tiistaina, maaliskuuta 02, 2010

Oi aikoja, oi tapoja

Eilisen päivän Länkkärissä oli kokoomuskollega Toivakka kahden sivun mittaisella jutulla ottamassa kantaa ns. Mainio-hankkeeseen. Mainiossahan on kyse sosiaali-ja terveydenhuollon palveluiden uudelleen järjestämisestä siten, että ne tehtäisiin yhdessä usean kunnan kanssa.

Asiaa on valmisteltu virkamiesten johdolla useita vuosia, mallit ja niiden nimet ovat toki vaihdelleet. Nyt tilanne on se, että kaikki kunnat ottavat kantaa valmisteilla olevaan malliin ja näiden lausuntojen pohjalta valmistelua sitten jatketaan. Lopullisesti päätös tehdään kuntien valtuustoissa alkukesästä.

Mikkelin kaupunki linjasi omaa lausuntoaan viikko sitten, kun kaupunginhallitus hyväksyi esitetyn mallin äänestyksen 6-5 jälkeen. Liikelaitosmallin hyväksyivät Kokoomus ja Keskusta. Muut suhtautuivat siihen kriittisesti eivätkä olisi sitä valmiit lausunnossakaan tukemaan.

Erikoista on nyt se, että viikko tuon päätöksen jälkeen, kaupunginhallituksen jäsen Toivakka (kok.) onkin lehden mukaan asiasta ihan eri mieltä. Nyt hän suhtautuu kriittisesti liikelaitokseen ja samalla moittii demareita asian "vastustamisesta". Aivan älytöntä puhetta ihmiseltä, joka on itse ollut tekemässä päätöstä.

Jos olisin kaupunginhallituksen puheenjohtaja tai kaupunginhallituksen kokoomusryhmän vetäjä, hermostuisin tällaisesta venkoilusta ihan kunnolla. Päätökset tehdään ja niihin sitoudutaan. Myös hävinneet eli demarit ovat joutuneet tämän päätöksen hyväksymään, onhan se demokratian pelisääntöjen mukaisesti tehty. Ei yhdellä hallituksen jäsenellä voi olla oikeutta viikon päästä irtaantua tehdystä päätöksestä.

Monta kertaa olen saanut kertoa tälläkin palstalla siitä, kuinka omasta mielestäni kunnallispolitiikassa ei tule rakentaa keinotekoisesti hallitus-oppositiopolitiikkaa. Kunnassa asiat ja tavoitteet ovat usein yhteisiä ja niihin sitoutuminen menee yli puoluerajojen ja yli kunnallisvaalikausien. Nyt tämä kummallinen sinivihreä hallitushilluminen vastaan oppositio on rantautumassa kaupunkiimme ja sitä ei pidä hyväksyä.

Aikaisemmin en uskonut niitä puheita, joita vanhemmat kollegat kertoivat eduskuntavaalien läheisyyden aiheuttamasta "hulluudesta" joidenkin edustajien kohdalla. Nyt tästä vauhtisokeudesta ja koheltamisesta on saatu kokemuksia ihan viime viikkojen aikana useita. Toivoa vaan sopii, että se olisi saavuttanut lakipisteensä nyt.

Itse en edelleenkään aio provosoitua, vaan teen innolla omaa pitkäjänteistä työtäni mikkeliläisten ja eteläsavolaisten hyväksi. Jätän toisten mielipidekirjoituksiin vastailemisen ja niistä nälvimisen niille, jotka eivät omia avauksia tai ajatuksia saa aikaiseksi.

Ei kommentteja: