Harhautusta?

Kauhea ajatus hiipi mieleeni viime yönä. Olemme kansanedustajina nimittäin nyt saaneet koko tämän alkuvuoden jotenkin selitellä ja olla altavastaajina suhteessa mediaan ja äänestäjiin. Etenkin lehdistö on riekkunut aivan toisarvoisilla asioilla viikkotolkulla ja meillä kansan valitsemilla edustajillakin alkaa monella olla jo usko koetuksella koko instituution arvostukseen.

Suurin osa meistä kuitenkin tekee perustyötä aivan ahkerasti, normaalisti ja täyspäisesti. Paljon tilaa annetaan kuitenkin edustajien ns. yksityiselämälle ja mitä kummallisempi kysymyksiä ja lausuntoja on lehdet pullollaan. Osaa näistä asioista tullaankin puimaan vielä muun muassa Julkisen sanan neuvostossa.

Eduskunnan puhemiehenä kokoomuksen Sauli Niinistö on ottanut itselleen jonkinlaisen ylimmän moraalinvartijan roolin. Sille ilmiselvästi meidän talossa on tarvetta. Lähes joka viikko luemme, mitä Sauli on keksinyt meidän kurittomien ja juonittelevien kansanedustajien päänmenoksi. Perinteisesti herravihaa tuntevalle kansalle nämä avaukset menevät kuin häkä päähän.

Saulin linjakkaita kommentteja saamme me muut selitellä ja puolustella olemassa olevia järjestelmiä. Itselläni ei (onneksi) vajaan vuoden kokemuksella ole tarvetta pitäytyä missään vanhoissa käytänteissä, mutta en ehdoin tahdoin ole kaikkea toimivaa systeemiä halukas romuttamaankaan pelkästään Niinistön presidentinvaalikampajan hyväksi. Vaikka kuinka työväen presidentistä onkin kyse.

Voiko olla niin, että nämä jokaviikkoiset puhemiehen ulostulot ovatkin osa Kokoomuksen hallituspolitiikkaa??? Todellisista asioista halutaan mielenkiinto kääntää näihin paljon helpommin käsitettäviin asioihin, kuten edustajien palkkiojärjestelmään, avustajiin jne. Tänä keväänä on tulossa monta isoa ja vakavaa asiaa eduskunnan käsittelyyn (liikennepoliittinen selonteko, ilmasto- ja ympäristöasiat, puolustuspoliittiset asiat, korkeakoulujärjestelmän uudistaminen jne.). Harhautetaanko kansalaisia nyt aivan täysillä??

Myös pääministeri Vanhasen näkemys on usein ollut se, että "keskeneräisistä" asioista ei puhuta. Nämä varsinaiset asiat valmistellaan hiljaisesti ja varmistetaan niiden suotuisa läpimeno myös ihmisten mielissä. Epäluottamus poliittisiin päättäjiin kasvaa toisarvoisten kysymysten nostattamisella ja vakavat kysymykset sivuutetaan mahdollisimman huomaamatta.

Ei käy! Vanha kulttuuri siitä, että asioista puhutaan vasta sitten, kun päätökset on jo tehty, on menneisyyttä. Näiden menneisyyden vankien on aika katsoa peiliin ja kohdata tämän päivän avoin yhteiskunta. Kabinettipolitiikan aika on aika myös Suomessa vihdoin päättyä. Näitä dinosauruksia löytyy joka puolueesta ja joka organisaation tasolta.