Kollega Hanna-Kaisa Heikkinen (kesk.) oli tehnyt päätöksen, että ei asetu enää ehdolle ensi eduskuntavaaleihin. Asiasta tehtiin hyvä artikkeli Seura-lehteen. Uutista on kommentoitu muutenkin ja onkin kuvaavaa, että Heikkinen on saanut nyt enemmän palstatilaa kuin lähes kolmen edustajavuotensa aikana yhteensä.
Jatkan edelleenkin sillä linjalla, että en julkisesti kommentoi toisten ratkaisuja. Yleisellä tasolla on kuitenkin pakko muutama sana sanoa. Savon Sanomat (H-K:n vaalipiiri) nosti eilen jutussaan esiin tärkeän seikan. Heikkinen kertoi kokevansa ikävänä sen, että kansanedustajien työ on niin huonosti arvostettua ja että julkisen haukkumisen kohteena joutuu meistä jokainen olemaan, vaikka suurin osa on aivan ulkopuolisia kulloinkin meneillään olevissa "skandaaleissa" ja suurin osa tekee työtä paljon ja tosissaan.
Tämä tunne on helppo jakaa ja allekirjoittaa. Olen aikaisemmin itsekin sitä tällä palstalla pohdiskellut ja olemme työkavereitten kanssa asiaa niinsanotusti työnohjauksellisesti myös keskenään puineet. Ilman samassa jamassa olevia ihmisiä ja heidän kanssaan avoimesti asioita ruotimalla, ei mikään työyhteisö pysy kasassa ja yksilöitten kokema paine voi kasautua liian suureksi.
Perheen ja eduskuntatyön yhteensovittaminen on haastavaa. Senkin olen aikaisemmin sanonut. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kansanedustuslaitoksemme tarvitsee yhtä lailla pienten lasten äitejä kuin isiäkin. Ei voi olla niin, että kansanedustajana voi toimia ainoastaan lapsettomat ihmiset. Tai pienten lasten isät tai keski-ikäiset naiset ja miehet, joiden lapset ovat jo aikuisia. Tällaisesta ajasta olemme tietoisesti pyrkineet eroon, siihen aikaan ei voida enää palata takaisin.
Jokainen äiti ja isä, joka pyrkii tosimielellä eduskuntaan, joutuu etukäteen miettimään sen, kuinka perhe-elämä ja vaativa työ yhdistetään ja onko se ylipäänsä edes mahdollista. Työpäivät Helsingissä ovat pitkiä ja intensiivisiä, mahdollisuuksia maakunnassa asuvan muun perheen tapaamiseen ei liiemmin ole. Meillä maakuntien edustajilla lisäksi pitkä välimatka Helsinkiin tuo oman haasteensa asioiden järjestämiseen.
Omalta osaltani asiat järjestyivät parhain päin, vaikka olosuhteet pian vaalien jälkeen muuttuivatkin. Puolison tuki on se kaikkein tärkein asia, mikä mahdollistaa täysipainoisen työn tekemisen. Ilman sitä, työ muuttuu rasitteeksi ja poissaoloa kotoa joutuu jatkuvasti selittelemään ja pahoittelemaan puolisolleen. Tunnustan, että siihen tilanteeseen en enää koskaan aio itseäni altistaa ja joka päivä muistan olla kiitollinen nyt vallitsevasta olotilasta.
Ilokseni olen eduskunnassa huomannut, että myös nuorehkoilla perheenäideillä on sellaisia puolisoita, joiden avulla voi täysillä tehdä työtä oman maakunnan eteen. Perheellinen kansanedustaja tekee työtä oman perheensä kanssa. Meillä Onnin kanssa on selkeä työnjako ja "palautekeskustelujen" perusteella, me kumpikin olemme vallitsevaan tilanteeseen äärimäisen tyytyväisiä. "Demokratia-kokouksiin" (äidin kaikki kokoukset) osallistumisesta Onni on anonut vapautuksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti