Perjantaina eduskunnassa äänestettiin pitkään keskusteluissa olleesta hedelmöityshoitolaista. Kansanedustajille asia oli ns. omantunnon kysymys eli he saivat äänestää omasta ryhmästä riippumatta. Kaikki ryhmät taisivatkin asian tiimoilta hajota.
Asia oli sinänsä omituinen, että hallituksen alkuperäinen esitys oli mahdollistavampi kuin se, minkä lakivaliokunta otti (äänestyksen jälkeen) kannakseen. Sinänsä asiastakin on ehtinyt tulla jotenkin omituinen. Kysymyksessähän kuitenkin vain oli voimassa olevan käytännön kirjaaminen lakiin.
Itse asia meni juuri niinkuin sen pitikin mennä. Monenlaisia puheita perhemalleista ja isyyden merkityksestä ym. on pidetty ja jokainen kannanotto tuntuu olleen aina juuri se, mikä ajattelee pelkästään lapsen parasta. Mielestäni kuitenkin ne puheenvuorot, joissa korostettiin AINOASTAAN äidin,isän ja lapsen muodostaman perheen erinomaisuutta ja oikeellisuutta, olisivat voineet jäädä pitämättä.
Onhan selvää, että turvallinen ja rakastava perhe ei ole kiinni aikuisten lukumäärästä tai sukupuolesta. Tärkeintä lapsen kannalta on se, että hänet on maailmaan haluttu ja hänestä halutaan ja pystytään myös huolehtimaan. Kautta aikojen on ollut perheitä, joissa lapsesta huolehtii (syystä tai toisesta) vain yksi aikuinen tai kaksi samaa sukupuolta olevaa aikuista, eikä näistä lapsista ole sen huonompia tullut kuin meistä muistakaan.
Hakeutuminen hedelmöityshoitoon on varmasti jokaisella naisella vaikea päätös ja vaatii yleensä pitkän harkinnan. Edelleen hedelmöityshoidosta joutuu itse maksamaan, mikäli kysymyksessä ei ole sairauden hoito, joten siinäkin mielessä ns. yksinäisillä naisilla tai naispareilla on hoidon aloittaminen jotakin muuta kuin hetken huuma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti