Sunnuntaina sain merkillisen puhelun. Edesmenneen isäni vanha tuttava soitti minulle ja kiitti avusta. Reilu vuosi sitten hän soitti edellisen kerran ja oli silloin todella huonossa kunnossa. Hän oli ahdistunut, masentunut, peloissaan ja epätoivoinen. Hän kertoi tuolloin haluavansa katkolle viinan ja lääkkeiden väärinkäytön vuoksi, mutta hänen kertomansa mukaan, mihinkään ei häntä huolita.
Lupasin tuolloin tehdä voitavani ja soitinkin katkaisuhoitoa antavaan paikkaan ja kerroin tämän miehen epätoivoisen tilanteen. Nyt reilu vuosi tämän jälkeen, mies siis soitti ja kiitti siitä, kuinka olin häntä auttanut. Tilanteessa, jossa seinät kaatuu päälle ja kaikki ovet tuntuvat olevan lukittuja, on tärkeää, että voi soittaa jollekin, jonka tietää ainakin yrittävän auttaa.
En väitä, että tämän miehen hoitoonpääsy olisi minun ansiotani ja toisaalta tietysti toivon, että hoitopaikka järjestyy jokaiselle sitä tarvitsevalle, myös niille, jotka eivät osaa/rohkene soittaa kansanedustajalle. Hyvältä tuntuu se, että tämä puolituttu mies koki saavansa juuri minulta sen tarvitsemansa tuen ja avun, jota ei mistään muualta siinä tilanteessa saanut. Myös näitä tapauksia varten meitä kansan palvelijoita tarvitaan.
Merkilliseksi puhelun teki se, että avun saanut ihminen antoi suoraa kiitosta asianomaiselle. Sovimme juovamme kahvit torilla, jahka ilmat lämpenee:) Itselleni puhelusta jäi tosi hyvä mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti