Parin päivän aikan ovat tunteet käyneet kuumina. Itse olen pysytellyt varsin rauhallisena, mutta muutamat puoluetoverit ovat olleet voimakkaastikin eri mieltä parlamentarismista ja presidentin valtaoikeudesta. Mielestäni on hyvä, että asiasta keskustellaan eikä kovaäänisyyskään ole haitaksi.
Kyse ei tietenkään ole siitä, kuka missäkin pöydässä syö tai istuu, niinkuin joissakin lehdissä on annettu ymmärtää. Eikä kyse ole siitä, että onko lautasia kaksi vai yksi. Kyse on siitä, kuka päättävässä pöydässä kulloinkin istuu ja kenen mandaatilla.
Ihmeellistä tässä jupakassa on nyt se, että osat ovat ikäänkuin kääntyneet päälaelleen, ainakin eilisen A-Studion keskustelun perusteella. Porvarit vaativat eduskunnan roolin kasvattamista ja presidentin vallan vähentämistä. Tämä vaatimus silläkin uhalla, että seuraava presidentti tullee olemaan Niinistö.
Meidän vaatimukset ns. vahvasta presidentistä tietysti vähän kummastuttavat minuakin. Oma ajatukseni on ainakin aikaisemmin sympatiseerannut vaaleilla valitun eduskunnan vallan ja merkityksen vahvistamista. Täytynee perehtyä linjauksiimme vielä tarkemmin...
Kokoomuksen kuvitelmissa heidän tilanteensa tulee olemaan hyvä joka tapauksessa; hurmoksessaan he kuvittelevat saavansa seuraavaksi sekä pääministerin salkun että presidentin linnan avaimet. Toimimalla vaivihkaa myös siten, että kansalaisten äänestysaktiivisuus jatkaa laskuaan, saavat he perinteisesti aina paremmat kannatukset vaaleissa ja vasemmisto on silloin se, joka jää häviölle (tutkittua tietoa nukkuvista). Tästä näkökulmasta katsottuna heidän intonsa on aivan ymmärrettävää.
Vauhtisokeudeltaan he eivät vaan nyt näe sitä, että mielipideilmapiiri maassa on muuttunut sitten viime eduskuntavaalien ja siihen on syynsä ainoastaan hallituksen omissa toimissa. Pian heille voi käydä niin, että saavat omasta vaatimuksestaan vallattoman presidentin, jota sitten ohjailevat oikeisiin pöytiin oppositiosta käsin. Eletään toivossa:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti