Tänä aamuna oli poikkeuksellisen ikävä kävellä töihin. Aurinko toki paistaa pilvettömältä taivaalta ja Suomen liput liehuvat tasa-arvonpäivän johdosta. Työmatkani varrelle osuu monta lehtimyyntipistettä ja ei ollut kovin ylentävää nähdä omaa naamaa lehden kannessa.
Tiistaisen kaahailun jälkeen olen tietenkin rypenyt itsesäälissä ja ruoskinut itseäni typeryydestä. Tänään on sitten julkisen häpeän ja kivityksen vuoro. Iltalehden toimittaja luki tapahtuneesta blogistani ja halusi tehdä asiasta jutun. Kerroin hänelle tapahtumien kulun ja tämän päivän juttu menee keskustelujemme mukaisesti. Kuvaan en olisi halunnut (terveiset toimittaja Luuppalalle), mutta näin siinä sitten kävi.
Olen tyytyväinen itseeni siinä, että sain purettua asian heti tuoreeltaan tiistaina tällä palstalla. Ikävien asioiden salailu ei kuulu toimintatapoihini enkä voi kuvitellakaan, että olisin jäänyt tämän asian kanssa odottelemaan sitä, milloin asia vuotaa julkisuuteen. Unettomia öitä on nyt mennyt kaksi ja se riittänee tähän lähtöön. Huomenna on varmasti jo parempi mieli:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti