tiistaina, syyskuuta 28, 2010

Arkiston uumenissa

Kävin eilen vierailulla Mikkelissä sijaitsevassa Elinkeinoelämän tutkimusarkistossa, Elkassa. Elka on säätiöpohjainen arkisto, joka järjestää ja taltioi erilaisten yrityselämään liittyvien arkistokokonaisuuksien valtavia massoja tutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden käyttöön.

Elka on toiminut Mikkelissä jo vuodesta 1981 lähtien ja on saanut/joutunut laajentamaan tilojaan ainakin muutamaan kertaan. Lisää materiaalia arkistoitavaksi tulee jatkuvasti. Mikkelin kaupunki on saanut olla yhteistyökumppanina mukana arkiston kehittämisessä. Uudet kuviot ovat edessä jatkossakin, mikäli valtakunnallinen hanke keskusarkistosta etenee.

Kolmisen vuotta sitten Elka sai järjestettäväkseen myös puolustusvoimien hallinnassa olleen sodanaikaisen materiaalin. Monen vuoden projekti työllistää Mikkelissä kymmeniä ihmisiä ja ainakin eilen piipahdukseni aikana tapaamani työntekijät vaikuttivat työlleen omistautuneilta. Enkä ihmettele, sillä oikeasti vanhojen mielenkiintoisten papereiden järjesteleminen vie väkisinkin mukanaan ja menneiden tapahtumat alkavat elää mielessä ihan uutta elämää.

Ei kommentteja: