perjantaina, maaliskuuta 05, 2010

Vihreät menninkäiset

Suosikki-inhokkini vihreät ovat taas loistaneet lausunnoissaan. Peruslähtökohtahan heillä on se, että he kritisoivat jatkuvasti hallituksen toimia aivan kuin he eivät itse siihen mitenkää kuuluisi. Muistamattomuus ja välinpitämättämyys hallituksen toimista on kansalaisten aliarvioimista.

Puhumalla salissa ja äänestäjien parissa yhtä, he kuvittelevat hallituksen huonojen päätösten olevan muiden kuin heidän tekemiä. Tosiasia kuitenkin on, että vihreät ovat hallituksen kantava voima siinä missä muutkin puolueet.

Olen ennenkin ihmetellyt sitä, kuinka kauan muut hallituspuolueet tätä venkoilua oikein sietävät. Kaksilla rattailla kulkeminen alkaa olla jo lievä ilmaus siitä härskistä kaksinaamaisuudesta, jota vihreät jatkuvasti ja suunnitelmallisesti harjoittavat.

Yliopistouudistus hyväksyttiin hurraahuutojen kera myös vihreiden toimesta. Nyt he ovat kuitenkin suilla suurilla huutamassa rahoituspäätöksen huonoutta. Uusimpana nähtiin pari päivää sitten vihreitten kiljunta suunnitteilla olevia korkeakoulujen opiskelijoita koskevan opintomaksun lanseeramisesta.

Tosiasia on myös se, että asiaa valmistelevan työryhmän tavoitteineen on asettanut opetusministeriö kokoomuslaisen ministerinsä johdolla. Muut hallituspuolueet tietenkin ovat juonessa mukana. Erikoista ilkkumista kuultiin tänään eduskunnan käytävillä, kun vihreät menninkäisten lailla mäikästivät työryhmän vetäjän olevankin demari!

Voin kertoa tälle peikkolaumalle, että varmasti työryhmässä on muitakin ainakin henkisesti demareiksi laskettavia, mutta vastuu työryhmästä ja sen tehtävänannosta on maan hallituksella. Vihreiden ja muiden äimistely siitä, että virkamieskunnassa on vielä demareitakin olemassa, on aivan ymmärrettävää. Ovathan nämä kaikki porvaripuolueet tehneet usean vuoden ajan määrätietoista työtä sen puolesta, että demarit häviäisivät paitsi maailmankartalta niin myös ministeriöistä ja muista instansseista.

Ei kommentteja: