tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

Jälleen kerran

Jälleen kerran joudun toteamaan, että en vastaa nimettöminä lähetetttyihin palautteisiin blogilaatikossani. Kaikkiin nimellisiin ja asiallisiin vastaan aina ja jopa mielelläni. Minulle voi myös laittaa sähköpostia osoitteeseen pauliina.viitamies@eduskunta.fi.

Meille kaikille edustajille tulee paljon postia ja itselleni sitä tulee paljon myös blogini kautta. On hyvä asia, että myös se forumi on löytänyt lukijansa. Ikävä kyllä kaikki palaute ei aina ole tyyliltään julkaisukelpoista ja siksi en halua niillä toisten lukijoiden mieliä pahoittaa.

Olen ottanut tavaksi vastata aina kaikkiin lähetettyihin (kriittisiinkin) viesteihin edes lyhyesti ja siitä olenkin saanut paljon myönteistä palautetta. Kieltämättä joskus tuntuu siltä, että sähköinen liikenne vie ison osan ajasta, mutta toisaalta, se on nykyaikaa ja kätevää.

Kannustan ihmisiä edelleenkin kommentoimaan ja kirjoittamaan, moni asia saa selityksen silloin, kun siitä vähän enemmän kuulee. Omalla nimellä kirjoittamisessa on mielestäni tietty reilu meininki, silloin kysyjä ja vastaaja ovat ikäänkuin samalla viivalla. Puskista ampumista ei tarvitse kenenkään sietää.

Ei kommentteja: