. Kymmenen vuoden toimintaa vanhusten virkistämiseksi ja kunnon ylläpitämiseksi ei voida heittää hukkaan. Setlementin erilaiset toimintamuodot ovat tavoittaneet alati kasvavan mikkeliläisvanhusten joukon. Periksi ei siis anneta!

Varpunen Jouluaamuna

Eilen illalla Onnin koulu vietti joulujuhlaansa Mikkelin Tuomiokirkossa. Juhlan aloitti nelosluokkalaisten lauluesitys "Varpunen Jouluaamuna". Meinasi herkistyä omakin mieleni, kun näin kuinka innolla ja antaumuksella Onni päästeli joululaulua muiden mukana. Muistelin samalla, kuinka vuonna 2006 järjestämässäni puurotilaisuudessa Onni yhtäkkiä kesken juhlan välttämättä halusi päästä yksin laulamaan saman kappaleen. Silloin olin ylpeä varpusestani.

Vähemmän ylpeä sain olla tänä aamuna, kun poika tuli todistuksen kanssa kotiin. Tietenkin tiesin syksyn kokeiden perusteella, että numeroissa tulee olemaan muutoksia. En niinkään raivostunut yllin (ympäristötieto) kutosesta, enkä käytöksen seiskasta. Lähellä raivostumista olin äidinkielen numeron putoamisesta ysistä kasiin.

Olen yrittänyt taivutella ja uhkailla poikaa lukemaan kirjoja. Kirjojen lukemisella ja äidinkielen kehittymisellä kun tiedetään olevan aivan selkeä yhteys. Tekstin tuottaminen ja mielikuvituksen rikastuminen ei tapahdu ilman, että lukee muidenkin kirjoittamia tekstejä. Tämä näkyy nyt sitten alentuneen äidinkielen numerona (olen raivoissani).

Kaikista kouluaineista, mielestäni juuri äidinkieli on tärkein. Osaamalla lukea ja kirjoittaa, pärjää elämässä myöhemminkin. Ilman näitä taitoja, on hankalaa. Lukemalla paljon ja tuottamalla itse tekstiä, pärjää ammatissa kuin ammatissa. Juuri elämässä pärjäämistä varten koulua käydään ja asioita opitaan.

Päämäärän takia, joudun nyt syyllistymään lapsenkasvatuskeinovalikoimassa numeroon kolme. Alennun lahjontaan. Teen Onnille listan niistä kirjoista, joita hänen tulee kevätlukukaudella lukea. Sovin jostakin pienestä korvauksesta ja katsotaan sitten, josko lukeminen alkaisi maistua. Tiedän, että päästessään jyvälle siitä, kuinka mahtavaa kirjojen maailmassa voi olla, hän myöhemmin lukee ihan ilman lahjontaakin.

Oikeutta eläimille

Tämän syksyn istunnot ovat ohi. Tämä viikko puhuttiin ja äänestettiin budjetista. Välillä kuulostaa siltä, kuin puhuttaisiin eri asiasta. Hallituspuolueiden edustajat käyvät vuoron perään pöntössä vannomassa uskollisuutta hallitukselle kehuen estotta historiallisen hallituksen loistavia tekoja. Kriittinen tarkastelu on suosiolla jätetty opposition harteille.

Torstain kyselytunnilla tapahtui kummia. Yhtäkkiä lehteriltä lävähti roikkumaan juuri istumapaikkani vieressä jokin keltainen rätti. Kyseessä oli "Oikeutta eläimille" -järjestön banderolli, jolla haluttiin huomiota sikojen huonolle kohtelulle.

Sinänsä oikeutettua toimintaa, mutta aivan väärässä paikassa. Eduskunnan istuntosali ei ole paikka, jossa mielenilmauksia voidaan tehdä. Onneksi talon turvajärjestelyt ovat kunnossa ja häiriköt poistettiin salista välittömästi. Kollegojen kanssa vain päivittelimme sitä, kuinka yleensäkään on mahdollista, että taloon voi päästä noinkin ison banderollin kanssa ja onko mahdollista, että lehteriltä voi alas lentää joskus jotain muutakin.

Itse asia on tietenkin paitsi ajankohtainen niin tärkeä. Tein asiasta kirjallisen kysymyksen ministeri Anttilalle syksyllä 2007. Hänen vastauksensa oli juuri niin ympäripyöreä kuin niillä useimmiten on tapana olla. Ministerillä kuitenkin on vastuu huolehtia siitä, että tuotantoeläimiä kohdellaan joka käänteessä niin kuin pitää ja mikäli laiminlyöntejä havaitaan, tulee niihin puuttua.

Nyt tuntuu siltä, kuin ministeri on halunnut työntää päänsä pensaaseen ja toivoa, että mitään ei vuoda julkisuuteen. Asiat kahden vuoden takaiseen kysymykseeni verrattuna eivät ole muuttuneet tai korjaantuneet. Myös ne tuottajat, jotka hoitavat asiansa hyvin, joutuvat aivan syyttä leimatuiksi ja heidän elinkeinonsa voi olla uhattuna. Se ei ole kenenkään etu.

Palautetta

Tällä viikolla sain taas kunnian "päästä" Iltalehteen. Sunnuntaina kirjoitin blogissani siitä, kuinka Linnanjuhlienkin jonossa saattaa joku etuilla. Omasta mielestäni asia ei olisi ollut jutun tekemisen väärtti ja niin sanoinkin toimittaja Luppalalle (terveisiä!), kun hän sen johdosta sunnuntaina soitti. Hän oli toista mieltä.

Olen saanut lehtijutusta paljon palautetta. Kovin moni ei ole lukenut ko. blogiani, mutta pystyi silti hyvin kommentoimaan motiivejani ja ajatuksiani. Nimettömiin viesteihin en edelleenkään vaivaudu vastaamaan, nimellisiin ja asiallisiin kylläkin. Kerron jälleen kerran sen, että blogini ovat kovin luettuja ja räväkästä tyylistäni kirjoittaa, yleensä pidetään.

Pidän itselläni jatkossakin oikeuden kirjoittaa ajatuksiani tällä forumilla. Nautin kirjoittamisesta ja samalla nämä tekstit toimivat hyvin päiväkirjoina. Jälkikäteen on hauska lueskella ajatuksia ja tapahtumia aikojenkin takaa. Samoin pidän kiinni siitä, että palautelaatikon kautta tulevat viestit eivät ole muiden luettavissa. Tästäkin saan säännöllisesti moitteita.

Perusteluna on edelleenkin se, että en halua että nimettömät herjaajat pahoittavat muiden kuin minun mieleni ja se, että en mitenkään ehdi harjoittaa palautteiden sensuuria. Siksi on parempi, että ne näkyvät ainoastaan minulla. Verkko on täynnä mahdollisuuksia niille, jotka haluavat ajatuksiaan nimettöminä julkituoda. Minun kauttani sitä toimintaa ei tarvitse tehdä.

Budjetin parannusta

Tällä viikolla on eduskunnassa päivät ja illat varattu pelkästään ensi vuoden budjetin käsittelylle. Äänestyksiä on tuntitolkulla ja ne noudattavat säännönmukaisesti hallitus-oppositiorintamaa. Juuri tästä syystä budjetti-istunnot ovat tylsiä. Kaikki vilpittömästi hyvässä tarkoituksessa tehdyt muutosesitykset kaatuvat hallituspuolueiden kansanedustajien hylätessä ne.

Meidän tekemissä esityksissä määrärahamuutoksiksi yritetään aivan vastuullisesti parantaa kuntien taloudellista tilannetta, ohjata lisää rahaa perusopetukseen, omaishoitajille, vanhuksille, lapsiperheille jne.jne. Näitä kaikkia parannuksia Kokoomuksen, Keskustan, Vihreiden ja RKP:n edustajat vastustivat. Kysymys on arvoista ja valinnoista, kunpa äänestäjät maakunnissa asian huomaisivat!

Eduskunta on paikka, jossa asioiden kulkuun voi vaikuttaa. Useimmat meistä on päättäjinä myös kunnissa ja siitäkin syystä tulisi päätöksenteon olla johdonmukaista ja puheiden linjassa riippumatta siitä, kummassa päässä asioista puhutaan.

Linnan ruusut

Eilen illalla tv:ssä esitetty dokkari naisista vankilassa vei lähes yöunet. Naiset kuvasivat paitsi elämäänsä vankilassa niin myös elämää sitä ennen. Lähes jokaisella oli taustalla paha päihderiippuvaisuus ja ikävät kokemukset lapsuudesta.

Yhteistä näille naisille oli se, että syyllisyydentunne omasta tilanteestaan ja siitä, mitä on aiheuttanut omille lapsilleen, on valtava. Siitä huolimatta päihteet ovat aina vieneet voiton omista lapsista. Tätä on meidän muiden äitien mahdotonta käsittää.

Olen jo usean vuoden ajan käynyt jaakobinpainia siitä, tulisiko päihdeäidit ottaa pakkohoitoon silloin, kun raskaus on vasta alkuvaiheessa ja lapsen terve kehittyminen on selkeästi vaarassa äidin huumeriippuvuuden vuoksi.

Mustavalkoisena ihmisenä olisi helppo vastata ehdottomasti kyllä ja tätä mieltä olenkin pitkään ollut. Tiedän toki, että pakkohoidolla voi olla huonojakin seurauksia juuri äitien ns. kiinninappaamisen kannalta. Pelko hoitoon joutumisesta voi estää tavanomaisetkin neuvolakäynnit raskauden eri vaiheissa ja tämäkin on lapselle riski.

Päihteiden liiallinen käyttö on suomalaisten suurin terveydellinen ja sosiaalinen ongelma. Eilisen ohjelman perusteella ja etenkin niiden huostaanotettujen lapsien kohtaloiden perusteella, olen jälleen kerran vahvemmin sitä mieltä, että jokaisella lapsella tulee olla oikeus edes ennen syntymäänsä elää vapaana päihteistä.

Mäntyharjun naiset

Työviikko huipentui perjantaina mieluisaan vierasryhmään. Mäntyharjun kunnanviraston naiset olivat lähteneet retkelle Helsinkiin ja sain heidät kylään eduskuntataloon. Perjantai on hyvä vierailupäivä, sillä istunto loppuu yleensä lyhyeen ja talo tyhjenee nopeasti.

Iloinen naisjoukko oli pääasiassa ensikertalaisia talossa ja esittelyvideon katselemisen jälkeen kipusimme lehterille ja sieltä sitten kahville eduskuntaryhmämme huoneeseen. Pikaisen kierroksen jälkeen naiset lähtivät kohti seuraavaa etappia ja ainakin itselleni jäi visiitistä hyvä mieli.

Puhuimme paljon ja välillä ihan asiaakin. Esimiehelleen, kunnanjohtajalle (kok.) naiset laittoivat Sdp:n eduskuntaryhmän kortin, joten ehkäpä hyvä mielemme välittyy hänellekin sitten, kun kortti eduskunnan leimoineen ja meidän logoineen menee perille:)

Sain porukalta tuliaisina käsintehdyn mäntyharjulaisen taidonnäytteen, Esko Saarisen tekemän kahvimitan, joka väritykseltään ja designiltaan sopii täydellisesti meidän keittiöön. Kansliatoimikunnalle tiedoksi; epäilen sen myyntiarvon jäävän alle sadan euron eli pidän sen itse, enkä siis luovuta eduskunnan omaisuudeksi.

Vierasryhmät eduskunnassa ovat toivottuja. Me edustajat mielellämme kerromme työstämme ja näytämme ylpeinä hienoa rakennusta myös sisältäpäin. Omassa jokapäiväisessä huiskeessamme ei aina rakennusta tule niin tarkkailtuakaan, joten silloin tällöin on hyvä kulkea vierasjoukon kanssa ihastelemassa pintoja.

Työtä ja perhettä

Kollega Hanna-Kaisa Heikkinen (kesk.) oli tehnyt päätöksen, että ei asetu enää ehdolle ensi eduskuntavaaleihin. Asiasta tehtiin hyvä artikkeli Seura-lehteen. Uutista on kommentoitu muutenkin ja onkin kuvaavaa, että Heikkinen on saanut nyt enemmän palstatilaa kuin lähes kolmen edustajavuotensa aikana yhteensä.

Jatkan edelleenkin sillä linjalla, että en julkisesti kommentoi toisten ratkaisuja. Yleisellä tasolla on kuitenkin pakko muutama sana sanoa. Savon Sanomat (H-K:n vaalipiiri) nosti eilen jutussaan esiin tärkeän seikan. Heikkinen kertoi kokevansa ikävänä sen, että kansanedustajien työ on niin huonosti arvostettua ja että julkisen haukkumisen kohteena joutuu meistä jokainen olemaan, vaikka suurin osa on aivan ulkopuolisia kulloinkin meneillään olevissa "skandaaleissa" ja suurin osa tekee työtä paljon ja tosissaan.

Tämä tunne on helppo jakaa ja allekirjoittaa. Olen aikaisemmin itsekin sitä tällä palstalla pohdiskellut ja olemme työkavereitten kanssa asiaa niinsanotusti työnohjauksellisesti myös keskenään puineet. Ilman samassa jamassa olevia ihmisiä ja heidän kanssaan avoimesti asioita ruotimalla, ei mikään työyhteisö pysy kasassa ja yksilöitten kokema paine voi kasautua liian suureksi.

Perheen ja eduskuntatyön yhteensovittaminen on haastavaa. Senkin olen aikaisemmin sanonut. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kansanedustuslaitoksemme tarvitsee yhtä lailla pienten lasten äitejä kuin isiäkin. Ei voi olla niin, että kansanedustajana voi toimia ainoastaan lapsettomat ihmiset. Tai pienten lasten isät tai keski-ikäiset naiset ja miehet, joiden lapset ovat jo aikuisia. Tällaisesta ajasta olemme tietoisesti pyrkineet eroon, siihen aikaan ei voida enää palata takaisin.

Jokainen äiti ja isä, joka pyrkii tosimielellä eduskuntaan, joutuu etukäteen miettimään sen, kuinka perhe-elämä ja vaativa työ yhdistetään ja onko se ylipäänsä edes mahdollista. Työpäivät Helsingissä ovat pitkiä ja intensiivisiä, mahdollisuuksia maakunnassa asuvan muun perheen tapaamiseen ei liiemmin ole. Meillä maakuntien edustajilla lisäksi pitkä välimatka Helsinkiin tuo oman haasteensa asioiden järjestämiseen.

Omalta osaltani asiat järjestyivät parhain päin, vaikka olosuhteet pian vaalien jälkeen muuttuivatkin. Puolison tuki on se kaikkein tärkein asia, mikä mahdollistaa täysipainoisen työn tekemisen. Ilman sitä, työ muuttuu rasitteeksi ja poissaoloa kotoa joutuu jatkuvasti selittelemään ja pahoittelemaan puolisolleen. Tunnustan, että siihen tilanteeseen en enää koskaan aio itseäni altistaa ja joka päivä muistan olla kiitollinen nyt vallitsevasta olotilasta.

Ilokseni olen eduskunnassa huomannut, että myös nuorehkoilla perheenäideillä on sellaisia puolisoita, joiden avulla voi täysillä tehdä työtä oman maakunnan eteen. Perheellinen kansanedustaja tekee työtä oman perheensä kanssa. Meillä Onnin kanssa on selkeä työnjako ja "palautekeskustelujen" perusteella, me kumpikin olemme vallitsevaan tilanteeseen äärimäisen tyytyväisiä. "Demokratia-kokouksiin" (äidin kaikki kokoukset) osallistumisesta Onni on anonut vapautuksen.

Kansakunnan kermaa?

Eilen näytettiin uutisissa, kuinka tuhannet ihmiset jonottivat useita tunteja päästäkseen vierailulle presidentinlinnaan. Näkeminen oli kuulemma jonottamisen arvoista. Idea avoimista ovista oli presidentti Haloselta loistava. Kauniita tiloja kelpaa esitellä ja näin useammalla on mahdollisuus päästä piipahtamaan linnan sisätiloissa. Lisämauste tietenkin tuli siitä, että presidenttipari oli itse paikanpäällä.

Television uutislähetyksen kommentti kuului jotenkin niin, että "viimeksi Mariankadun jonon muodosti itsenäisyyspäivänä kansakunnan kerma, nyt tavalliset ihmiset saavat olla jonossa presidentinlinnaan". Näkemäni perusteella, jonottaminen eilen sujui sivistyneesti ja rauhallisesti.

Itsenäisyyspäivänä jouduin näkemään jotakin muutakin. Jokainen paikalle suhauttanut taksi jätti matkustajansa niin lähelle ovia kuin oli mahdollista ja siitä sitten liukastelimme jonon jatkoksi. Poikkeuksen teki vihreiden meppi Heidi Hautala, joka tyynesti kiilasi jonon ohi, ainoastaan hieman muuta vierasjoukkoa vilkaisten. Poikkeuksellisesti hillitsin itseni, enkä sanonut sitä, mitä olisi pitänyt sanoa.

Suomalaiskansalliseen tapaan päivittelin jälkikäteen vihreän mepin moukkamaista käytöstä kollegoille, jotka kyllä lakonisesti totesivat: "Niinpä tietysti". Tältä osin kerma oli härskiintynyttä. Heidi Hautalan ei kyllä kannata mennä ainakaan aamuyöstä nakkikioskille tofumakkaraa ostamaan, kohtelu härskille etuilijalle voi olla toisenlaista kuin meillä liian nynnyillä linnanjuhliin jonottajilla.

Tokavika viikko

Eduskunnan syysistuntokausi alkaa olla lopuillaan. Kovin vaiherikas ja vauhdikas mennyt syksy onkin ollut. Tällä viikolla istuvat vielä viimeiset valiokunnat ja ensi viikko käytetään aamusta yöhön budjetin käsittelyyn. Tuntuu siltä, kuin tahti oikeasti vain kiihtyisi lopun edellä.

Itse olen ollut nyt siis poikkeuksellisesti jo sunnuntaista lähtien Helsingissä ja siltä se kyllä tuntuukin. Olen onneton ihan sekaisin päivissä, kun normaalisti tulen cityyn vasta tiistaiaamuna. Sekä maanantain että tiistain tein pitkät illat töitä huoneessani ja sama jatkunee ainakin vielä tänään. Vihdoin sain aikaiseksi hankittua huoneeseen radion, joten nyt pitkät illat sujuvat rattoisasti hyvää musiikkia kuunnellen ja samalla töitä tehden.

Salissa on jossain vaiheessa tänään käsittelyssä lakialoitteeni perusopetuksen ryhmäkokojen säätämiseksi lailla. Ehdin kiireessä kerätä nimiä siihen viime viikolla noin 40. Toivottavasti saisimme aikaiseksi hyvän lähetekeskustelun salissa. Muutoin iltani jatkunee työhuoneessa kirjoitushommissa.

Istuntotaukomme kestää aina helmikuun alkuun asti. Pidän lomaa kokonaiset kaksi viikkoa (21.12.-4.1.) ja sen jälkeen onkin kalenteri tammikuun osalta jo mukavasti täynnä. Vielä joitakin irtopäiviä on eli jos jollakin on tarvetta tapaamisiin, ottakaa yhteyttä.

Henkilökohtainen kadetti

Linnan juhlat on siis jälleen juhlittu. Hauskaahan meillä taas oli. Kipeä koipeni on tosin entistä kipeämpi, mutta toipunee kapeista kengistä pian. Entiseen tapaan väkeä oli paljon ja juttua ja juhlamieltä riitti kaikilla. Tungoksessa ei kyllä pystynyt kauneimpia pukuja bongailemaan, mutta onneksi lehdet ovat niitä tänään täynnä.

Aikaisemmin en ole oikein älynnytkään, kuinka jotkut voivat kokea ongelmalliseksi mennä yksin (ilman avecia) johonkin tilaisuuteen ja varsinkin Linnan juhliin. Tänä vuonna sain kuulla asiasta monenlaisia kommentteja ja olenkin ryhtynyt miettimään, olenko itse jotenkin omituinen, kun en näe asiassa mitään ongelmaa. Oikeastaan päinvastoin.

Jo aiemmin mainitsemani entinen oppilaani Jukka oli siis kadettina juhlissa ja hän onnistukin löytämään entisen opensa vielä illan päätteeksi. Lupaukseni mukaisesti suostuin tanssiin ja mukavaa oli. Sain kuljettaa tätä henkilökohtaista kadettia hetken aikaa mukanani ja olin huomaavinani hieman kateellisen näköisiä katseita komeasta seuralaisestani:)

Puoivallattomasta vallattomaksi?

Parin päivän aikan ovat tunteet käyneet kuumina. Itse olen pysytellyt varsin rauhallisena, mutta muutamat puoluetoverit ovat olleet voimakkaastikin eri mieltä parlamentarismista ja presidentin valtaoikeudesta. Mielestäni on hyvä, että asiasta keskustellaan eikä kovaäänisyyskään ole haitaksi.

Kyse ei tietenkään ole siitä, kuka missäkin pöydässä syö tai istuu, niinkuin joissakin lehdissä on annettu ymmärtää. Eikä kyse ole siitä, että onko lautasia kaksi vai yksi. Kyse on siitä, kuka päättävässä pöydässä kulloinkin istuu ja kenen mandaatilla.

Ihmeellistä tässä jupakassa on nyt se, että osat ovat ikäänkuin kääntyneet päälaelleen, ainakin eilisen A-Studion keskustelun perusteella. Porvarit vaativat eduskunnan roolin kasvattamista ja presidentin vallan vähentämistä. Tämä vaatimus silläkin uhalla, että seuraava presidentti tullee olemaan Niinistö.

Meidän vaatimukset ns. vahvasta presidentistä tietysti vähän kummastuttavat minuakin. Oma ajatukseni on ainakin aikaisemmin sympatiseerannut vaaleilla valitun eduskunnan vallan ja merkityksen vahvistamista. Täytynee perehtyä linjauksiimme vielä tarkemmin...

Kokoomuksen kuvitelmissa heidän tilanteensa tulee olemaan hyvä joka tapauksessa; hurmoksessaan he kuvittelevat saavansa seuraavaksi sekä pääministerin salkun että presidentin linnan avaimet. Toimimalla vaivihkaa myös siten, että kansalaisten äänestysaktiivisuus jatkaa laskuaan, saavat he perinteisesti aina paremmat kannatukset vaaleissa ja vasemmisto on silloin se, joka jää häviölle (tutkittua tietoa nukkuvista). Tästä näkökulmasta katsottuna heidän intonsa on aivan ymmärrettävää.

Vauhtisokeudeltaan he eivät vaan nyt näe sitä, että mielipideilmapiiri maassa on muuttunut sitten viime eduskuntavaalien ja siihen on syynsä ainoastaan hallituksen omissa toimissa. Pian heille voi käydä niin, että saavat omasta vaatimuksestaan vallattoman presidentin, jota sitten ohjailevat oikeisiin pöytiin oppositiosta käsin. Eletään toivossa:)

Mieletön juttu!

Eilen illalla lopettelin työt tavallista aikaisemmin eli jo 19 maissa. Eduskunta oli kutsuttuna uuteen "Täällä Pohjantähden alla" -elokuvan ennakkonäytökseen. Elokuvan alussa ohjaaja Timo Koivusalo esitteli tuotostaan muutamilla sanoilla ja kertoi leffan työllistäneen 150 näyttelijää ja avustajiakin oli 2000. Kotimaista työtä koko urakka.

Elokuva oli loistava. Olen pohjantähteni lukenut monesti ja sillä on ollut vaikutuksensa jopa omaan elämääni. Tuskin olisin niin innostunut Suomen historian opinnoista ellen olisi saanut Linnan kautta herätystä kansamme hurjimpiin vaiheisiin. Oman poikani toisena nimenä on Akseli ja siinäkin on Linnalla osuutta asiaan.

Suosittelen elokuvaa kaikille. Erityisesti suosittelen sitä kollegoilleni. Olen Loka Laitisen kanssa samoilla linjoilla, kun hän epäili viikonlopun iltapäivälehden kolumnissa meidän kansanedustajien historiantietämystä ja sitä, että monikaan kollegoista ei ole esimerkiksi Pohjantähteä lukenut. Meitä on moneksi tässä talossa eikä lukuharrastus kuulu läheskään kaikkien elämään. Siksikin on suositeltavaa, että korkeatasoinen elokuva on pian kaikkien nähtävissä.

Meille sosialidemokraateille suosittelen elokuvaa siksi, että paluu perusasioiden äärelle on välillä välttämätöntä. Omien juurien tunnustaminen ja niiden vuosisadan alun aatteen miesten ja naisten ajatukset, urotyöt ja uhraukset on meidän tämän päivän työväenliikkeen ihmisten syytä pitää mielessä. Ilman heidän uhrauksiaan me emme eläisi tällaisessa yhteiskunnassa kuin nyt saamme elää.

Porvareille suosittelen elokuvaa siksi, että asioiden, arvojen ja ajatusten julkituominen ja yhdessä niiden eteenpäin vieminen oman terveyden ja hengenkin uhalla on se voima, josta meidän joukkoliikkeemme on syntynyt ja jota ei nujerreta. Aika on tietenkin toinen, keinot niin meillä kuin porvareillakin onneksi toisenlaiset. Tavoitteet eivät. Värillä on edelleenkin väliä.

Lakialoitteita

Viime perjantaina saimme sivistysvaliokunnassa kuulla todellisen ammattilaisen näkemyksiä perusopetuksesta ja ryhmäkoko-problematiikasta. Professori Liisa Keltinkangas-Järvinen oli valiokunnan kuultavana ja kuuleminen vahvisti omiakin käsityksiäni asiasta.

En kuitenkaan käy referoimaan hänen kertomaansa. Totean vain, että ne samat havainnot, joita me opettajat ja äidit olemme koululaisista tehneet, tulivat nyt erään Sitran tutkimuksen tukemina vahvistettua. Kuuleminen oli muutoinkin loistavaa, oli ilo kuunnella vakuuttavaa ja suorapuheista naista.

Hänen näkemyksensä oli aivan kiistaton. Luokkakoolla on suunnaton merkitys lapsen kehitykselle. Kysyttäessä hän jopa myönsi sen, että on joutunut pettymään kunnissa tapahtuviin vapaaehtoisiin ryhmäkokolinjauksiin ja on kallistunut lakisääteisen määrittelyn kannalle. Ainoastaan lakiin kirjaamalla saadaan lapsille ympäri Suomea ja kuntien sisällä samankaltaiset mahdollisuudet oppia ja kehittyä.

Tästä aiheesta voisin kiihkoilla tunteja. Varsinkin nyt, kun oma poikani on selvästi joutumassa hankaluuksiin liian suuren ryhmänsä kanssa. Olemme sivistysvaliokunnan sd-ryhmän kanssa tehneet lakialoitteen em. asiasta ja siihen on mahdollisuus muidenkin nimensä laittaa. Tänään sain siihen pikaisesti napattua parikymmentä nimeä, huomenna urakoin loput ja sen jälkeen asia edetköön eduskunnan hallinnossa. Tulemme näkemään talossa työskentelevien kasvattajien ja vanhempien ymmärryksen laajuuden tälle asialle.

Tälle lakialoitteelle ei käy siten, kuin kävi taannoin eräälle Valto Kosken tekemälle. Mieleni tekisi sitäkin asiaa myös tällä palstalla kommentoida, mutta kantapään kautta olen oppinut, että muutama yö aina kannattaa nukkua, ennen kuin läväyttää mielipiteitään julkisuuteen.

Lobbausta

Meillä on Onnin kanssa tapana aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa jutella kaikenmaailman asioista. Yhtenä iltana Onni aloitti keskustelun ilotulitusraketeista. Raketeista on toki puhuttu pitkin syksyä ja ne tuntuvat olevan pienten poikien elämässä varsin tärkeitä.

"Äiti, teillehän tulee eduskuntaan käsittelyyn ilotulituslaki..." Vastasin niin kai olevan, kysyin kylläkin sitä, että mistäs hän sen tietää? "Poikien kanssa ollaan koulussa asiasta puhuttu, kun joku oli kuullut asiasta uutisissa". Aha.

Sitten seurasi seikkaperäinen selostus erilaisista raketeista (kissanpieruja,kiinalaisia,tykinkuulia jne.) Hillitsin nauruni ja kuuntelin kiinnostuneena esitelmää. "Mitä mieltä meinaat olla asiasta?" Vastasin, että "Varmaankin tiedät, että en suvaitse yletöntä rakettien räiskimistä enkä tule kannattamaan mitään lievennyksiä siihen suuntaan. Päinvastoin."

"Arvasin. Mutta nyt olen kuitenkin yrittänyt, kun lupasin pojille, että ainakaan sinä et tule raketteja vastustamaan. Täytyy varmaan olla asiasta koulussa hiljaa." Kertomus meidän ajatustenvaihdosta kuvaa vallan hyvin sen, kuinka paljon kymmenvuotiaat lapsetkin seuraavat maailmanmenoa ja kuinka he ovat kiinnostuneita itseään lähellä olevista asioista. Aikuisten tulee vaan jaksaa kuunnella ja suhtautua vakavuudella esitettyihin argumentteihin. Veronkevennyskeskustelusta kerron joskus toiste:)

Joulukorttihässäkkä

Talossa on kaiken muun loppuvuoden kiiruhtamisen ohella menossa jokavuotinen joulukorttihässäkkä. Sinänsä kivaa puuhaa, mutta vie tolkuttomasti aikaa. Olen molempina aikaisempina vuosina lähettänyt noin tuhannen kappaletta tervehdyksiä oman maakunnan ihmisille. Tällä kertaa lukumäärä tullee olemaan pienempi.

Eduskunnassa on vuosikaudet kuvattu joku ns. suurellekin yleisölle tuttu esine tai nurkkaus joulukorttiin ja sitä ovat edustajat saaneet sitten tilata haluamansa määrän. Hintaa kortilla on tänäkin vuonna 20 senttiä. Tilasin aluksi 1000 kappaletta minäkin, mutta vasta sitten älysin katsoa kuvan. Mielestäni tämänvuotinen otos ei ole kaunis eikä ollenkaan eduskunnan arvoinen. Peruutin tilauksen.

Nyt olenkin saanut sitten metsästää kollegoilta vanhoja, tyhjiä kortteja. Tähän mennessä olen saanut tehtyä kaupat noin viidestäsadasta, joten tervehdyksien määrä jäänee tänä vuonna väkisinkin pienemmäksi. Ensi vuonna toivon mukaan kuva on minunkin mittapuun mukaan säädyllinen.