tiistaina, helmikuuta 09, 2010

Työvoitto

Olemme Mikkelin Setlementti ry:ssä tehneet kovasti töitä sen eteen, että saisimme toiminnan jatkumaan joulukuisesta Rahiksen kielteisestä rahoituspäätöksestä huolimatta. Setlementin toimintamuotona on ollut pääasiassa ikääntyvien, mutta yhä kotona asuvien vanhusten ns. matalan kynnyksen olohuonetoiminta kaupungin keskustassa.

Sentraalin tilat ovat hyvät, ja toiminta monipuolista niin henkistä kuin fyysistäkin hyvinvointia ylläpitäävää etupäässä askartelua, käsitöitä, keskustelua, liikuntaa jne. sisältävää yhdessä tekemistä. Suosio on ollut huikeaa!

Erinäisten ja osin mutkikkaistenkin vaiheiden jälkeen olemme nyt saaneet uudet yhteistyökumppanit mukaan toimintaan. Ely-keskus ja Mikkelin kaupunki ovat nähneet toimintamme tärkeänä ja ovat tehneet myönteiset rahoituspäätökset toiminnan jatkon turvaamiseksi.

Tulemme vuoden aikana työllistämään kymmeniä tukityöllistettäviä, joiden voisi olla muutoin vaikea työllistyä. Toiminta laajenee ja monipuolistuu entisestään. Samoin muuttunee hallituksemme kokoonpano. Pitkäaikaisten jäsenten jäädessä pois, olemme saaneet mukaan uusia ihmisiä.

Olen joutunut selvittämään lukemattomille ihmisille Mikkelin Setlementtiä, joka on siis mihinkään poliittiseen tai uskonnolliseen liikkeeseen sitoutumaton yhdistys. Kattojärjestönä on valtakunnallinen Setlementtiliitto, jolla on kansainväliset juuret ja mielestäni erittäin järkevä humanitaarinen ideologia.

Tämän yhdistyksen puheenjohtajana olen ylpeä paitsi itsestäni:) niin myös meidän tehotytöistä Sentraalissa. Nämä kaksi naista eivät vajonneet epätoivoon masentavien uhkakuvien edessä edes silloin, kun jouluaaton aattona pähkäilimme yhdessä kaikkia mahdollisia karikoita asiakkaittemme hyvinvoinnin edistämiselle.

Muistaakseni silloinkin kirjoitin aiheesta blogissani ja totesin, että periksi ei anneta. Eräälle operaatiossa henkisesti mukana olleelle miehelle olen luvannut tarjota "virkistävän juoman", heti kun siihen tulee ensimmäinen tilaisuus. Sen verran tyytyväinen tilanteeseen on nyt syytä olla:)

Ei kommentteja: