sunnuntaina, tammikuuta 30, 2011

Otavan Olohuone

Perjantaina vietettiin Mikkelin Setlementti ry:n Otavan Olohuoneen avajaisia. Ikäihmisten tapaamispaikkana itsensä vakiinnuttaneet olohuoneet ovat tulleet tarpeeseen niin Mikkelin keskustassa kuin Haukivuorellakin. Nyt olemme saaneet laajennettua toimintaamme Otavaan ja helmikuussa avataan vastaava paikka Hirvensalmelle.

Näillä olohuoneilla on kävijöilleen suuri merkitys. Ovet ovat avoinna kaikille ja monenlaista ohjattua toimintaa järjestetään arkipäivisin kysynnän mukaan. Asiakkaat saavat itse vaikuttaa ohjelmistoon sekä vieraileviin luennoitsijoihin.

Mikkelin keskustassa sijaitseva Sentraali onkin saavuttanut suuren suosion ja kävijämäärät ovat jatkuvassa kasvussa. Kaupungin ikärakenne takaa sen, että asiakkaiden määrä ei ainakaan vähene. Vireyttä ja fyysistä toimintakykyä ennaltaehkäisevänä toimintana, tämä on mitä parhainta. Olen ylpeä saadessani olla tämän yhdistyksen puheenjohtaja.

Ei kommentteja: