Arkiston uumenissa

Kävin eilen vierailulla Mikkelissä sijaitsevassa Elinkeinoelämän tutkimusarkistossa, Elkassa. Elka on säätiöpohjainen arkisto, joka järjestää ja taltioi erilaisten yrityselämään liittyvien arkistokokonaisuuksien valtavia massoja tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden käyttöön.

Elka on toiminut Mikkelissä jo vuodesta 1981 lähtien ja on saanut/joutunut laajentamaan tilojaan ainakin muutamaan kertaan. Lisää materiaalia arkistoitavaksi tulee jatkuvasti. Mikkelin kaupunki on saanut olla yhteistyökumppanina mukana arkiston kehittämisessä. Uudet kuviot ovat edessä jatkossakin, mikäli valtakunnallinen hanke keskusarkistosta etenee.

Kolmisen vuotta sitten Elka sai järjestettäväkseen myös puolustusvoimien hallinnassa olleen sodanaikaisen materiaalin. Monen vuoden projekti työllistää Mikkelissä kymmeniä ihmisiä ja ainakin eilen piipahdukseni aikana tapaamani työntekijät vaikuttivat työlleen omistautuneilta. Enkä ihmettele, sillä oikeasti vanhojen mielenkiintoisten papereiden järjesteleminen vie väkisinkin mukanaan ja menneiden tapahtumat alkavat elää mielessä ihan uutta elämää.

Potut pottuina

Ainakin vuoden verran ovat ihmiset joka puolella Suomea olleet todella aktiivisia ja epätietoisia jätevesiasetuksen vaatimuksista. Kaikissa niissä tilaisuuksissa, joissa me olemme ympäristovaliokunnan tai sen sd. porukan kanssa vierailleet, ovat kansalaiset moittineet annettuja määräyksiä.

Tämä ei ole pelkästään maalla asuvien ongelma, vaan koskettaa ihan meitä kaupunkilaisiakin, kun Mikkelissäkin kaupungin alueella asuu paljon ihmisiä niin sanotusti haja-asutusalueella, ollen vain muutamien kilometrien päässä torilta. Kesämökkiläiset ovat vielä oma lukunsa.

Itse asia on koko ajan ollut erikoisen sekava ja tunnelmat kiihtyivät sitä mukaa, mitä lähemmäksi aikaraja 2014 oli tulossa. Erinäisiä helpotuksia ja muutoksia on asetukseen tullut pitkin matkaa, eivätkä nekään ole ihan järjellä ymmärrettäviä. Kalliiden järjestelmien kauppiaat ovat ehtineet älyttää liian montaa tunnollista vanhusta myymällä heille laitteita, joita he eivät olisi edes tarvinneetkaan.

Kepun entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen on käynyt aktiivista vaalikamppailuaan asialla ja täytyy todeta, että jotenkin jätevesiteema sopii hänen julkiseen imagoonsa aika hyvin. Keskustelua on toki käyty kepulaisten piirissä laajemminkin ja se on hyvä, sillä heillä on tämän lain valmistelusta vastaava ministerinsalkku hallussaan. Me muut voimme odotella, minkälaiseen paineeseen valmistelija vielä omiensa taholta joutuukaan ja järki tulisi tässäkin voittamaan.

Vähemmälle huomiolle Maaseudun tulevaisuudessakin on jäänyt se, että maatalous itsessään on suurin ympäristöä kuormittava ja vesistöjä pilaava tekijä. Mummonmökkien tai kesäasuntojen tiskivedet eivät järviä yksin rehevöitä, joten suhteellisuus tässäkin asiassa olisi hyvä.

Muutoin olen kovin vainoharhaisessa mielessäni päätynyt johtopäätökseen, että ministeri Lehtomäen piinaviikkojen takana on juuri Jarmo Korhonen. Muistaakseni heidän väliset suhteet ja keskinäinen arvostus eivät olleet puoluesihteerikaudella kovin korkealla ja nyt perunakellarin keisari käyttää kaiken energiansa maksaakseen Lehtomäelle potut pottuina. Tämä arvio siis täysin vailla mitään faktatietoa.

Laiva on lastattu...

Kepulaiset ovat olleet risteilyllä. Uutisvälähdyksiä laivalta on nähty ja sen myönteisintä antia oli puheenjohtajiston karaoke-esitys. Tarkoituksena kait heilläkin oli nostattaa jäsenistön uskoa omaan liikkeeseensä ja vahvistaa sitä ensi kevään kampanjaa varten.

Heidän kannaltaan uutisiin tuli vähän ikävääkin sävyä. Ympäristöministeri Lehtomäki joutui silminnähden raivostuneena kommentoimaan viime viikolla "paljastunutta" perheenjäsentensä sidonnaisuuksia Talvivaara-kaivosyhtiöön.

Muodollisesti hän on varmastikin toiminut oikein ja tehnyt juuri sen, mitä laki edellyttää eli ilmoittanut valtioneuvoston jäsenenä perheessään tapahtuneista omaisuuden muutoksista. Liian usein on vaan viime aikoina juuri kepulaisten (ml. pääministeri Kiviniemen vaalirahoitus) suusta kuulunut sama perustelu, "niinkuin laki edellyttää".

Hieman ihmettelen tätä kokeneiden poliitikkojen ymmärtämättömyyttä yleistä avoimuuden vaatimuksen periaatetta kohtaan ja sitä, että he eivät tunnu muistavan sitä, että meillä jokaisella poliitikolla on suurempi velvollisuus toimia korostetun ja ehkä liioitellunkin varovasti. Sama koskee puolisoitamme.

Muistan itse jo vuosikausia sitten "ohjeistaneen" silloisen aviomieheni ja appiukkoni toimimaan omien business-kuvioittensa kanssa tietyllä, päivänvalon kestävällä, tavalla. Varmasti he olisivat toimineet siten muutoinkin, mutta katsoin asiakseni muistuttaa heitä siitä ja tietenkin omaan tyypilliseen tyyliini, muotoilin asian aika suoraan:)

Merkille pantavaa näissä jutuissa on muuten se, että puolisoiden "tekemisistä" saavat kärsiä juuri naiset. Ennen viime vaaleja nostettiin tikun nokkaan ja aivan aiheetta silloinen ministeri Leena Luhtanen. Riitta Uosukainen sai aikoinaan selitellä miehensä tekemisiä. Pääministeri Kiviniemen puolison yritysasioita on saatu selitellä ja nyt ministeri Lehtomäen puolison sijoitustoimintaa. Miksi näin? Missä ovat ministereitten vaimojen tempaukset?

Tuntematta Lehtomäenkään asiaa mitenkään enempää, syyllistyn moittimaan hänen menettelyään, mutta ainoastaan siitä näkökulmasta, että korkeassa poliittisessa tehtävässä ei voi itse enää määritellä sitä yksityisyyden rajaa, joka selkeästi liittyy oman virkatehtävän hoitoon. Perheen rahaliikenteen ja oman julkisen tehtävän hoito on syytä pitää todella kaukana toisistaan.

Täysi lista

Lauantaina Etelä-Savon sd. piiri piti syyskokoustaan ja tavanomaisten asioiden lisäksi kokouksessa vahvistettiin ensi kevään eduskuntavaaliehdokkaat. Lista on tasapainoinen niin ikäjakauman, sukupuolen kuin alueellisuudenkin näkökulmasta. Kaiken kaikkiaan ehdokkaita on 14, joista siis puolet naisia ja puolet miehiä.

Oma ehdokkuuteni oli toki jo varma, kun kesäkuussa Mikkelin Työväenyhdistyksessä oli tehty päätös siitä, että menemme näihinkin vaaleihin yhdellä ehdokkaalla. Päätöstä tehtäessä, ei muita kiinnostuneita ollut, joten minut asetettiin yhdistyksen ehdokkaaksi. Tämä ehdokkuus nyt siis vahvistettiin piirikokouksessa.

Muutoin Mikkelistä on kolme muuta ehdokasta, Savonlinnasta kolme, Pieksämäeltä kaksi. Loput ovat pienemmistä kunnista tasapuolisesti ympäri maakuntaa. Tällä porukalla demarit saavat takaisin sen aseman, mikä meille todellisuudessa olisi jo viimeksi kuulunut, mutta typerän vaaliliittokuvion takia toinen paikka menetettiin Vihreille. Nyt ei siis vaaliliittoa ole.

Naapurin vaalit

Ruotsin vaalit on nyt siis käyty. Enää on mielenkiintoista nähdä se, minä päivänä paikalliset Vihreät ilmoittautuvat porvareiden tukijalaksi hallitukseen. Samanlainen puudeli-efekti on ollut meillä Suomessa jo kolmen vuoden ajan ja se on kyllä näkynyt. Milloinkaan ei Suomessa ole ollut niin ympäristökielteistä hallitusta kuin nyt.

Vaalien lopputulos osoittaa sen, että mielikuvilla on pelattu Ruotsissakin. Moderatit mainostivat itseään "Ainoana oikeana työväenpuolueena" ja saivat kumppaneidensa avulla niukan vaalivoiton. Mikäli Vihreät eivät jostain syystä suostu hallitukseen, on ruotsalaisilla kokoomuslaisilla edessä temppuilu vähemmistöhallituksensa kanssa.

Demareiden vaalitappiota on hehkutettu pahimmaksi vuosikymmeniin. Laskennallisesti näin varmasti onkin. Eilen kuulin jonkun politiikan tutkijan arvioivan sille syitä ja olen taipuvainen uskomaan arviota siitä, että osasyyllisiä ovat myös koalitiokumppanit Ympäristöpuolue ja Vasemmisto. Jaksan edelleen uskoa, että sosialidemokraattien perusarvot ovat käypää kauppatavaraa tämän päivän Ruotsissakin, tarkemman pohdiskelun paikka ja aika tappiolle on myöhemmin.

Selvää on, että natsiyhteyksiä omaavat Ruotsidemokraatit olivat vaalien yllättäjäjoukko. Vertaamalla heitä Suomen Perussuomalaisiin, ei mielestäni olla oikeudenmukaisia sitä Persujen virallista linjaa kohtaan, joka sanoo, että he eivät suvaitse rasismia missään muodossa.

Oppia voimme ottaa paitsi omassa puolueessamme, niin myös julkisessa keskustelussa: populistiselle puolueelle tulee antaa avointa tilaa ja mahdollisuus kertoa omista vaihtoehdoistaan myös äänestäjille. Äänestäjät ovat viksuja silloin, kun he aidosti tietävät, mistä päättävät ja keitä ovat äänestämässä. Mielikuvat toimivat toisinkin päin.

Kaunainen oppositio räksyttää?

Perjantaina oli eduskunnassa visiitillä Savonlinnan arvovaltainen delegaatio. Tapaamisen aiheena oli Savonlinnan OKL:n tulevaisuus. Meidän kuuden maakunnan kansanedustajan lisäksi paikalle oli kutsuttu opetusministeri Virkkunen. Savonlinnan joukkueessa mukana oli myös Itä-Savo -lehden päätoimittaja Yli-Huttula.

Ennen ministerin saapumista, keskustelimme tilanteesta ns. omalla porukalla Savonlinnan kaupunginvaltuuston pj:n Jouni Backmanin (sd.) johdolla. Tilanteen vakavuus on jokaisen maakunnan ihmisen ymmärryksessä ja lauantain Itä-Savon mukaan nyt myös ministeri Virkkunen sen ymmärtää.

Me maakunnan edustajat olemme jättäneet yhteisen talousarvioaloitteen rahoituksen turvaamiseksi ensi vuoden osalta. Yhteinen tahtomme on siis aivan selvä. Harmittelin perjantain kokouksessa sitä, että meidän puolueen reilu vuosi sitten esille ottama kauhuskenaario yliopistolain seurauksista kaikui aivan kuuroille korville ja nyt käsillä oleva uhkakuva lain negatiivisista vaikutuksista jäi maakunnankin hallituspuolueiden kollegoilta huomaamatta.

Opposition tehtävänä on aina (riippumatta siitä mitä puolueita hallituksessa istuu) tuoda julki niitä huonoja puolia lakien valmistelussa, joita kulloinkin on havaittavissa. Yliopistolaissa me teimme jopa rinnakkaislakialoitteen ja kritisoimme aiheellisesti montaa eri kohtaa hallituksen esityksessä. Lakien valmisteluvaihe on se paikka, kun niihin voidaan vaikuttaa eduskunnassa. Jälkikäteen se on turhaa.

Valmisteluvaiheen kritiikistä olisi pitänyt lain käsittelyvaiheessa maakunnan porvareitten ottaa koppi ja yrittää vaikuttaa ministereittensä valmisteluun. Kaikki meidän esittämä kritiikki ei aina ole pelkkää "opposition räksytystä" tai "katkeraa kaunailua" tai "kateellisten panettelua", niinkuin liian usein kuulee poliittisesti kokemattomien kokoomuskollegoiden sanovan.

Niin kauan kuin meidän maakunnassa ei ole omaa ministeriä, on edunvalvontatyömme moninkertaisesti työläämpää, kuin niissä maakunnissa, joissa on edes yksi ministeri. Ministerin jäsenkirjan värillä tai salkulla ei näytä muuallakaan olevan väliä; hommat etenevät hyvin yli salkku-ja puoluerajojen. Maakuntarajat sen sijaan ovat entistä Berliininmuuria korkeammat.

Seutusotea

Viime maanantaina Mikkelin Mikaelissa olivat koolla Etelä-Savon kuntapäättäjät. Maakuntaliiton järjestämä kunnallistalousseminaari veti salin täyteen porukkaa ja varsinaisena esiintyjänä oli kuntaministeri Tapani Tölli (kesk.).

Hänen sanomansa meille kaikille oli selkeä, ilman rakenteellisia ja toimintatapojen uudistuksia ei kuntatalous tule selviämään ihmisten palvelujen järjestämisestä. Rakenteelliset uudistukset tarkoittavat ennenkaikkea tehtävien uudelleen järjestämistä ja tehokkaampaa toimintaa. Töllin mielestä ei kunnille luonnollisestikaan saa antaa uusia tehtäviä ilman riittävää rahoitusta.

Seminaaria seuraavana päivänä oli Mikkelin seudun seutuforumi koolla Helsingissä. Seutuforumin muodostavat Mikkelin kaupungin ja ympäristökuntien ns. johtavat päättäjät (käytännössä siis hallituksen tai valtuustojen pj:t). Kokouksen aiheena oli sosiaali-ja terveydenhuollon palvelujen järjestäminen yhdessä kuntarajat ylittäen.

Eli juuri sitä samaa, mitä maanantain seminaarissa oli Mikaelissa käsitelty. STM:n virkamies esitteli paitsi uuden terveydenhuoltolain vaikutuksia ihmisten palvelujen hankkimiseen, niin myös kannustimia uusien toimintamallien kehittämiseen. Lopputuloksena oli lähes innostunut porukka, jonka myötävaikutuksella seutusotea tullaan kunnissa eteenpäin viemään. Jokaisen kunnan valtuustothan tämänkin asian sitten aikanaan päättävät.

Mainostoimistoista puoluetoimistoihin

Tänään käydään Ruotsissa vaalit. Galluppien mukaan tilanne voi olla niin tai näin. Illalla olemme sitten viisaampia. Ruotsin tulosta halutaan toki peilata sitten meillekin ja menneiden valossa, tietty yhtäläisyyttä vaalituloksilla usein onkin ollut.

Suomessa meidän kolmen suuren puolueen kannatusluvut ovat varsin tasoissa. Kahden prosentin marginaali suuntaan jos toiseenkin voi kääntyä vielä ennen huhtikuun vaaleja moneen kertaan. Perussuomalaisten slougan-politiikka näyttää purevan joihinkin. Vaalikeskustelujen myötä joutuvat Persutkin ottamaan varsinaisiin asioihin kantaa.

Kokoomus sai viime vaaleissa monta lisäpaikkaa ja useimmat näistä olivat juuri niitä vaalipiirien viimeisiä läpimenijöitä. Niin meillä Etelä-Savossakin. Viimeksi Kokoomus oli vaaliliitossa Persujen ja Kristillisten kanssa, josta ainakin Persut ovat vetäneet johtopäätöksen, että he eivät toista kertaa kokoomuslaista auta läpi. Onkin aika vaikea kuvitella, että sama ihminen olisi halunnut antaa äänensä Timo Hirvoselle (persu) ja Lenita Toivakalle (kok.).

Tämä problematiikka on havaittu myös Kokoomuksen puoluetoimistossa ja he ovat päätyneet panostamaan erityisesti maan eri vaalipiirien viimeisiin kokoomuslaisiin läpimenijöihin. Puoluesihteeri Taru Tujunen on tämän julkisesti myös ääneen sanonut ja se on ollut huomattavissa, kun eri maakuntalehtiä lukee.

Kansalaiset saavat Suomessakin ratkaista asian sitten ihan itse ensi huhtikuussa. Kun puolueet alkavat julkistaa vaaliohjelmiaan, olisi suotavaa, että niistä tehtäisi niin selkeitä ja avoimia, että jokainen äänioikeutettu tietäisi varmasti, mitä hänen äänellään oikein tullaan tekemään. Viime kierroksella moni Kokoomusta äänestänyt on joutunut jälkikäteen myöntämään sen, että tuli harhautetuksi uskomalla mainostoimiston mielikuviin. Enempi siis paluuta mainostoimistoista puoluetoimistoihin, pliis.

Hoksnokka kateissa

Perjantain iltapäivälehdessä (en muista kummassa) oli erikoinen kuva-juttu-yhdistelmä. Lehdessä uutisoitiin isosti entisen pääministerin mahdollista joutumista valtakunnanoikeuteen. Kuva Vanhasesta oli todellakin otettu torstaina eli samana päivänä, kun hän sai tiedon oikeuskanslerin ratkaisusta.

Huomiota herättävän iloinen ja onnellinen Vanhanen kommentoi mahdollista oikeusprosessia sanoen, että on sitä pahemmissakin paikoissa oltu. Näin poliitikkona on vaikea kuvitella mitään pahempaa kuin joutua syytetyksi valtakunnanoikeuteen, joten nyt kyllä todella joudun ihmettelemään entisen pääministerin ajatuksenjuoksua. Jos en olisi poliitikko, saattaisin jopa ääneen aprikoida hänen henkistä tilaansa.

Itse asian kannalta on tärkeää, että kuviot perataan nyt viimeistä senttiä myöten. Minusta on vaikeaa käsittää sitä, että ollessaan monessa mukana, ei oltaisi "hoksattu" jäävätä itseään silloin, kun se koskee edes välillisesti itseään. Tämän päivän Hesarin mukaan edellisen hallituksen monet muut ministerit olivat hoksaavaisempia kuin pääministeri Vanhanen.

Oikeuskansleri Jonkka nosti keskusteluun myös sen, mitä itsekin muistaakseni heinäkuussa tällä palstalla pähkäilin, nimittäin kunnallisten päätöksentekijöiden tosiasiallisen jääviyden esimerkiksi kaavoitusasioissa. Sitä "maan tapaa" toimia ei ehkä ole ihan joka paikassa osattu edes vuosikymmeniin enää ihmetellä, onhan pienissä toimintaympäristöissä ihan "luonnollista", että samat ihmiset ovat kunnissa päättäjinä ja toisella puolella edunsaajina. Olisiko tutkivalla journalismilla nyt paikkansa??

Todellinen hätä

Budjetin käsittely talossa jatkuu. Tiistai-iltana salissa oli vuorossa opetusministeriön hallinnonala ja ministeri oli vastaamassa kysymyksiin. Kysyin opetusministeriltä, kuinka hallitus aikoo turvata ensi vuoden talousarviossa Itä-Suomen Yliopiston Savonlinnan kampuksen OKL:n säilymisen.

Ministeri vastasi, että hänellä ei ole sellaista tietoa, että näin olisi tapahtumassa ja pitäisi sitä hyvin outona. Outoa se on minustakin ja myös se, että ministeri "teeskentelee" olevansa tietämätön yliopiston suunnitelmista. Häntä on asiasta informoitu ainakin Savonlinnan kaupungin taholta ja toivon, että myös Kokoomuksen eteläsavolaiset kollegat ovat häntä valistaneet.

Olen tehnyt ensi vuoden toiminnan turvaamiseksi talousarvioaloitteen kahdesta miljoonasta eurosta ja siihen ovat hallituspuolueiden kansanedustajat tervetulleita mukaan. Asiastahan sitten äänestetään joulukuun budjettikäsittelyssä, jolloin todellinen tahtotila punnitaan.

Meidän puolueemme puheenjohtaja Urpilainen on luvannut ottaa meidän laatimaan hallitusohjelmaan kirjauksen, jossa yliopistojen filiaalien toiminta ja resurssit turvataan. Tällaista lupausta ei muilta puolueilta vielä ole kuultu.

Maakunnan kansanedustajat ja Savonlinnan kaupungin edustajat tapaavat ministeri Virkkusen huomenna täällä eduskunnassa. Viimeistään silloin täytyy ministerinkin tiedostaa se, että uhkakuva on todellinen.

Sosiaalista tai sitten ei

Ensi vuoden budjettikeskustelu alkoi eduskunnassa eilen. Jälleen kerran tuntuu siltä, kuin puolet porukasta eläisi ihan eri maailmassa. Ehkäpä näin onkin.

Hallituksen soturit jatkavat jargoniaansa sinivihreän ja historiallisen hallituksen sosiaalisesta otteesta. Ainoa sosiaalinen näkökulma heidän puheidensa perusteella ensi vuoden budjettiin, on maaliskuussa 2011 voimaantuleva takuueläke, jolla heidän mukaansa autetaan kaikista vaikeimmassa asemassa olevia eläkeläisiä.

Päätös takuueläkkeestä on tehty jo edellisenä vuonna, joten varsinaisesti se ei tähän budjettikeskusteluun ainakaan saavutusmielessä kuulu. Hallituspuolueen ihmiset jättävät kertomatta sen, että noin miljoonasta eläkkeensaajasta tämä tulee edes osittain koskemaan ainoastaan sataatuhatta. Kertomatta jäi myös se, että jokainen takuueläkkeen korotettu euro vähentää asumistukea.

Tosiasiassa takuueläkkeestä eli kansaneläkkeen nostosta hyötyvät eniten ne puolisot, jotka ovat olleet palkkatyön ulkopuolella esim. maatalojen emännät tai varakkaiden miesten kotirouvat. Nämä eivät ole omilla työtuloillaan kerryttäneet työeläkettään, joten saavat nyt porvarihallitukselta mittavan korotuksen nykyiseen eläkkeeseensä. Omaisuus ei takuueläkettä pienennä. Onpa sosiaalista!

Avoimin kortein

Männä viikolla Aamulehden pitkäaikainen päätoimittaja Apunen, joka siirtyi nyt muistaakseni EVAan johtajaksi, heitti ilmoille ajatuksen, että toimittajienkin tulisi avoimesti kertoa, minkä puolueen jäsenkirjaa taskussaan kuljettaa.

Kannatettava ajatus, jota voisi laajentaa myös kokonaisiin lehtiin. Helsingin Sanomien nykyisen päätoimittajan keskustapuolueen symppaaminen ei ole jäänyt keneltäkään huomaamatta, vaikka lehti muodollisesti onkin olevinaan sitoutumaton. Kepulaisen pääministeri Kiviniemen hehkuttaminen ei vaan ota loppuakseen, vaikka aihetta kehuihin ei toistaiseksi ole nimeksikään ollut.

Samalla tavalla meidän maakuntalehtemme Länsi-Savon nimen perässä lukee sitoutumaton, vaikka se kuuluisa Sokea Reettakin tietää, että näin ei ole. Päätoimittaja Honkamaa on kyllä ansiokkaasti ottanut julkisesti kantaa (viimeksi eilen) Kokoomuksen puolesta ja siinä ei tietenkään ole mitään pahaa, mutta vähemmän valveutuneiden lukijoiden kirkastamiseksi olisi syytä kertoa myös se, minkä puolueen äänenkannattaja lehti oikeasti on.

Samalla tavalla sosialidemokraattien asioista kerrotaan myönteisesti meidän Demarissamme, kepulaisten asioista Suomenmaassa ja kokoomuksen Nykypäivässä. Silloin lukija tietää lukevansa tietyllä arvolatauksella kirjoitettua lehteä ja osaa ehkä mediakriittisesti suhtautua joihinkin asioihin. Tätä ei voi tehdä ellei avoimesti kerrota lehden suhdetta tai henkistä sidettä puolueeseen.

Meillä maakunnassa ilmestyy kerran viikossa Vapaus-lehti, joka muutama vuosi sitten täytti sata vuotta. Vapaus on puhtaasti sosialidemokraattinen hengentuote ja on tärkeä osa etenkin jäsenistön tiedonsaantia. Oma lehtemme voisi vielä parantaa juoksuaan toisella satavuotispätkällään siten, että olisi nykyistä rohkeammin ja voimakkaammin aatteellinen ja kantaaottava pamfletti. Me jo uskossa olevat lukijat kyllä kestäisimme sen.

Punkaharjulla

Olin eilen Punkaharjulla paikallisten sosialidemokraattien kanssa teltalla tapaamassa ihmisiä. Punkaharju on pienestä koostaan huolimatta yllättävän virkeä paikka ja siellä on aktiivisia ihmisiä. Demaritkin ovat aina mielellään järjestämässä kuntalaisille tilaisuuksia.

Teltalla kävi kolmen tunnin aikana paljon porukkaa. Osaa porukasta kävin jututtamassa viereisen ravintolan terassilla, jossa puhuttiin työttömyydestä ja etenkin nuorten vaikeasta töihinpääsystä. Työvoimahallinon resurssien vähentäminen oli näidenkin ihmisten tiedossa. Omakohtaiset kokemukset kertoivat siitä, kuinka onnetonta avun saaminen työvoimatoimistosta voi nykyisin olla. Erilaiset työnhakukurssit tyrmättiin täysin.

Kerroin heille auliisti tuottavuusohjelmasta ja työllisyysrahojen vähentämisestä sekä nykyhallituksen piittaamattomuudesta työttömiä ihmisiä kohtaan. Myös tällä porukalla oli kokemuksia demarijohtoisesta politiikasta ja sen paljon pilkatusta tempputyöllistämisestä. He eivät pitäneet sitä ollenkaan huonona, päinvastoin.

Piipahdin myös samassa ostarissa sijaitsevassa sosiaalisessa yrityksessä. Porukat siellä kertoivat tosi huolestuneena siitä suuntauksesta, joka nyt kolmannen sektorin toimijoita tuntuu uhkaavan. Tämäkin yritys on olemassa ainoastaan sitä varten, että vajaakuntoisia ja vaikeasti työllistettäviä ihmisiä saataisiin pidettyä jotenkin kiinni yhteiskunnassa. Julkisen hallinnon ymmärrys ja tuki kuulosti tätä yritystä kohtaan kuulosti tosi kummallisen nuivalta.

Harjannostajaiset

Eilisessä Länkkärissä oli mukava juttu Toriparkin harjannostajaisista. Toriparkkia on kaupungissa tehty nyt vähän toista vuotta ja valmistumisaikataulu on edelleen realistinen eli tämän vuoden jouluna. Itse torille päästään viimeistään ensi kesänä.

Harjannostaisissa tarjoiltiin hernerokkaa 5000 ensimmäiselle ja se oli yhden rakennuttajan eli Osuuskaupan mukaan hyväntahdonosoitus kaupunkilaisille, kun ovat joutuneet työmaasta kärsimäänkin.

Ennen kuin rakennuspäätös kaupungissa tehtiin, asiasta oli käyty usean vuoden julkinenkin keskustelu. Mielipiteitä hankkeesta oli niin puolesta kuin vastaankin. Yritettiinpä kunnallisvaalitkin v.2008 teemoittaa hankkeen ympärille. Meitä toriparkin puolustajia on ollut alusta asti eri poliittisissa ryhmissä useita ja nyt olikin mukava huomata, että lehdessäkin haastatellut kadunmiehet alkavat ymmärtää, mistä ja kuinka valtavasta hankkeesta onkaan ollut kysymys.

Eipä olisi näillekään rakennusalan ammattilaisille ollut kotikaupungissaan töitä ellei tähän koko kaupungin kannalta ainutlaatuiseen keskustan kehittämishankkeeseen olisi älytty tarttua. Työmaa jatkuu viereisessä korttelissa, jossa Osuuskauppa rakentaa uutta isoa tavarataloaan. Sitä investointia tuskin olisi tehty ilman toriparkin syntymistä. Kaupungin veroeurojen sijoittaminen Toriparkki osakeyhtiöön on ollut paitsi maltillista niin myös kannattavaa.

Tehokasta ja vaikuttavaa

Sain olla eilen kuulemassa, kun Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Likanen antoi talousvaliokunnan avoimessa kuulemisessa katsausta maailmantalouden tilanteesta. Pääviesti oli, että talous elpyy hitaasti.

Suomen julkista taloutta sivuttaessa, hän vetosi siihen vanhaan viisauteen, että tehtäisiin oikeita asioita ja niitä sitten tehokkaasti. Vaikuttavuus ja tehokkuus ovat suoria käännöksiä englanninkielisistä sanoista, joita siis voidaan soveltaa kaikkeen julkiseen talouteen.

Kuntatalouteen em. sanat sopivat mitä parhaiten ja juuri nyt. Omassa kaupungissani Mikkelissä on mahdollisuus nyt tehdä oikeita asioita ja tehokkaasti. Tästä esimerkkinä järjestelyt, joita teknisellä puolella on tehty yhdessä YIT:n kanssa ja joita voidaan tehdä jatkossa laajemminkin.

Palaute teknisen puolen henkilökunnan siirtymisestä YIT:n leipiin on ollut pelkästään myönteistä niin henkilökunnan, yrityksen johdon kuin kaupunginkin (tilaajana) suunnasta. Tehokkuus ja vaikuttavuus on kasvanut.

Meidän valtuustoryhmä käsittelee seuraavaa siirtoa maanantai-iltana. Toivottavasti mikkeliläisen pääjohtajan viisaus tulevaisuudesta olisi vaikka telepaattisesti laajentunut myös paikallisiin demareihin.

Fantastista energiapolitiikkaa

Eduskunnan syksy on käynnistynyt vauhdilla. Osa valiokunnista on aloittanut kokoustamisen ja ainakin ympäristövaliokunnan syksystä on tulossa tosi työntäyteinen. Saamme isoja asioita valmisteltavaksi ja nyt ihan ensimmäisenä alkaa vesilain uudistamisen käsittely.

Muutoin syksystä on tulossa ensi kevään vaalien takia varmasti erityisen keskusteleva ja värikäskin. Siitä saimme maistiaisia jo eilen, kun puheenjohtajamme johdolla oppositio peräsi valtiovarainministeriltä vastauksia epäoikeudenmukaiseen energiaverotukseen.

Vastauksia toki saatiin ja parasta oli, kun Katainen innoissaan kehui haluavansa ottaa kansalaisia kurittavasta energiaverouudistuksesta kaiken glorian itselleen, mutta joutuu myöntämään, että koko hallitus on tämänkin epäreilun uudistuksen takana. Vihreiden roolista tässä kivihiilikuviossa en viitsi edes mainita.

Tämä itsetyytyväisyys ja ylpeys tullaan muistamaan myös puheissa, mutta ikävintä on, että kansalaiset tulevat sen jokainen huomaamaan oman elämänsä kallistumisena. On päivänselvää, että energiaveronkorotus ei näy ainoastaan sähkölaskussa eli asumisessa, vaan se tulee näkymään kaikkien tuotteiden ja palveluiden hinnoissa. Ostovoima alenee edelleen. Fantastista!

101 Dalmatialaista

Vierailimme maanantaina alueen kansanedustajien kanssa Pieksämäellä. Ensimmäinen tutustumiskohteemme oli Naarajärven avovankila. Itselleni paikka oli uusi ja viehättävine ympäristöineen miellyttävä tuttavuus.

Eniten kuitenkin miellytti vankilanjohtajan ja muun henkilökunnan välittämä viesti siitä, kuinka vankeja kohdellaan ja kuinka heidän yhteiskuntakelpoisuuttaan aktiivisesti edesautetaan sinä aikana, kun he vapausrangaistustaan suorittavat.

Tarina dalmatialaisispennuista tuli tietenkin mieleeni, kun kuulin, että vankien lukumäärä on juuri 101. Suurin osa 101 vangista on suorittamassa lyhyttä muutaman kuukauden mittaista jaksoa avovankilassa ja lähes kaikilla heistä on jonkinlainen päihdetausta, mikä vaatii vankeusaikana tiukkaa kuntouttamista.

Koiranpentu- mielleyhtymä jatkui, kun näin nuoria poikia harjoittelemassa arkisia asioita vankilan työpajassa. Näillä pojilla on vielä mahdollisuus päästä kiinni oikeaan ja kunnolliseen elämään. Siitä tuli hyvä mieli:)

Koppavan näppärää

Kokoomus alkaa vihdoin sykertyä omaan näppäryyteensä. Kyllä sitä koppavaa porskuttamista onkin kansakunta saanut sivusta seurata sydän syrjällään jo ihan riittävän pitkään. Pari viikkoa sitten puheenjohtaja Katainen meni päästämään suustaan sammakon, joka oli mainostoimistossa lähes loppuun asti harkittu. Pari pilkkua sinne tänne itse asiassa, ei tavoitetta haitannut.

Tavoitteena Venäjä-kommenteilla oli kääntää ihmisten ja median huomio pois onnettomasta budjetista. Budjetista, joka ei vastaa puheita ja hallituksesta, joka halvaantuneena odottaa seuraavaa kauttaan. Venäjän-kortin heiluttelu sataa aina kannatusmittauksissa Kokoomuksen laariin, oli siinä kortissa sitten kuvana herttaa tai jokeria.

Taitava yritys sinänsä, mutta meille politiikan ammattilaisille ja historiasta jotain tietäville, lähinnä lapsellista bluffailua. Päivänselvää on se, että kansainvälisiä suhteita ei hoideta median kautta eikä niitä mitata tekstiviestien määrällä tai laadulla. Suomen on oltava vakavasti otettava naapuri, jolla on sivistyneet käytöstavat ja ymmärrys toista valtiota kohtaan.

Kuvaavaa Kataisen ajatuksenjuoksulle on, että vika tässäkin episodissa on nyt ihan jossakin muualla, kuin hänessä. Tätä samaa metodia on käytetty nyt kolmen vuoden ajan niin eduskunnassa kuin yksittäisten kansanedustajien lehtikirjoituksissakin. Kaikki huono on edellisten hallitusten vikaa ja opposition huolenaiheet ovat vastuutonta räksyttämistä. Tämäkin toimintamalli on sujuvasti ujutettu kaikkeen kokoomuslaisten toimintaan ja se on säälittävää.

Mielenkiinnolla odotan, kuinka väitteet Ylen toimittajan savustamisesta tullaan toteen näyttämään puolin tai toisin. Kokoomus on vuosien ajan pyrkinyt purkamaan traumaansa Yleisradion miehittämättömyydestä ja nyt Jungnerin potkujen jälkeen alkavat olla lähellä tavoitettaan hallita myös riippumatonta tiedotusvälinettä.

Yhteisellä asialla

Heinävedellä vietetty päivä, muistellen Lapuan liikkeen lahtaamaa Onni Happosta, oli ajatuksia herättävä. Monellakin tavalla. Olisi ollut suotavaa, että juhlapuhujana toimineen Paavo Lipposen järkeviä ajatuksia olisi ollut kuulemassa laajempikin joukko sosialidemokraatteja ympäri Etelä-Savoa.

Erityisesti itselleni kolahti hänen sanomansa siitä, kuinka tärkeää on kunnallinen päätöksenteko. Hänen mukaansa kuntapolitiikassa ei tarvita vastakkainasetteluja, oppositiota tai ylenpalttista riitelyä. Samaa olen puhunut itsekin omassa valtuustoryhmässäni, mutta harmikseni en ole näkemyksilleni saanut liikaa kannatusta.

Kunnallisella tasolla päätökset tehdään niistä asioista, jotka ovat todella lähellä kuntalaisia ja asioiden paras mahdollinen eteneminen, on yhteistyössä ja yli puoluerajojen tehdyillä päätöksillä. Olemalla aina vastahankaan ja jarrumiehenä ei mikään voi edetä, enkä ymmärrä tämänkaltaista politiikantekoa etenkään, kun oma ryhmäni on tälläkin hetkellä kaupungin suurin ryhmä.

Mikkelin kaupungilla on monessakin mielessä nyt hyvä draivi päällä ja voisimme tehdä vaikka mitä. Hyvä meininki ei ole tullut vahingossa eikä itsestään, vaan siihen on voitu edellisten valtuustokausien järkevillä päätöksillä myös itse vaikuttaa. Samankaltaista vaikuttamista tarvitaan yhä, sillä moni asia on vielä kesken ja vaatii demareitten panostusta kehittyäkseen oikeaan suuntaan. Poterosta huutamalla tai komerossa vinkuen eivät asiat etene. Tätä on jälleen yritettävä sunnuntain valtuustoryhmässä viedä valtuustotovereiden ymmärrykseen.

Sukupolvelta toiselle

On mukava olla konkreettisesti osa poliittista historiaa. Menen tänään juhlistamaan Heinävedelle, 80 vuotta sitten, Lapuan liikkeen toimesta tapetun sosialidemokraatin Onni Happosen muistoa.

Oikeistoradikalismin jyllätessä pahimmillaan vuonna 1930, sai pieni Heinäveden kuntakin siitä osansa. Tuolloin sosialidemokraattinen kunnallislautakunnan esimies Happonen vietiin kunnanvaltuuston kokouksen päätteeksi väkivalloin autoon, kyyditettiin toisaalle ja tapettiin metsässä. Ruumis löytyi kahden vuoden päästä. Todellisia tehtävän toimeksiantajia ei koskaan saatu kiinni.

Oma isäni oli 1970 -luvulla silloisen Mikkelin läänin Sdp-piirin piirisihteerinä. Hänen aloitteestaan perustettiin vuonna 1978 Onni Happoselle muistorahasto. Tämän rahaston turvin on nyt tehty mm. tänään paljastettava reliefi kunnantalon seinään. Tästäkin syystä olen ylpeänä ja mielelläni menossa kutsuvieraana muistojuhlallisuuksiin.

Eipä arvannut isänikään silloin v. 1978, että silloinen 9-vuotias Likka olisi joskus sosialidemokraattisena kansanedustajana todistamassa hänenkin kättensä jälkiä Heinäveden kunnantalon kupeessa. Uskon, että monet isäni aikaiset toimijat, joita tänäänkin Heinävedellä tulen tapaamaan, miettivät samoin.

Isäntänä meillä toimii nykyinen Heinäveden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Aarno Happonen, Onni Happosen pojanpoika. Tämäkin lyhyt kuvaus osoittaa sen, kuinka meidän liikkeessämme aatteet ja arvot periytyvät emmekä tarvitse mainostoimistoja keksimään sitä, mitä mieltä meidän kulloinkin tulee olla. Meillä suurimmalla osalla se on osa henkistä perintöä.