tiistaina, maaliskuuta 10, 2009

Menneellä viikolla

Viikon mittainen tauko tässä blogin kirjoittamisessa kostautuu; nyt tuntuu siltä kuin olisi aiheita ihan liiankin kanssa. Kuvittelin, että viime viikko olisi ollut vähän väljempi, kun osa sivistysvaliokunnan porukoista oli valiokuntamatkalla Lontoossa ja kokouksia ei ma-to ollut.

Kummasti päivät vaan täyttyivät. Kaiken lisäksi SDP:n puoluevaltuustokin piti kokoustaan Helsingissä keskiviikkona ja sinne oli kutsuttu mukaan myös meidät kansanedustajat. Kokous olikin oikein sopivassa ajassa; ei ollut yllätys, mistä siellä puhuttiin. Puoluevaltuuston jäsenet toivat terveisiään joka puolelta maata ja sävel oli harvinaisen yksimielistä. Vanhasen eläke-esitys sai tylyn tuomion.

Keskiviikkona me itäsuomalaiset kansanedustajat tapasimme myös maaherra Pirjo Ala-Kapeen. Hänen tilaisuutensa ovat aina hyvin informatiivisia ja samalla myös hyvin rentoja. Itäsuomalaisten kansanedustajien yhdyshenkilöksi oli edellisellä viikolla (lupaa kysymättä) valittu Pohjois-Karjalan Lauri Kähkönen (sd.).

Yhdyshenkilön tehtävä on järjestää yhteisiä tilaisuuksia sekä eduskuntatalossa että maakunnissa. Late oli tuohtunut valinnasta ja ilmoitti, että ei suostu tehtävää nyt hoitamaan. Tehtävä on perinteisesti "annettu" ensimmäisen kauden edustajien hoidettavaksi ja Pohjois-Savoin Elsi Katainen (kesk.) oli nyt hommansa hoitanut.

Itse kieltäydyin myös ehdottomasti, mutta tietenkin vihjasin vuoron olevan eteläsavolaisen kokoomuslaisen:)) Onneksi kollega Toivakka (kok.) Mikkelistä tarttui täkyyn! Kaikki olivat tyytyväisiä ratkaisuun.

Ei kommentteja: