Eilinen näytelmä Kansallisteatterissa oli elämys. Ennakkokohu oli tietenkin aiheuttanut sen, että yleisön mielenkiinto oli taattu. Oma viehtymykseni Väinö Linnan Tuntemattomaan ei ole ollut kovin suuri; olen kirjan joskus lukenut ja elokuvankin katsonut, mutta en tunnustaudu miksikään kirjan faniksi. Toki hänen tapansa kuvata yhteiskuntaa ja ilmiöitä on ainutlaatuista, mutta ehkä sota aiheena ei ole juuri minuun kolahtanut.
Kansallisteatterin tulkinta Tuntemattomasta oli erikoinen. Esitys sinänsä oli katsomisen arvoinen, mutta ei siitä heti juuri Linnan tekstiä löytynyt. Hyvää siinä oli kuvaus siitä, kuinka mieletöntä sota yleensäkin on ja se, kuinka nuoria ja viattomia sotaan joutuneet miehet olivat. Hyvää ja nykyisin niin muodikasta (interaktiivista) oli se, kuinka yleisö otettiin mukaan esitykseen.
Itse olen ilmeisen vanhanaikainen ja ymmärtämätön, kun en pidä niin voimakkaasta tekniikan "sotkemisesta" teatteriin. Enkä myöskään ymmärtänyt tai pitänyt ensimmäisen puolen tunnin aikana lavalla tapahtunutta pesukoneiden kanssa touhuamista.
Katselin myös vaivihkaa muuta yleisöä ja kieltämättä mieleen tuli ajatus siitä, että pidetäänkö ylintä valtionjohtoa (kansanedustajat, ministerit jne) pilkkana kun me "niin kovin kiireiset ja tärkeät" ihmiset istumme pimeässä salissa katsomassa, kuinka kahdeksan miestä räkä roiskuen heittelevät ja hakkaavat PESUKONEITA pitkin Kansallisteatterin lavaa. Vähempikin olisi riittänyt kertomaan sen, kuinka armotonta ja mieletöntä tunteet vihollista kohtaan olivat.
Toki suosittelen melkein kaikille kiinnostuneille näytelmän katsomista. Sodan itse läpikäyneille tai muutoin Väinö Linnan Tuntemattomasta pitäneille sen sijaan suosittelen harkintaa. Ajatuksia esitys kyllä on herättänyt ja muutenkin on mukava saada työkavereidenkin kanssa puhua yhteisestä kokemuksesta ja nimenomaan sellaisesta, mikä ei ole työasiaa. Siinä mielessä tällainen työporukan yhteinen riento on aina hyväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti