sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Neuvokkaita miehiä

Menneellä viikolla sain olla mukana kahden uuden neuvoksen juhlatilaisuudessa. Keskiviikkona Mikaelissa luovutettiin rakennusneuvoksen arvonimi Mikkelin pitkäaikaiselle apulaiskaupunginjohtaja Eero Kaitaiselle. Juhla oli oikein tyylikäs ja paikalla oli paljon erilaisia yhteiskuntaelämän ihmisiä. Eero oli silminnähden hyvillään saamastaan huomiosta.

Perjantai-iltana riensin junalta Kangasniemelle kepulaisen kunnallispoliitikko Raimo Halttusen kunnallisneuvos-tilaisuuteen. Myöhästyin hieman, mutta onneksi juhlapuhuja ministeri Pekkarinen myöhästyi vielä enemmän, joten ehdin sittenkin mukaan juhlan alkuun. Sali oli täynnä väkeä ja puheet kunnallisneuvokselle ylistäviä. Tunnelma oli välitön ja olin iloinen ystäväni Ramin puolesta.

Ajaessani kotiin, mietin sitä, kuinka paljon ystäviä, kokemuksia ja mielenkiintoisia tilanteita olen saanutkaan kokea tämän poliittisen harrastukseni kautta. Olen tutustunut muun muassa näihin edellä mainittuihin herroihin ja olen oppinut molemmilta paljon. En niinkään politiikasta, vaan enemmänkin elämästä. Eikä siitä opista ole ollut haittaa politiikassakaan.

Ei kommentteja: