lauantaina, huhtikuuta 02, 2011

Vaalirognoosia

Tämän päivän Itä-ja Länsi-Savon vaaliliitteessä oli tehty galluppia maakunnan paikkojen jakautumisesta. Meillähän on siis ainoastaan kuusi paikkaa ja tällä hetkellä ne jakautuvat siten, että keskustalla 2, kokoomuksella 2, meillä 1 ja vihreillä 1.

Lehtien ennustuksen mukaan persut saisivat 2 ja kokoomuksen ja kd:n vaaliliitto yhden. Vihreät jäisivät ilman paikkaa, keskusta saisi kaksi ja meille vain yksi paikka.

Oma rognoosini on, että persut voivat saada Etelä-Savossa yhden paikan, mutta tuskin enempää. Keskustalle tulee kaksi, Kokoomuksen ja KD:n liitto saa yhden ja demareille kaksi.

Eiliset tilaisuudet (Punkaharju, Savonlinna, Juva ja Mikkeli), joissa meillä oli sisäänheittäjänä Eero Heinäluoma, niin ulkona teltoilla kuin sisälläkin kahvilassa keräsivät paikalle paljon porukkaa. Ilmapiiri on vaalien lähestyessä muuttunut ja meidän kannattajat ovat vihdoin heränneet.

Vaalipiirimme kaksi sd-paikkaa vaativat kuitenkin vielä seuraavien kahden viikon aikana kovan työn. Monissa vaaleissa mukana olleena tiedän, että kaiken vaalityön perustana on oikea ajoitus. Liian pitkä kampanja väsyttää niin äänestäjät kuin ehdokkaankin ja näissä kisoissa henkisellä jaksamisella on kaikista suurin merkitys.

Galluppien julkaisu antaa kaikille lisää potkua ja taistelutahtoa. Tärkeintä on, että saamme kansalaiset uurnille sillä nämä vaalit ratkaisevat Suomen suunnan pitkäksi aikaa ja äänestysprosentin on syytä olla entistä korkeampi.

Oma vaalityöni on sujunut käsikirjoituksen mukaan ja parasta on ollut seistä aurinkoisessa kevätsäässä naama kohti sinistä taivasta keskustellen eteläsavolaisten aktiivisten ihmisten kanssa. Vaikeista ja ikävistäkin asioista huolimatta ihmisten kohtaaminen on parasta ja pitää ainakin tämän ehdokkaan hyvällä tuulella. Vaalit voitetaan ainoastaan myönteisellä asenteella!

Ei kommentteja: