perjantaina, huhtikuuta 08, 2011

Millä kielellä?

Eilen oli Mikkelin sd.kunnallisjärjestön järjestämä vaalipaneeli omille ehdokkailleen. Yleisöä oli ihan mukavasti paikalla ja jopa muutama ihan puolueväen ulkopuolinenkin.

Yleisön ikäjakauman mukaisesti, suurimman ajan keskustelusta vei kysymys eläkeindeksistä. Aihe on jokaisen toritilaisuuden ja vaalikeskustelun vakio, mutta niin tärkeä, että siitä pitää jaksaa aina vaan puhua.

Eilisen perusteella alan kyllä nyt jo vähän ihmetellä joidenkin potemaa ainaista eläkeindeksikiimaa. Olen näidenkin vaalien tiimoilta useaan, useaan kertaan selostanut eilenkin paikalla olleille henkilöille (sekä yleisössä että panelistina olleelle) sen, mitä tällä kaudella sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä on tälle asialle tehnyt.

Eilen kävin jälleen kerran asian läpi, mutta sama kiihko ja kiima vaan jatkui lisättynä vielä syytöksillä, että ei nykyiset kansanedustajatkaan ole tälle tehneet mitään. En enää tiedä, millä kielellä tästä toverijoukolle kertoisin ja se harmittaa, sillä tässä asiassa syytökset ovat aivan perusteettomat.

SDP:n eduskuntaryhmä teki siis viime joulukuussa täysistunnossa esityksen, että eläkeindeksijärjestelmä ja sen mahdolliset muutokset selvitettäisiin yhdessä valtiovallan ja eläkeläisjärjestöjen kanssa. Meidän tavoitteena on muuttaa indeksi asteittain nykyisestä 20/80 luvuista siten, että ensin 30/70 sitten 40/60 jne.

Tämä on iso askel kohti oikeudenmukaisempaa järjestelmää eikä sitä ole yksikään aikaisempi eduskuntaryhmämme tehnyt. Itsestään se ei ole tullut, vaan meitä on ryhmässä useita kansanedustajia, jotka olemme tästä asiasta jatkuvasti muille ryhmäkokouksissa puhuneet. Se on tuottanut tulosta, mutta harmi, että meidän omat puolueaktiivit Mikkelissä eivät tätä(kään) arvosta. Oma työni kuitenkin tämän osalta jatkuu.

Ei kommentteja: