keskiviikkona, maaliskuuta 28, 2007

Valtiopäivät avattu

Äsken oli juuri juhlallinen tilaisuus, kun tasavallan presidentti avasi valtiopäivät. Sali oli täynnä tummiin pukeutuneita ihmisiä ja tunnelma oli arvokas. Avauksen jälkeen nautimme tungoksessa maistuvat kahvit.

Kohta alkaa täysistunto ja on jälleen varattava aikaa siirtymiseen täältä Pikkuparlamentista tuonne vanhalle puolelle. Ryhmäkokouksessa aamulla sompailtiin vähän valiokuntapaikkoja. Omat alustavat sijoittumiseni vaikuttavat kohtalaisilta, mutta elän toivossa, että vielä saisin asiaan hieman muutosta.

Illalla on eduskunnan ohjelmassa ooppera, mutta itse joudun tilaisuuden jättämään tällä kertaa väliin. Käytännön asioiden järjesteleminen (kämpällä) vaatii kaiken ylimääräisen ajan ja voimat ja aamulla on taas aikainen nousu huomista täyteen buukattua päivää varten.

Olen asettanut tavoitteeksi, että ensi viikolla pitää olla kaikki muut asiat (koneet, laitteet, avustaja, kämppä jne.) kunnossa ja pystyn aloittamaan varsinaisen työn. Perehtyminen työhön ja meneillään oleviin asioihin vaatii kaiken keskittymisen ja tarmon, ei voi olla hoitamattomia tai keskeneräisiä asioita mielessä pyörimässä.

Ei kommentteja: