tiistaina, helmikuuta 05, 2008

Kevätkausi alkaa

Kevään istuntokausi alkoi siis eilen maanantaina. Kokoonnuimme ryhmään kello 10.30. Sitä ennen olimme vastaanottamassa rappusilla mielenosoittajia Kemijärveltä. Tuntui pahalta nähdä niiden ihmisten hätä ja tiedostaa se, että nyt on tosi kysymyksessä.

Ryhmäkokouksessamme käsittelimme lähes pelkästään tätä vaikeaa Stora Enso -kysymystä. Kaiken kaikkiaan valtion omistajuus ja omistajaohjaus ei ole mikään yksinkertainen asia. Yksinkertaista kuitenkin on se, että valtiokin yhtenä omistajana VOI ilmaista kantansa yhtiön asioihin.

Toinen näkökulma on se, että valtio käyttäessään omistajan ääntä, voi ottaa kantaa asioihin painottaen alueellisia ja työvoimapoliittisia näkökulmia. Tässä jos missä on aihetta näihin painotuksiin.

Valitsimme eilen myös puhemiehet. Äänestyskierrosten jälkeen entiset puhemiehet saivat valtakirjat jatkaa ja mielestäni he ovatkin kaikki tehtävästään hyvin suoriutuneet. Lippuäänestysten aikana ehdimme hyvin vaihtaa kuulumisia kollegojen kanssa ja monen kanssa olikin jälleennäkemisen riemua ilmassa.

Eniten porukoita tietenkin puhututti ns. häirintäjupakka. Itse kävin halaamassa ne syyllisiksi leimatut edustajat, jotka kohdalleni sattuivat. Uskon, että ihmisten myötätunto ja tuki on näiden julkisesti teurastettujen puolella, minun ainakin. Sen jälkeen jos syyllisyys johonkin asiaan asianmukaisesti todetaan, voi tilanne olla toinen.

Tänään kävi tasavallan presidentti avaamassa valtiopäivät. Tilaisuus oli arvokas ja jälleen kerran huomasin miettiväni sitä, kuinka merkittävää työtä KANSAN edustajana saankaan tehdä. Presidentin puhe oli hyvä. Ajankohtaisuus ja kantaaottavuus olivat ne elementit, joista erityisesti pidin.

Tänä iltana olisi vielä eduskunnan avajaisiin liittyvä teatteriesitys Kansallisteatterissa, Tuntematon Sotilas. Paljon kohuttu ja puhuttu kappale, mutta olen vielä vähän kahden vaiheilla, maltanko juuri tänä iltana mennä kolmeksi ja puoleksi tunniksi teatteriin. Niin paljon muutakin mielenkiintoista ja mukavaa tekemistä olisi tiedossa. Eduskunnan lukusalista olen näet raahannut kilokaupalla kirjoja kämpilleni ja niistäkin olisi ns. vapaailtana mukava nauttia. Vaikea valinta.

Ei kommentteja: