tiistaina, huhtikuuta 05, 2011

Asennetta!

Eilen SDP:n kansanedustajaehdokkaat olivat kasassa Sulkavalla ja Rantasalmella. Vettä satoi kaatamalla ja oli kylmä kuin Suomen kesässä konsanaan, mutta tunnelma oli hyvä ja odottava.

Ihmettelen hieman niitä puheita, joissa todetaan etteikö vaalit ja asiat ihmisiä kiinnostaisi. Jälleen kerran näissä molemmissa paikoissa saimme näet huomata, että nimenomaan asiat ihmisiä kiinnostavat ja demareiden hyvä vaalimenestys nähdään tärkeänä.

Olen näiden vuosien aikana käynyt kymmmeniä kertoja niin Sulkavalla kuin Rantasalmellakin. Aina on yhtä mukava nähdä paikallisia tuttuja ja puolueaktiiveja. Joka kerta tuntuu siltä, kuin olisi todella tervetullut vierailija. Näistä kohtaamisista saa voimaa!

Pienten maalaiskuntien demareiden toiminnasta ja asenteesta voi päätellä jotakin. Ne kunnat, joissa meillä on hyvä ja myönteisesti asioihin, yhteistyöhön ja elämään yleensäkin suhtautuva porukka, ovat pärjänneet hyvin myös useissa kunnallisvaaleissa ja ovat onnistuneet saamaan ihmiset merkittäville paikoille. Sulkava ja Rantasalmi kuuluvat molemmat tähän kategoriaan.

Ilman oikeanlaista asennetta ja kunnioittavaa suhtautumista toisiin ei politiikassa pärjää, ei edes mikään puolueosasto, eikä varsinkaan kepulaisen maalaiskunnan demariosasto.

Ei kommentteja: