sunnuntaina, syyskuuta 19, 2010

Hoksnokka kateissa

Perjantain iltapäivälehdessä (en muista kummassa) oli erikoinen kuva-juttu-yhdistelmä. Lehdessä uutisoitiin isosti entisen pääministerin mahdollista joutumista valtakunnanoikeuteen. Kuva Vanhasesta oli todellakin otettu torstaina eli samana päivänä, kun hän sai tiedon oikeuskanslerin ratkaisusta.

Huomiota herättävän iloinen ja onnellinen Vanhanen kommentoi mahdollista oikeusprosessia sanoen, että on sitä pahemmissakin paikoissa oltu. Näin poliitikkona on vaikea kuvitella mitään pahempaa kuin joutua syytetyksi valtakunnanoikeuteen, joten nyt kyllä todella joudun ihmettelemään entisen pääministerin ajatuksenjuoksua. Jos en olisi poliitikko, saattaisin jopa ääneen aprikoida hänen henkistä tilaansa.

Itse asian kannalta on tärkeää, että kuviot perataan nyt viimeistä senttiä myöten. Minusta on vaikeaa käsittää sitä, että ollessaan monessa mukana, ei oltaisi "hoksattu" jäävätä itseään silloin, kun se koskee edes välillisesti itseään. Tämän päivän Hesarin mukaan edellisen hallituksen monet muut ministerit olivat hoksaavaisempia kuin pääministeri Vanhanen.

Oikeuskansleri Jonkka nosti keskusteluun myös sen, mitä itsekin muistaakseni heinäkuussa tällä palstalla pähkäilin, nimittäin kunnallisten päätöksentekijöiden tosiasiallisen jääviyden esimerkiksi kaavoitusasioissa. Sitä "maan tapaa" toimia ei ehkä ole ihan joka paikassa osattu edes vuosikymmeniin enää ihmetellä, onhan pienissä toimintaympäristöissä ihan "luonnollista", että samat ihmiset ovat kunnissa päättäjinä ja toisella puolella edunsaajina. Olisiko tutkivalla journalismilla nyt paikkansa??

Ei kommentteja: