Olen pettynyt. Olin aivan varma, että kollega Jutta Urpilainen olisi lähtenyt tosissaan tavoittelemaan puolueemme puheenjohtajuutta. Mielestäni hänellä olisi ollut hyvät mahdollisuudet tulla valituksi. Toisin kun hän itse arvelee lehdessä, hänelle olisi löytynyt hyvät kannattajajoukot ympäri maata ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Toisaalta tietenkin ymmärrän hänen ratkaisunsa. Seuraavassa puheenjohtajavaihdoksessa tullee ilmeisestikin olemaan mahdollista suora jäsenvaali. Silloin on helpompi tulla valituksi ohi vanhoillisten puoluekoneistojyrien.
Muutoin puolueemme kannalta tilanne on erittäin ongelmallinen. Ei ole hyvä asia, että pelkästään samat ehdokkaat ovat mukana puheenjohtajakilpailussa. Molemmista tiedämme, että heistä saamme varmasti erilaiset, mutta käyvät johtajat. Olisin vaan nähnyt viisaana, että olisimme saaneet mukaan aivan uudenkin vaihtoehdon.
Surullinen olen myös siitä, että miksei meidän joukosta nyt löydy NAISTA, joka haluaisi ottaa vastuun koko puolueesta ja suuresta järjestöuudistuksesta. Ei kai ole edelleen niin, että me naiset koemme olevamme hyviä taustatyöntekijöitä kakkosketjussa ja ns. kahvinkeittäjiä ja varsinaisen johtamisen annamme suosiolla MIEHILLE.
Elän vielä toivossa ja jatkan hyvien naisehdokkaiden suostuttelua lähtemään mukaan kisaan ykköspaikasta. Uhrautuminen yhteisen edun nimissä on aina ollut osa työväenliikkeen toimintaa ja se on asia, joka ei ole muuttunut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti