Iloa ja surua

Eilinen jännitysnäytelmä päättyi vihdoin demareiden kannalta huikeaan lopputulokseen. Puheenjohtajan loistavan loppukirin ansiosta saimme kerättyä joukkomme ja pääsimme puolueiden välisessä kisassa kakkoseksi.

Persujen rynnistys oli toki yllätys kaikille. SDP voi kuitenkin olla tyytyväinen siihen, että meiltä kokonaisuutena hävisi ainoastaan kolme kansanedustajan paikkaa ja meidän vaalipiiri taisi olla ainoa, jossa puolueen paikkaluku kasvoi.

Ennusteeni muutama päivä sitten osui Etelä-Savon osalta oikeaan; paikat puolueiden välillä menivät juuri siten kuin arvelinkin niiden menevän ja henkilöt samoin. Persuista olen iloinen savonlinnalaisen Turusen puolesta ja uskon, että voimme toimia hyvässä yhteistyössä maakuntamme parhaaksi.

Olen tyytyväinen myös omaan tulokseeni äänimäärän laskusta huolimatta. Tukiryhmäni kanssa saimmekin todeta tämän olevan huikea torjuntavoitto niitä vastavoimia kohtaan, jotka ympärillämme vuosikaudet on pyörineet. Tämä vaalienalusaika saa ison osan sitten tulevaisuudessa julkaistavasta kirjastani, ketään unohtamatta:))

Vaalit ovat aina ristiriitaisia tunteita herättäviä. Samalla kun iloitsen kaikkien läpimenijöiden puolesta ja oman puolueeni hyvästä tuloksesta, joudun tuntemaan pahaa mieltä joidenkin hyvien ystävien kohtalosta. Eduskunnasta jäi pois monta hyvää työmyyrää ja kallisarvoista kaveria.

Tämä on raakaa peliä ja joskus lopputulokseen vaikuttavat enemmän toisten tekemä negatiivinen työ kuin ehdokkaan oma hyvä kampanja ja tarmokas oman maakunnan puolustaminen. Onneksi ystävyys voi säilyä, vaikka työkaveruus ainakin hetkeksi häviää.

Viimeinen taisto

Tänään on näiden eduskuntavaalien viimeinen kampanjapäivä. Huomisen rauhoitan äänestäjille ja kerään itse voimia jännittävää iltaa varten.

Mikkelin Kävelykatu täyttyy pian eri puolueiden teltoista ja sopivaa ehdokasta hakevista äänestäjistä. Olen oman tukiporukkani kanssa tänään saatavilla klo 10-13 välisen ajan, joten paljon puhetta ja asiaa on tiedossa.

Eilen Länsi-Savon toimittaja kyseli jo kampanjan sujumisesta ja jouduinkin sitä sitten vähän pohtimaan. Omaan kampanjaani olen tyytyväinen; olen näiden viikkojen aikana kiertänyt vähintään kertaalleen kaikki Etelä-Savon kunnat (monet useastikin), olen järjestänyt erilaisia omia tilaisuuksia, olen tavannut tuhansia ihmisiä, olen mainostanut kohtuudella lehdissä sekä kertonut avoimesti työstäni eduskunnassa.

Oma pieni aktiivinen tukiporukkani on ollut korvaamaton niin käytännön järjestelyissä kuin henkisessä tukemisessakin. Ehdokas itse on aina kuitenkin se, joka viime kädessä vaalituloksesta vastaa. Ainoastaan ehdokas voi omalla toiminnallaan vakuuttaa äänestäjät, mutta ainoastaan ehdokas itse voi myös pilata hyvän kampanjan.

Saamani palautteen perusteella ihmiset arvostavat eduskuntatyötäni ja sitä, mitä olen maakunnan ihmisten eteen tehnyt. Lukemattomat sähköpostit ja tekstiviestit antavat itselleni hyvän olon siitä, että tekemällä ahkerasti ja pyyteettömästi töitä, saa kanssaihmisiltä arvostusta. Huomenna nähdään riittääkö arvostus uurnille asti:)

Luotettavia naisia!

Puheenjohtaja Urpilainen on ollut tosi hyvä kaikissa nähdyissä tv:n vaalitenteissä. Jos ei olisi kyseessä viehättävä nainen, voisi sanoa, että hän on parantanut menoaan kuin sika juoksuaan.

Aktiiviset eläkeläiset ovat olleet huolissaan siitä, miksei heidän asioistaan ja ostovoiman heikkoudesta "puhuta mitään" valtakunnan tasolla. Olen yrittänyt kertoa sitä, kuinka puolueemme ja eduskuntaryhmämme on tässä asiassa edistynyt. Sitä on ollut vaikea joidenkin uskoa.

Puheenjohtaja Jutta Urpilainen kuitenkin teki sen, minkä minulle alkuviikosta lupasi. Hän kertoi sekä torstain tv-tentissä että eilisessä Hesarissa siitä, kuinka Sdp on jo viime joulukuussa eduskunnassa äänestyttänyt eläkeindeksin pikaisen selvittämisen yhdessä eläkeläisjärjestöjen kanssa. Naisen sanaan voi luottaa!

Laskunmaksun aika

Eduskuntavaalien yksi kiinnostavimmista kysymyksistä tuntuu olevan vaalien rahoittaminen. Olen moneen kertaan kertonut oman kampanjabudjettini ja sen, mistä siihen rahat tulevat.

Tässä vaiheessa vaaleja laskuja on jo aika paljon tullut. Meillä kampanja on järjestetty siten, että osa laskuista menee suoraan omalle puolueosastolleni eli Mikkelin työväenyhdistykselle ja osa tulee minulle itselleni kotiin.

Olen kertonut myös sen, että kampanjan kustannukset on arvioitu noin 30 000 euroon. Periaatteena kuitenkin se, että tehdään hyvä kampanja ja laskut maksetaan. Näin onkin menetelty. Loppurutistuksen alla on jo hyvä katsastaa toteutuneita kustannuksia.

Maksoin juuri vaalilaskuja 4217 euron edestä. Summa koostui mm. Länsi-Savon yhdestä 194 euron ilmoituslaskusta, Vapaus-lehden 292 euron laskusta, Itä-Savon 617 euron laskusta, Pieksämäen Lehden yhdestä ilmoituksesta 142 euroa, Juvan lehden 100 euron laskusta ja Suur-Saimaa lehden 312 euron laskusta.

Jokainen voi siis arvella, kuinka paljon ehdokkaat rahaa todellisuudessa käyttävät, mikäli ehdokkaiden omia ilmoituksia ei uskota. Lehtimainonta on arvokasta ja mitä isompia mainoksia tehdään, sitä enemmän ne tietysti maksavat. Lopullinen selvitys tehdään sitten vaalien jälkeen, kun kaikki laskut maailmalta ovat löytäneet tiensä perille.

Lähiölapsi

Vaalityön tohinoissa on ollut hauska palata konkreettisesti lapsuuteen. Asuimme perheeni kanssa vuodet 1975-1988 Mikkelin Siekkilän kaupunginosassa, joka oli tuolloin aivan uutta asuinaluetta. Me muutimme tuolloin 41 muun perheen kanssa 7-kerroksiseen kerrostaloon, Pohjolankadulle.

Lähiölapsen elämä oli ainakin tuolloin tosi rikasta. Siekkilässä oli kaikki lapsiperheen tarvitsemat palvelut; useita kauppoja, posti ja peräti pankkikin. Sivukirjasto oli itselleni tärkeä paikka.

Nyt taas vaalimainoksia jakaessa, on ollut mukavaa nähdä, että tutuissa kerrostaloissa asuu yhä samoja ihmisiä. Aloitin näet poliittisen vaikuttamisen jo pikkulikkana, kun joka vaaleissa pääsin kiertämään Siekkilän kerrostaloja jakaen milloin kenenkin demariehdokkaan esitteitä.

Erityisen mukavaa on ollut huomata, että olen kaikissa omissa vaaleissa saanut paljon ääniä juuri Siekkilän äänestysalueelta. Meillä tuon ajan siekkiläläisillä lapsilla on säilynyt mukava yhteys, yhä nytkin muistamme milloin missäkin törmäillessämme, että olemme saman kylän kasvatteja. Lähes jokaisessa vaalitilaisuudessakin on ollut aina mukana, joku "meidän talolainen" tai joku muu, joka on Siekkilässä tuolloin asunut. Juuret ovat kaikille tärkeä osa identiteettiä.

Tyylinsä kullakin

Eilen oli näiden vaalien omalta osaltani viimeinen vaalipaneeli. Kyseessä oli Ylen ja Länsi-Savon järjestämä suorana radioitu tilaisuus mikkeliläisessä kauppakeskus Akselissa. Porukkaa oli paljon ja meitä ehdokkaita seitsemän.

Aiheet vaihtelivat kansainvälisestä rahoituskriisistä maakunnan omiin kehittämisasioihin. Hyvin valmistellut aiheet ja toimintatavat pitivät sekä keskustelijat että yleisön virkeinä.

Mallia toimittajat olivat selkeästi hakeneet tv-tenteistä, sillä puhujien keskeyttäminen oli tavallista. Toisaalta, meillä kaikilla on taipumus jaaritella liian pitkään eli jotain rajaa on tietenkin vedettävä. Suosittelisin seuraaville paneelien järjestäjille 2 minuutin tiimalaseja, jolloin kaikki näkevät ajan kulumisen puhuttaessa.

Olen tyytyväinen omaan suoritukseeni ja jopa yllättynyt Länsi-Savon arvostelijaraadin muutamasta myönteisestä kommentista. Moitetta sain heiltä liiasta puhumisesta, kovaäänisyydestä, toisten nokittelusta jne. Tärkein kiitos heiltä oli kuitenkin se, että olin paras vuorovaikutuksessa yleisön suhteen.

Ihmisiä varten minä nimittäin puhun; heille ja heidän asioistaan. Yritän sanoa asiani selkeästi ja suoraan ilman suuria korulauseita tai venkoiluita. Saamani kansalaispalaute eilisen jälkeen rohkaisi jatkamaan samalla tyylillä, sillä tavalliset ihmiset arvostavat suoruutta ja aitoutta. Enpä tosin muulla tavalla osaisikaan olla.

Se, että olen kovaääninen ja elävä olento eivät minusta ole kovin vakavia miinuksia. Lehden arvostelijoiden ja ehdokaskollega Lokan kuvitelma siitä, että olisin hiilestynyt olivat hieman liioiteltua. Voin vakuuttaa heille ja muille, että se oli eilisessä tilaisuudessa vielä tosi kaukana. Ne, jotka ovat sen joskus nähneet, eivät olisi eilisestä melskaamisesta vielä hätkähtäneet lainkaan.

Kenen etu?

Mikkelin jäähalli on kaivannut korjausta jo vuosia. Asiaa on valmisteltu muutamalla valtuustokaudella sekä teknisessä lautakunnassa että kulttuuri-, nuoriso-, ja liikuntalautakunnassa. Nyt halli on siinä kunnossa, että sen käyttämisessä on terveysuhkia ja terveysviranomaisten mukaan sitä uhkaa pian käyttökielto.

Kaupunginjohtaja esitti kaupunginhallitukselle noin kuukausi sitten, että halli korjattaisiin pikaisesti. Kaupunginhallituksessa asiasta äänestettiin ja ehdotus siitä, että asia käsiteltäisiin vasta syksyllä talousarviokäsittelyn yhteydessä, voitti. Lisäksi kaupunginhallitus päätti, että korjaushanke käsiteltäisiin vielä kerran molemmissa lautakunnissa. Näin tehtiin ja viikkoja kului.

Mittavaan investointiin oli mahdollisuus saada valtion rahaa 650 000 euroa. Rahan saamisen edellytyksenä oli tietenkin voimassa oleva valtuustotason päätös. Valtion liikuntaneuvosto piti kokoustaan 6.4. eikä Mikkelin kaupunginvaltuusto ollut asiaa sitä ennen edellä mainittujen vetkuttelujen vuoksi käsitellyt. Rahat menivät nyt meidän osalta sivu suun.

Halli on kuitenkin saatava ajantasaiseen kuntoon. Tuhannet mikkeliläiset lapset ja nuoret käyttävät hallia viikoittaiseen erilaiseen liikkumiseen eikä todellakaan ole heidän edun mukaista, että terveydelle haitallinen rakennus saa odottaa korjaamistaan vielä vuosia.

Harmillista tässä on se, että puolet Mikkelin kaupunginhallituksen jäsenistä on ehdolla eduskuntavaaleissa ja se selkeästi estää kuntalaisten kannalta järkevien päätösten tekemisen. Tätä jäähallin remonttia kun on säälittävästi yritetty asettaa vastakkain vanhustenhuollon kanssa ja sillä keinoin yritetty saada tehtyä eduskuntavaalityötä.

Kaikki järkevät ihmiset tietenkin tietävät, että yhtään vanhusta ei hoideta sen paremmin tai huonommin, riippumatta siitä korjataanko jäähallia vai ei. Lasten ja nuorten hyvinvoinnista kyllä lässytetään juhlapuheissa ja vaalimainoksissa, mutta sitten kun on konkreettisten tekojen aika, ääni kellossa onkin toinen.

Onko vastuullista päätöksentekoa se, että mittava valtion tuki hukattiin omalla toiminnalla? Onko lasten ja nuorten edun mukaista se, että hallin korjaaminen viivästyy parilla vuodella? Onko mikkeliläisten veronmaksajien etu se, että tuo 650 000 euroa täytyy kaivaa kaupungin omasta budjetista? Onko kyseessä kaiken aikaa ollutkin joidenkin kansanedustajaehdokkaiden oma populistinen etu?

Porvarit panikoituu

Poravripuolueet alkavat hermostua. Tämä näkyy joka paikassa, myös mediassa. MTV 3 yrittää viimeiseen asti ylläpitää kokoomusjohtajan näennäisen vastuullista imagoa ja maan sanomalehdet kilvan kehuvat kokoomuslaisten suorituksia ja yrittävät samalla pehmentää näiden koviksien imagoja.

Meidän maakunnan oma porvarillinen äänenkannattaja Länsi-Savo on ollut samoilla linjoilla jo muutaman vuoden ajan. Ei se mitään, sillä kaikki Länkkärin lukijat tietävät tämän sitoutumattoman lehden asenteen. Olen tosin kuullut muutaman demarin peruneen lehden tilauksen aina hetkeksi silloin, kun jotain tosi ala-arvoista meidän kannalta on ollut.Itse olen oppinut suhtautumaan lehden toimituspolitiikkaan tietyllä tavalla enkä enää juurikaan hätkähdä sen toimituksen johdon poliittisesta värityksestä.

Tämän päivän kolumnissa päätoimittaja Honkamaa teki miehen työn. Hän kertoi lehden lukijoille, että yksikään istuva kansanedustaja ei voi olla varma läpimenostaan. Tätä samaa olen itsekin puhunut; jokainen aloittaa äänten keräämisen tasan nollasta eli entisiä ääniä ei lasketa. Siksi on tärkeää kehottaa ihmisiä äänestämään juuri sitä henkilöä, kenen eniten arvelee vastaavan omaa käsitystään hyvästä kansanedustajasta. Aina vaalien tullessa punnitaan nykyisten edustajien tekemä työ ja onnistuminen siinä. Tämän arvioinnin tekevät onneksi äänestäjät, eivät lehdet eikä toiset ehdokkaat.

Honkamaa pyysi kolumniaan varten meiltä nykyisiltä edustajilta kommenttia siitä, mikä on ollut tämän kauden paras saavutus. En kertonut niistä 126:sta valtiopäivätoimesta, jotka olen tehnyt. En myöskään kertonut siitä, kuinka olen yksin maakunnan kansanedustajana puolustanut Savonlinnan OKL:n säilyttämistä tai siitä, kuinka tein töitä epäreilun kaavalain kanssa loppuäänestykseen asti. En myöskään halunnut kertoa siitä, kuinka olin muiden kanssa tukemassa viitostien etenemistä, Savonlinnan ohikulkutietä tai muita niitä maakunnan yhteisesti sovittuja hankkeita.

Sen sijaan kerroin parhaimmaksi saavutuksekseni sen, kuinka sain pelastettua Mikkelin Setlementti ry:n toiminnan käyttämällä omia, kansanedustajana hankkimiani, vaikutuskanavia rahoituksen saamiseksi. Tästä konkreettisesta työstä ovat päässeet osalliseksi useat sadat mikkeliläiset ikäihmiset ja nyt jo lähes kahden vuoden aikana useat kymmenet vaikeasti työllistyvät ihmiset. Ei siis mikään huono saavutus ensimmäisen kauden oppositiokansanedustajalle:)

Kahvitellen

Olin eilen oman tukiporukkani ja kahviteltan kanssa Mikkelin kävelykadulla. Samalle tuuliselle kadulle mahtuivat hyvin Kokoomus, Keskusta, Persut ja Vihreätkin omien kojujensa kanssa.

Telttamme keittiöhenkilökunta oli aivan täystyöllistetty ja itse puhuin kansalaisten kanssa tauotta sen kolme tuntia. Harmi vaan, että ihan jokaisen halukkaan kanssa en ehtinyt keskustella, mutta toisen kerran sitten taas.

Aina jokaisen torikeikan jälkeen mietiskelen niitä ja sulattelen saamiani viestejä. Eilenkin sain paljon kannustusta, kiitosta ja rohkaisua jatkaa ensi kaudella samalla tavalla. Se toki lämmittää mieltä ja antaa uskoa siihen, että olen tehnyt työni hyvin.

Monet hakevat nyt omaa ehdokastaan. Minultakin kysyttiin vaikka mitä, millä haluttiin kartoittaa olisinko parempi kuin joku toinen. Jostain syystä eilen useampi ihminen halusi tietää työkokemuksistani eli siitä, mitä olen tehnyt ennen kansanedustajuutta. Kerronpa samat myös tässä.

Olen ollut töissä 16-vuotiaasta asti ja suorittanut sekä lukion (iltakoulussa) että yliopistotutkinnon tehden koko ajan töitä. Olen työskennellyt mm. kaupanmyyjänä, siivoojana, toimistovirkailijana, lehdenjakajana, päiväkotiapulaisena ja vuodesta 1997 lähtien opettajana.

Näillä kaikilla työpaikoilla on ollut itselleni erittäin suuri merkitys; olen saanut oppia työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa sekä arvostamaan jokaista työtä. Tästä on ollut tosi iso hyöty niin paikallispolitiikassa kuin kansanedustajankin työssä.

Oli mukava kuulla, että myös eiliset kyselijät tuntuivat arvostavan tätä työ- ja opiskeluhistoriaani. On vaikea kuvitella, että kansanedustajan tehtävää nykypäivänä voisikaan ilman muuta työkokemusta edes hoitaakaan.

PIGS-maat

Portugali, Irlanti, Kreikka ja Espanja muodostavat englanninkielisen lyhenteen PIGS. Siihen voisi hyvin lisätä vielä yhden iin, sillä Italiankin arvellaan kuuluvan tähän porukkaan.

Kyse on siis niistä maista, joita muut Euroopan maat joutuvat taloudellisesti tukemaan heidän oman huonon taloudenpitonsa seurauksena. Tuesta päättää jokainen EU:n jäsenvaltio ihan itse ja siksi Suomikin voi aivan vaapasti päättää, minkälaiseen rahoituspakettiin lähtee mukaan.

Vuosi sitten aloitettiin Kreikalla ja silloin meille suomalaisille vakuutettiin, että nyt on syytä pelastaa Kreikka ettei tämä metsäpalo leviä muualle Eurooppaan. Silloin meidän eduskuntaryhmä linjasi kantamme, että emme lähde lainoittamaan Kreikkaa eli pelastamaan keskieurooppalaisia pankkeja, mikäli pankkien ja muiden holtittomien sijoittajien vastuusta ei ole tietoakaan. Eikä ollut eikä siis lähdetty. Nyt Kreikka on joutumassa velkasaneeraukseen eikä kellään tunnu olevan tietoa siitä, kuinka sille käy.

Tulipalo kuitenkin Suomen porvarihallituksesta huolimatta levisi ja nyt olemme kirjainyhdistelmän kolmannessa vaiheessa, kun Portugali on hakenut EU:lta taloudellista apua. Neljättä ja viidettä eli Espanjaa ja Italiaa saamme siis vielä hetken odotella.

Suomen sosialidemokraattisen puolueen linja on aivan oikea ja vastuullinen. Emme halua olla mukana sellaisissa päätöksissä, joissa ei edelleenkään olla valmiita taistelemaan sen puolesta, että varsinaiset "syylliset" eli pankit ja sijoittajat saataisiin vastuuseen ja kantamaan riskien realisoituminen.

Kiviniemi ja Katainen ovat toista mieltä, heille riittää näemmä se, että saavat olla muiden eurooppalaisten puoluejohtajien vietävinä eivätkä näe vauhtisokeudessaan palavaa metsää puilta.

Meidän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma moitti eilen aivan oikeutetusti komissaari Olli Rehniä sisäpolitiikkaamme ja vaaleihimme sekaantumisesta. Kovin suuri neropatti ei tarvitse olla ymmärtääkseen kytköksen pääministeri Kiviniemen (kesk) ja tulevan presidenttiehdokkaan Rehnin (kesk) välillä. Suomalaisiakin voisi joku kepulainen välillä ajatella.

Häikäilemätöntä

Tämän päivän Hesarissa oli hurja juttu persujen agressiivisesta kampanjoinnista Uudellamaalla. Kuulostaa ikävältä ja kertoo siitä, että vaalikuume alkaa nousta vaarallisen korkeaksi.

Sama on ollut havaittavissa myös meidän vaalipiirissä, mutta tällä kertaa persut ovat siihen ihan syyttömiä. Luin männä viikolla lehdestä, että jonkinlaista nokkapokkaa oli käyty Joroisissa, kun samalle kaupalle olivat sattuneet mikkeliläinen Toivakka (kok) ja demarikaravaani.

Jouni Backman (sd.) kirjoitti lehdessä vastauksen Toivakan kuulemma omituiseen blogikirjoitukseen (en ole lukenut)tapahtuneesta. Eilen pääsin itse todistamaan tilannetta, kun olin mukana meidän karavaanissa Heinäveden torilla ja paikalle lehahti Toivakan valkotakkinen joukkue, jotka sumeilematta käyttivät hyväkseen demareiden järjestämää tilaisuutta.

Olen vuosien ajan järjestänyt oman porukkani kanssa toritilaisuuksia niin Mikkelissä kuin muuallakain, niin vaalien alla kuin niiden välissäkin. Tietyt pelisäännöt vaan on olemassa, mikäli käytöstapoja ei muutoin hallittaisikaan. Meillä ei ole koskaan ollut hankaluuksia kenenkään kanssa, kun säännöt on selvillä.

Meidän teltalle kahvittelemaan ovat tervetulleita kaikki, mutta vaalityötä siellä eivät toiset tee ellei erikseen näin ole sovittu. Fiksuimmat kepulaiset, kokoomuslaiset ja persut toki odottavat, että heitä sinne ohikulkiessa myös huudellaan, mikä useimmiten onkin meillä ollut tapana. Nämä samat fiksut ymmärtävät myös sen, että toisen teltalle ei jäädä losottamaan (juttelemaan) vaan kyse on kohteliaisuuskäynnistä, mikä on kutsujan taholta tarkoitettu pikaiseksi.

Itse olen yrittänyt muistuttaa muita siitä, että maltti on valttia ja että elämää on vaalien jälkeenkin. Ylilyönnit ja mahoton kouhkaaminen eivät ole kenenkään etu. Myönteisellä asenteella saadaan kaikkien kannalta paras tulos ja puolueiden menestys on ainoastaan äänestäjien käsissä.

Millä kielellä?

Eilen oli Mikkelin sd.kunnallisjärjestön järjestämä vaalipaneeli omille ehdokkailleen. Yleisöä oli ihan mukavasti paikalla ja jopa muutama ihan puolueväen ulkopuolinenkin.

Yleisön ikäjakauman mukaisesti, suurimman ajan keskustelusta vei kysymys eläkeindeksistä. Aihe on jokaisen toritilaisuuden ja vaalikeskustelun vakio, mutta niin tärkeä, että siitä pitää jaksaa aina vaan puhua.

Eilisen perusteella alan kyllä nyt jo vähän ihmetellä joidenkin potemaa ainaista eläkeindeksikiimaa. Olen näidenkin vaalien tiimoilta useaan, useaan kertaan selostanut eilenkin paikalla olleille henkilöille (sekä yleisössä että panelistina olleelle) sen, mitä tällä kaudella sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on tälle asialle tehnyt.

Eilen kävin jälleen kerran asian läpi, mutta sama kiihko ja kiima vaan jatkui lisättynä vielä syytöksillä, että ei nykyiset kansanedustajatkaan ole tälle tehneet mitään. En enää tiedä, millä kielellä tästä toverijoukolle kertoisin ja se harmittaa, sillä tässä asiassa syytökset ovat aivan perusteettomat.

SDP:n eduskuntaryhmä teki siis viime joulukuussa täysistunnossa esityksen, että eläkeindeksijärjestelmä ja sen mahdolliset muutokset selvitettäisiin yhdessä valtiovallan ja eläkeläisjärjestöjen kanssa. Meidän tavoitteena on muuttaa indeksi asteittain nykyisestä 20/80 luvuista siten, että ensin 30/70 sitten 40/60 jne.

Tämä on iso askel kohti oikeudenmukaisempaa järjestelmää eikä sitä ole yksikään aikaisempi eduskuntaryhmämme tehnyt. Itsestään se ei ole tullut, vaan meitä on ryhmässä useita kansanedustajia, jotka olemme tästä asiasta jatkuvasti muille ryhmäkokouksissa puhuneet. Se on tuottanut tulosta, mutta harmi, että meidän omat puolueaktiivit Mikkelissä eivät tätä(kään) arvosta. Oma työni kuitenkin tämän osalta jatkuu.

Kevät toi, kevät toi ..

Vuosia sitten olimme Onnin kanssa visiitillä Tukholmassa. Pienen pojan silmät olivat selällään, kun katujen kulmauksissa istui ihmisiä kerjäämässä. Ei ollut maalaispoika sellaista ennen nähnyt ja jouduinkin asiaa reissun aikana selittämään moneen kertaan.

Sittemmin poika on visiteerannut Helsingissä ja on tähän suuren maailman ilmiöön jo alkanut tottua, vaikkakin aina jaksaa sitä ilmiönä ihmetellä.

Äidillä puolestaan oli aihetta ihmettelyyn, kun eräänä päivänä Mikkelin keskustassa näin kaksi nuorta kenties romanialaiskerjäläistä istumassa kuppien kanssa keskellä uutta hulppeaa kävelykatuamme.

Olen saanut sivusta seurata helsinkiläisten pelleillyä näiden Kalasataman EU-kansalaisten kanssa ja jälleen tänään asiasta kerrottiin Hesarissa. Yhden kerran heidät jo maksettiin kotimaahansakin, mutta ilmeisesti he kevään tullen alkavat muuttolintujen lailla palata takaisin.

Mikkeliläisenä päättäjänä en kuitenkaan voi ummistaa silmiäni tältä uudelta ilmiöltä ja tulen vaatimaan, että meidän järjestyssäännöstä rukataan sellainen, että kerjäämistä kaduilla ei sallita. Helsingin vatuloinnista voidaan ottaa oppia.

Eräässä laulussa on todettu, että kevät toi maalarit, muurarit ja hampparit ulkosalle. Nämä ovat varmoja kevään merkkejä ja kaikille tuttuja sellaisia. Pysytään perinteissä eikä tässä asiassa eurooppalaistuta.

Asennetta!

Eilen SDP:n kansanedustajaehdokkaat olivat kasassa Sulkavalla ja Rantasalmella. Vettä satoi kaatamalla ja oli kylmä kuin Suomen kesässä konsanaan, mutta tunnelma oli hyvä ja odottava.

Ihmettelen hieman niitä puheita, joissa todetaan etteikö vaalit ja asiat ihmisiä kiinnostaisi. Jälleen kerran näissä molemmissa paikoissa saimme näet huomata, että nimenomaan asiat ihmisiä kiinnostavat ja demareiden hyvä vaalimenestys nähdään tärkeänä.

Olen näiden vuosien aikana käynyt kymmmeniä kertoja niin Sulkavalla kuin Rantasalmellakin. Aina on yhtä mukava nähdä paikallisia tuttuja ja puolueaktiiveja. Joka kerta tuntuu siltä, kuin olisi todella tervetullut vierailija. Näistä kohtaamisista saa voimaa!

Pienten maalaiskuntien demareiden toiminnasta ja asenteesta voi päätellä jotakin. Ne kunnat, joissa meillä on hyvä ja myönteisesti asioihin, yhteistyöhön ja elämään yleensäkin suhtautuva porukka, ovat pärjänneet hyvin myös useissa kunnallisvaaleissa ja ovat onnistuneet saamaan ihmiset merkittäville paikoille. Sulkava ja Rantasalmi kuuluvat molemmat tähän kategoriaan.

Ilman oikeanlaista asennetta ja kunnioittavaa suhtautumista toisiin ei politiikassa pärjää, ei edes mikään puolueosasto, eikä varsinkaan kepulaisen maalaiskunnan demariosasto.

Rahanvallasta kansanvaltaan

Tapasin perjantaina Mikkelin kävelykadulla pidetyssä demareiden tapahtumassa entisen oppilaani, Arton, joka oli tullut paikalle vartavasten tapaamaan entistä opeaan.

Muistelimme yhdessä viime vaalien aikaisia tapahtumia ja sitä, kuinka silloin teimme opintoretken eduskuntaan ja kuinka hän eduskuntatalon rappusilla julisti minun olevan pian kansanedustaja. Oikeassahan hän olikin.

Nyt kun monen vuoden jälkeen juttelimme, huomasin taas, että kyllä meidän nuorisoa kiinnostaa yhteiskunnalliset asiat. Nuorilla on mielipiteitä ja näkemyksiä meneillään olevista asioista ja kuuntelinkin tyytyväisenä Arton kannanottoja maailmanmenosta.

Eriarvoistuminen ja toimeentulon epävarmuus opintojen jälkeen ovat asioita, joista nuoret aikuiset kantavat huolta. Nämä asiat on meidän päättäjien otettava joka tasolla tosissaan huomioon.

Puhuimme tietenkin myös näistä vaaleista ja asetelmista Etelä-Savossa. Uhka siitä, että oikeisto jatkaa enemmistönä tässäkin maakunnassa herätti nuoressa miehessä lausuman; "Nyt tulisi siirtyä pois rahanvallasta kohti kansanvaltaa". Voiko historian- ja yhteiskuntaopin ope enää ylpeämpi oppilaastaan olla!

Vaalirognoosia

Tämän päivän Itä-ja Länsi-Savon vaaliliitteessä oli tehty galluppia maakunnan paikkojen jakautumisesta. Meillähän on siis ainoastaan kuusi paikkaa ja tällä hetkellä ne jakautuvat siten, että keskustalla 2, kokoomuksella 2, meillä 1 ja vihreillä 1.

Lehtien ennustuksen mukaan persut saisivat 2 ja kokoomuksen ja kd:n vaaliliitto yhden. Vihreät jäisivät ilman paikkaa, keskusta saisi kaksi ja meille vain yksi paikka.

Oma rognoosini on, että persut voivat saada Etelä-Savossa yhden paikan, mutta tuskin enempää. Keskustalle tulee kaksi, Kokoomuksen ja KD:n liitto saa yhden ja demareille kaksi.

Eiliset tilaisuudet (Punkaharju, Savonlinna, Juva ja Mikkeli), joissa meillä oli sisäänheittäjänä Eero Heinäluoma, niin ulkona teltoilla kuin sisälläkin kahvilassa keräsivät paikalle paljon porukkaa. Ilmapiiri on vaalien lähestyessä muuttunut ja meidän kannattajat ovat vihdoin heränneet.

Vaalipiirimme kaksi sd-paikkaa vaativat kuitenkin vielä seuraavien kahden viikon aikana kovan työn. Monissa vaaleissa mukana olleena tiedän, että kaiken vaalityön perustana on oikea ajoitus. Liian pitkä kampanja väsyttää niin äänestäjät kuin ehdokkaankin ja näissä kisoissa henkisellä jaksamisella on kaikista suurin merkitys.

Galluppien julkaisu antaa kaikille lisää potkua ja taistelutahtoa. Tärkeintä on, että saamme kansalaiset uurnille sillä nämä vaalit ratkaisevat Suomen suunnan pitkäksi aikaa ja äänestysprosentin on syytä olla entistä korkeampi.

Oma vaalityöni on sujunut käsikirjoituksen mukaan ja parasta on ollut seistä aurinkoisessa kevätsäässä naama kohti sinistä taivasta keskustellen eteläsavolaisten aktiivisten ihmisten kanssa. Vaikeista ja ikävistäkin asioista huolimatta ihmisten kohtaaminen on parasta ja pitää ainakin tämän ehdokkaan hyvällä tuulella. Vaalit voitetaan ainoastaan myönteisellä asenteella!

Kiusaamisvapaa Mikkeli

Torstaina Mikkelin yliopistokeskuksen auditorio oli niin täynnä väkeä, että kaikille ei riittänyt edes istumapaikkoja. Järjestin kiusaamista käsittelevän keskustelutilaisuuden, johon sain alustajaksi lääketieteen lisensiaatti, maalaislääkäri Tapani Kiminkisen.

Hänen alustuksensa oli taattua tavaraa ja yleisö piti kuulemastaan. Keskustelua virisi runsaasti ja jokainen saattoi havaita, että suomalaiset todellakin on kiusaajakansaa sillä useammalla oli omakohtaisia kokemuksia aiheesta.

Puhuimme niin koulukiusaamisesta kuin työpaikkakiusaamisestakin, jotka ovat muodoltaan usein erilaisia, mutta myös samojen tekijöiden harrastamia. Jos on lapsena oppinut kiusaamaan toisia, jatkaa sitä helposti aikuisena muissa yhteisöissä. Kiminkisen lohduton viesti narsistisista persoonallisuushäiriöistä kärsivien ihmisten lähipiirille oli selvä; pakene paikalta.

Muita kiusaajatyyppejä voidaan "parantaa" ja yhteisöjä tehdä terveemmiksi. Suomalaisissa kouluissa on hyvällä menestyksellä toteutettu jo vuosia ns. KiVa -koulu menetelmää. Sen ideana on kitkeä koulukiusaaminen heti ekaluokasta lähtien ja siten, että ohjelmaa toteutetaan eri tavalla lasten kasvaessa. Kohta meillä on tutkittavana ensimmäinen sukupolvi, joka on käynyt ohjelman läpi alusta alkaen ja tuloksia odotetaan mielenkiinnolla.

Kiusaamisillan parasta antia poliitikolle oli yleisöstä tullut ehdotus, että samankaltaista toimenpideohjelmaa tulisi pystyä kehittelemään työpaikoillekin. Sovimmekin yhdessä, että tätä tullaan Mikkelin kaupungissa työstämään ja laajentamaan koko kaupunkia koskevaksi.

Tällä hetkellä meillä on noin 3000 työntekijää, joten mikäli tästä porukasta saisi kiusaamisvapaan, parantaisi se paitsi työviihtyvyyttä niin myös perheiden tilanteita. Paha olo työpaikalla kun heijastuu kotielämäänkin.