keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009

Liikettä

Viime sunnuntaina kurvailin maakuntamme reunalta toiselle. Kilometrejä tuli lähes 400, kun ajoin Mikkelistä Punkaharjulle ja sieltä Hirvensalmelle. Molemmissa pidettiin syyskokoukset ja kävin kertomassa eduskunnan kuulumisia.

Samat asiat tuntuvat huolestuttavan sosialidemokraatteja myös näissä pienissä kunnissa kuin meillä isommissakin. Kuntatalouden tiukentuminen on tosiasia ja ongelmia tuottaa palvelujen järjestäminen ihmisille.

Kävimme hyvää keskustelua siitä, kuinka yhteistyötä naapurikuntien kanssa tulee tehdä ja mahdollisesti lisätä. Mikkelin Seudulla valmistellaan perusterveydenhuollon järjestämistä laajemmalla väestöpohjalla, ihan niinkuin valtioneuvosto on vaatinut. Selvittely on saanut nimen Mainio ja sitä käydään parhaillaan läpi eri forumeilla.

Mikkelin naapurikunnista osa tuntuu suhtautuvan asiaan myönteisesti, osalla on vielä ennakkoluuloja kehitteillä olevaa mallia kohtaan. Selvitystyö valmistunee parin viikon päästä ja vasta sitten voidaan asiaan ottaa varsinaisesti kantaa. Harmikseni Mikkelin sd. kunnallisjärjestö oli kiirehtinyt jo tekemään päätöksen, että Mainio -valmistelu tulee pysäyttää ennen sen valmistumistakaan.

Onneksi tässäkään asiassa ei meidän kunnallisjärjestö ole se, joka päätöksen tekee. Ainaisen vastustamisen sijaan olisikin syytä kivuta 2000-luvulle ja yrittää muokata valmistelussa olevia asioita sellaisiksi, joita voitaisiin yhdessä toisten kanssa viedä eteenpäin. Pysähtymiseen ei ole varaa mikkeliläisillä sosialidemokraateilla sen paremmin kuin kunnillakaan.

Ei kommentteja: