sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006

Mäntyharjulla

Eilen oli Mäntyharjun Työväenyhdistyksen vuoro juhlia 100 vuotista taivaltaan. Olin siellä viemässä Mikkelin Työväenyhdistyksen onnitteluja yhdessä puheenjohtajamme Lauri Saukkosen kanssa. Talo oli oikein viehättävä ja priimakunnossa. Historiikista kuulimme, kuinka omaa taloa oli tehty ja remontoitu.

Mäntyharjun kunnan tervehdyksen esitti kunnanjohtaja. Hän korosti puheessaan työväenyhdistyksen jäsenten merkitystä kunnan kehityksen näkökulmasta. Kunnallisessa päätöksenteossa on ollut mukana (ja on edelleen) aktiivisia sosialidemokraatteja, joilta tullaan kunnanjohtajan mukaan, aina vaan enemmän vaatimaan kykyä nähdä tulevaisuuteen sekä rohkeutta tehdä myös vaikeita päätöksiä. Olen varma, että näitä ominaisuuksia löytyy myös jatkossa mäntyharjulaisista tovereista.

Muutoinkin juhla oli tyylikäs ja sisälsi paljon musiikkiesityksiä. Mäntyharjun soittokunta oli voimissaan ja oikein hyvin soittikin. Vahvistukseksi oli kutsuttu Lahden Työväen mieskuoro, joka esitti upeita tulkintoja vanhoista työväenlauluista. Kuorossa oli mukana myös setäni Pertti, jonka tapasin siis pikaisesti ja aivan yllättäin Mäntyharjun työväentalolla. Näin pieni on maailma joskus.

Tänään joudun taas antamaan periksi yhdestä periaatteestani. Olen näet kauan sitten tehnyt päätöksen, että sunnuntaipäivät ja illat ovat rauhoitettu koti- ja perhe-elämälle. Mikkelin sd. kunnallisjärjestö kuitenkin kokoontuu pian ja valtuutettujen läsnäolo siellä on tärkeää. Tämä poikkeus mahdollistuu alkavan lomaviikon varjolla; voimmehan olla Onnin kanssa koko viikon keskenämme, joten tämän sunnuntai-illan uhraan nyt muille asioille.

Ei kommentteja: