Meillä on Onnin kanssa tapana aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa jutella kaikenmaailman asioista. Yhtenä iltana Onni aloitti keskustelun ilotulitusraketeista. Raketeista on toki puhuttu pitkin syksyä ja ne tuntuvat olevan pienten poikien elämässä varsin tärkeitä.
"Äiti, teillehän tulee eduskuntaan käsittelyyn ilotulituslaki..." Vastasin niin kai olevan, kysyin kylläkin sitä, että mistäs hän sen tietää? "Poikien kanssa ollaan koulussa asiasta puhuttu, kun joku oli kuullut asiasta uutisissa". Aha.
Sitten seurasi seikkaperäinen selostus erilaisista raketeista (kissanpieruja,kiinalaisia,tykinkuulia jne.) Hillitsin nauruni ja kuuntelin kiinnostuneena esitelmää. "Mitä mieltä meinaat olla asiasta?" Vastasin, että "Varmaankin tiedät, että en suvaitse yletöntä rakettien räiskimistä enkä tule kannattamaan mitään lievennyksiä siihen suuntaan. Päinvastoin."
"Arvasin. Mutta nyt olen kuitenkin yrittänyt, kun lupasin pojille, että ainakaan sinä et tule raketteja vastustamaan. Täytyy varmaan olla asiasta koulussa hiljaa." Kertomus meidän ajatustenvaihdosta kuvaa vallan hyvin sen, kuinka paljon kymmenvuotiaat lapsetkin seuraavat maailmanmenoa ja kuinka he ovat kiinnostuneita itseään lähellä olevista asioista. Aikuisten tulee vaan jaksaa kuunnella ja suhtautua vakavuudella esitettyihin argumentteihin. Veronkevennyskeskustelusta kerron joskus toiste:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti