tiistaina, marraskuuta 23, 2010

MTY 120 v.

Oma puolueosastoni, Mikkelin Työväenyhdistys, täytti tänä vuonna 120 vuotta. Juhlia pidimme sunnuntaina. Tilaisuus työväentalolla oli kaikin puolin onnistunut ja väkeä oli todella hyvin. Sain olla ylpeänä katsomassa, kuinka meidän yhdistyksen aktiivit hoitivat hommansa.

Lyhyessä avauspuheenvuorossani kerroin siitä, kuinka yhdistys sai alkunsa vuonna 1889 ja sitten vuonna 1890 aloitti toimintansa. Kun lueskelin juhlaa varten yhdistyksen ensimmäisistä vuosikymmenistä kertovaa historiankirjoitusta "Kumous ja kompromissi", olin vaikuttunut siitä aatten palosta ja innosta, jota tuon ajan Mikkelissäkin tunnettiin.

Juhlapuhujana oli aatteen pitkäaikainen soturi Lasse Lehtinen, jonka puhe sai kosolti kiitosta yleisöltä ja ihan aiheesta. Eniten mieltäni lämmitti Lassen kohdalla se pyyteettömyys, jolla hän oman sunnuntaipäivänsä halusi uhrata pelkästään työväenliikkeen eteen. Näitä samankaltaisia pyyteettömyystoimia haluaisin nähdä meidän puolueen piirissä enemmänkin, sillä aatteen miehiä ja naisia on edelleen Kehä III ulkopuolella ja he myös arvostavat erilaisia saarnamiehiä.

Ei kommentteja: