keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008

Vaalitilaisuus

Eilen olin pitkästä aikaa vaalitilaisuudessa. Mikkelin sd. kunnallisjärjestö järjesti avoimen yleisötilaisuuden, jossa tarkoituksena oli esitellä puheenjohtajaehdokas Miapetra Kumpula-Natri. Tilaisuudessa toki esiteltiin vähän muutakin, mutta ehkä se oli tarpeen.

Itse olin vaihteeksi yleisön joukossa. Aiemmin olen tottunut olemaan naama yleisöön päin, mutta tällä kertaa katselin esitystä penkiltä muiden joukossa. Järjestäjillä ei ollut tarvetta kysyä maakunnan ainoalta demariedustajalta mitään.

Otin tilaisuuden opin kannalta. Katselin kriittisesti järjestelyjä, esiintymisiä ja tekniikkaa. Monta hyvää havaintoa tulikin tehtyä. Yleisöä oli kolmisenkymmentä ja kysymyksiä ehdokkaalle sateli ihan mukavasti. Kokelas pärjäsi hyvin ja palaute oli myönteistä.

Jatkoimme Mipen kanssa autokyydillä (toiminnanjohtaja Mäkisen) Lahteen, josta nousimme myöhässä olevaan junaan 22.20. Kotiuduin kämpille puolilta öin ja tänä aamuna sain kiiruhtaa ihanassa pakkasauringossa ympäristövaliokunnan vierailulle Rakennusteollisuus ry:n luokse.

Upea keväinen päivä ja olenkin tehnyt siirtymät talosta toiseen ihan huvikseni ulkokautta. Kello 15 alkaa istunto ja siellä on lähetekeskustelussa kaksi meidän ryhmän tekemää aloitetta koskien muutosturvalakia ja pätkätyöläisten asemaa. Toivottavasti keskustelu käy kuumana.

Ei kommentteja: