tiistaina, tammikuuta 13, 2009

Uutta ja vanhaa

Eilisessä kaupunginhallituksessa valittiin jäsenet seuraavaan. Uusi kaupunginhallitus aloittanee toimintansa ensi viikolla. Oma urani Mikkelin kaupunginhallituksessa on nyt tältä erää siis ohi. Kahdeksan vuotta meni vauhdilla ja kokemusta kertyi. Nyt jatkan asioiden seuraamista pitkän pöydän toiselta nurkalta, valtuuston varapuheenjohtajan ominaisuudessa.

Olen tyytyväinen uuden kaupunginhallituksen kokoonpanoon. Mukana on sopivasti kokemusta, ripaus uutuutta ja kosolti eri alojen ammatillista osaamista. Ensimmäisen kauden valtuutettuja hallituksessa ei tällä kertaa ole ja mielestäni se ei ole huono asia. Kaikki nämä valitut ovat ainakin toista kauttaan valtuustossa ja kaupunginhallitustyöskentelyn kannalta sillä on merkitystä.

Kaupungin päätöksenteko-organisaatio on kovin monikerroksinen ja hallituksen roolin ymmärtäminen ei kokemattomille ensikertalaisille välttämättä ihan äkkiä aukene. Turhia lillukanvarsia on saatu aukoa liian monta kertaa. Hallituksen tehtävänä on luoda suuret linjat ja jättää operatiivinen toiminta virkamiehille ja yksityiskohtaisten asioiden käsittely lautakunnille.

Erityisen tytyväinen olen kepulaisen Päivi Ylösen siirtymisestä hallituksen huoneeseen. Olimme Päivin kanssa yhtä aikaa koulutuskuntayhtymän hallituksessa ja opin tuntemaan hänet maltillisena ja järkevänä päättäjänä. Tuhansien kokousten tuomalla kokemuksella arvostan nykyisin entistä enemmän sellaisia kollegoja, jotka puhuvat harvoin, mutta silloin kun puhuvat, heitä kannattaa kuunnella. Päivi on juuri sellainen.

Ei kommentteja: