keskiviikkona, joulukuuta 16, 2009

Palautetta

Tällä viikolla sain taas kunnian "päästä" Iltalehteen. Sunnuntaina kirjoitin blogissani siitä, kuinka Linnanjuhlienkin jonossa saattaa joku etuilla. Omasta mielestäni asia ei olisi ollut jutun tekemisen väärtti ja niin sanoinkin toimittaja Luppalalle (terveisiä!), kun hän sen johdosta sunnuntaina soitti. Hän oli toista mieltä.

Olen saanut lehtijutusta paljon palautetta. Kovin moni ei ole lukenut ko. blogiani, mutta pystyi silti hyvin kommentoimaan motiivejani ja ajatuksiani. Nimettömiin viesteihin en edelleenkään vaivaudu vastaamaan, nimellisiin ja asiallisiin kylläkin. Kerron jälleen kerran sen, että blogini ovat kovin luettuja ja räväkästä tyylistäni kirjoittaa, yleensä pidetään.

Pidän itselläni jatkossakin oikeuden kirjoittaa ajatuksiani tällä forumilla. Nautin kirjoittamisesta ja samalla nämä tekstit toimivat hyvin päiväkirjoina. Jälkikäteen on hauska lueskella ajatuksia ja tapahtumia aikojenkin takaa. Samoin pidän kiinni siitä, että palautelaatikon kautta tulevat viestit eivät ole muiden luettavissa. Tästäkin saan säännöllisesti moitteita.

Perusteluna on edelleenkin se, että en halua että nimettömät herjaajat pahoittavat muiden kuin minun mieleni ja se, että en mitenkään ehdi harjoittaa palautteiden sensuuria. Siksi on parempi, että ne näkyvät ainoastaan minulla. Verkko on täynnä mahdollisuuksia niille, jotka haluavat ajatuksiaan nimettöminä julkituoda. Minun kauttani sitä toimintaa ei tarvitse tehdä.

Ei kommentteja: