Hesarissa oli tänään mielenkiintoinen juttu uudesta ammattiryhmäsä, bloggareista. Nuoret aikuiset kirjoittavat itseään kiinnostavista asioista blogeja, joita sitten samanlaisista asioista ja elämäntyyleistä ihmiset lukevat ja kommentoivat. Ammatillisen tästä tekee se, että he samalla mainostavat eri tuotteita ja palveluita, joista sitten saavat korvauksia. Aika jännä kuvio.
Itse olen kirjoittanut näitä blogeja nyt viitisen vuotta. Ensimmäiset merkinnät löytyvät keväältä 2006 ja ovat siis edelleen täällä arkistossa luettavina. Eilen ylittyi tuhannen blogikirjoituksen raja. Aiheet, tyylit ja asiat vaihtelevat aina tilanteen ja mielialan mukaan. Useimmiten kirjoitan varsin nopeasti, mutta koskaan en harkitsematta.
Palautelaatikkoon olen saanut palautetta siitä, että miksi palautteet eivät näy julkisesti ja miksi en niitä kommentoi. Vastaan jälleen kerran; siksi, että en ehdi käydä keskustelua sitä kautta. Siksi, että en vastaile nimettömille kirjoittajille. Siksi, että en ehdi sensuroida asiattomia viestejä pois. Oma blogini toimii minun ajatusteni välittäjänä ja lukijoilla on mahdollisuus kommentoida näitä tekstejä palautelaatikon kautta. Sellaiseen asialliseen palautteseen, johon on laitettu yhteystiedot, vastaan aina ja mielelläni.
Kirjoittaminen ja viestintä yleensäkin on vaikea taitolaji. Väärinymmärryksiä tapahtuu väkisinkin. Eilisen kunnallisten luottamushenkilöiden kokouspalkkioita käsittelevän kirjoitukseni jälkeen tuli mm. seuraava nimetön palaute:
"Että ihan vain pikkuisen alle puolet haluaisitte saada palkankorotusta? Onko se mielestäsi oikein kun me muut saamme vain prosentin osia? Menisit töihin sieltä meidän rahojamme itsellesi jakamasta." Että näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti