torstaina, tammikuuta 13, 2011

Työn touhussa

Työt eduskunnassa siis alkoivat tiistaina ja talo on taas täynnä touhua. Keväästä tulee kiireinen, koska kaikki valiokunnat haluavat/joutuvat tekemään keskeneräiset asiat eli lausunnot ja mietinnöt loppuun ennen vaalikauden loppua, muutoin ne raukeavat.

Omissa valiokunnistani todellinen ruuhka on ympäristövaliokunnassa, jossa mm. isot lait kuten jätelaki, vesilaki ja maankäyttö-ja rakennuslain muuttaminen odottavat vuoroaan. Oma sessionsa on venyneellä hajaasutusalueiden jätevesiasetuksen käsittelyllä, jota jatkoimme heti tiistaina.

Eilen Aamulehdessä haastateltu perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) tuntui tietävän ympäristövaliokunnan jäseniä paremmin, mitä valiokunta aikoo jätevesilaille tehdä. Perustuslakivaliokunta on antanut meille lausuntonsa, joka luonnollisestikin tullaan ympäristövaliokunnan mietinnössä ottamaan huomioon. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan henkilökohtaisia arvailuja toisen valiokunnan substanssiin kuuluvasta keskeneräisestä asiasta ei tulla noteeraamaan.

Ympäristövaliokunta joutui ottamaan asian käsittelyynsä, kun ministeri Lehtomäki (kesk.) sen eduskuntaan toi. Se, että valiokunta joutuu muokkaamaan lain sisältöä, on epätavallista. Ympäristövaliokunta on ottanut haasteen vastaan ja kaikkien asiantuntijakuulemisten jälkeen tulee tekemään laista hyvän, paremman kuin mitä ministerin valmistelussa on tehty.

Valiokunta käyttää työhönsä juuri sen ajan, minkä se tulee vaatimaan. Asian valmistelu on kuitenkin kesken, eikä siitä ole järkevää/sopivaa lähteä julkisuudessa arvailemaan yhtään mitään. Kokoomuksen pelaaminen tässä asiassa osoittaa huonoa pelisilmää. Sen jälkeen kun laki on valiokunnasta ulos saatu, voidaan sitä toki arvioida ja arvostella. Tärkeintä kuitenkin on, että lopputulos on sellainen, että sen jokainen kansalainen ymmärtää ja tähän tarvitaan entistä parempaa tiedottamista ja ohjausta.

Ei kommentteja: