sunnuntaina, marraskuuta 07, 2010

Istuntovapaa

Mennyt viikko on ollut eduskunnassa istuntovapaata. Se tarkoittaa siis sitä, että kokouksia ei pidetä ja talo hiljenee. Samaan aikaan pidetään Pohjoismaiden Neuvoston kokous, joten osa porukasta on siellä. Muut joko lomailevat tai sitten tekevät töitä maakunnassa.

Tänä vuonna jätin lomailun yhteen päivään eli eiliseen. Vietinkin oikein rentouttavan päivän ulkoillen ja romaaneja lukien. Tänään on jo sitten syytä taas ryhdistäytyä; iltapäivällä olen vieraana Kallislahden Työväenyhdistyksen syyskokouksessa ja sen jälkeen oman kunnallisjärjestön ja valtuustoryhmien kokouksissa.

Istuntovapaan viikon aikana sain tehtyä paljon hommia. Kaupunginhallituksen talousarviokokoukset veivät maanantaina ja tiistaina useita tunteja ja ns. toinen luku tapahtuu huomenna. Etelä-Savon sd.piirin piirihallitus oli maanantai-iltana Rantasalmella ja sielläkin ehdin nyt siis olla mukana. Oma Työväenyhdistykseni kokoontui myös ja sen 120 -vuotisjuhlien valmistelu eteni tällä viikolla hyvin.

Tapasin myös Omaishoitajien porukkaa, joiden kanssa mietittiin kaupungin mahdollisuuksia entistä parempaan järjestelmään omaishoitajien tukemiseksi. Perusopetusjohtajan kanssa palaveerattiin ja pähkäiltiin tuntikehyksen noston kanssa.

Nenäpäivän tapahtuma oli perjantaina Mikkelin Teatterilla ja piipahdus siellä poikikin ainakin yhden hyvän idean ensi talvea ajatellen. Ehdinpä torstaina tavata Setlementti ry:n Sentraalissa työskentelevän porukankin ja lounastaa yhden ystävättäreni kanssa. Mikkelin Wanhojen Tovereitten tapaamisessa sain olla mukana maanantaina.

Tapahtumarikas viikko siis tämäkin ja näin tehokkaasti käytettynä, sain paljon aikaiseksi. Sähköpostit odottavat vielä vastaajaansa ja Vapauden ensi viikon kolumni kirjoittajaansa eli tänä iltana on pysyttävä koneen ääressä. Huomenna päivä alkaa jo kahdeksalta Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksella.

Ei kommentteja: