torstaina, tammikuuta 29, 2009

Tunturirallissa

Tiistai-iltana ajoin iltayhdeksän maissa pitkin viitostietä Juvalta Mikkeliin. Hirvittävä lumipyry yhdistettynä pimeään ja mutkaiseen tiehen toi mieleeni taannoisen paljon julkisuutta saaneen Tunturirallin.

Ero näihin kahteen taipaleeseen on tietenkin siinä, että viitostiellä ihmiset joutuvat ajamaan henkensä kaupalla työtehtäviensä vuoksi eikä kysymyksessä ole mitenkään miellyttävät kilometrit. Ymmärtääkseni Tunturirallissa kuskeilla (myös formulasellaisilla) on apunaan kartanlukijat, jotka kertovat etukäteen tien mutkista ja mäistä.

Vanhasen lupaama elvytyspaketti on herättänyt paljon toiveita myös Etelä-Savossa. Viitostien perusparannus välillä Mikkeli - Juva tulisi olla yhtenä meidän maakuntamme kohteista. Vuosikaudet valtion budjettilistoilla roikkuneena, tämä tieosuus täyttää työllistämisvaikutuksinaan kaikki elvytysrahojen myöntämisen kriteerit. Lähes viikoittaisten liikenneonnettomuuksien välttäminen ei mielestäni vähennä tämän tien perusparannuksen kiireellisyyttä.

Ei kommentteja: