perjantaina, tammikuuta 16, 2009

Vauhtia Vanhanen!

Uutisissa kuulimme eilen, että kristillisdemokraattien kansanedustaja Bjarne Kallis oli vaatinut eduskunnan koolle kutsumista kesken joulutauon. Vaatimukseen oli yhtynyt myös Jutta Urpilainen. Hyvä niin.

Tilanteessa, jossa valtakunta on pahoissa vaikeuksissa, on perusteltua vaatia toimenpiteitä. Niitä ei voida tehdä ilman korkeinta valtion toimielintä eli eduskuntaa. Faktisesti eduskunta ei ole lomalla, ainoastaan istuntotauolla. Valtioneuvosto eli hallitus on työn touhussa koko ajan. Puhemies Niinistön kommentti siitä, että eduskunta kutsutaan koolle nopeastikin, jos vain jotakin päätettävää ilmaantuu. Pallo on nyt siis taas hallituksella.

Me kansanedustajat olemme valmiustilassa lähtemään päätöksentekoon heti, kun hallitus asiat saa esittelykuntoon. Vauhtia Vanhanen! Joka päivä saamme kuulla uusista lomautuksista ja irtisanomisista. Valtion toimenpiteitä tarvitaan. Puheet elvytyksistä on saatava käytäntöön. Sosialidemokraatit ovat valmiita tukemaan kaikkia niitä toimenpiteitä, joilla maa saadaan pysymään raiteillaan.

Ei kommentteja: