sunnuntaina, marraskuuta 07, 2010

Pois vaaliliitoista!

Pari päivää sitten oli lehdessä oikein iso uutinen siitä, että Vihreiden Heli Järvinen lähtee ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. Mielestäni asia on ollut päivänselvää koko ajan, joten en oikein ymmärtänyt sen uutisarvoa.

Järvisen ehdokkuus on tietenkin hyvä asia, Nyt Vihreät voivat Etelä-Savossakin näyttää kyntensä, kun menevät vaaleihin omalla listalla. Enää he eivät voi ratsastaa toisten äänillä eikä sillä, että asettavat vain yhden ehdokkaan, kuten viimeksi tosiasiassa kävi. Nyt punnitaan maakunnan ihmisten arvot ja se, kuinka venkoilua omankin maakunnan asioiden kanssa harjoittaneet Vihreät saavat kannatusta.

Muutoinkin on hyvä, että irvokkaista vaaliliitoista ollaan Etelä-Savossa pääsemässä eroon. Jokainen tietää äänestäessään, että oma ääni menee paitsi omalle ehdokkaalleen niin myös haluamalleen puolueelle. Näinhän meidän vaalipiirissä viime kierroksella ei muutamassa tapauksessa käynyt.

Ei kommentteja: